Tuorein sisältö

Burleski

Ensi-ilta: 04.02.2011
Genre: Draama, Musikaali
Ikäraja: Ei tiedossa
Jari Tapani Peltonen

04.02.2011 klo 13.30 | Luettu: 18878 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

On se hassua, mutta ei järin viihdyttävää, kun lajityypin kaavaan uskotaan sokeasti. Burleski (Burlesque) on musikaali lahjakkaasta maalaistytöstä, joka saapuu Los Angelesiin laulaakseen itsensä tähtiin. Se on sokeaa uskoa, kun kaavaan kuuluvia aineksia ei vaivauduta punnitsemaan.

Tyttö onnistuu. Mitäs sitten? Savuinen yökerho, josta töitä löytyi, on vaikeuksissa. Kenties uusi stara pistää talouden kuntoon? Ei. Opimme, etteivät lipputulot enää auta. Yökerho kävisi kaupaksi, tarjouskin on avokätinen. Päähenkilö kelpaisi kykyineen muuallekin. Jos pillit lyötäisiin pussiin, leffa voisi loppua onnellisesti puolivälissä. Mutta hei. Päähenkilöllä on kiikarissa komea poika, joka on nöyrä säveltäjä. Säveltääkö jätkä jotain suurta, joka pelastaa päivän? Ei. Tarinan palaset kertakaikkiaan eivät loksahtele yhteen. Burleski on tavallaan realistinen elokuva. Elämä on mitä sattuu.

Christina Aguilera tulkitsee tyttöä. Vahva on ääni, ja uskottavaa on näyttely, ellei Aguilera ole oikeastikin ärsyttävä lehmä. Päähenkilö on ylimielinen, suorastaan vihamielinen pompottelija. Hän on se tuttu narttu, joka yleensä kiusaa päähenkilöä kateellisena. Sama hahmo löytyy leffasta erikseenkin - ja Aguilera on häntä kamalampi. Tietenkin se on oma juttunsa, kun tomera Pikku Myy pistää jengin kuriin ja ottaa omistukseen nössykän komistuksen. Aguileralla kuitenkaan ei ole roolin vaatimaa karismaa. Hänellä on yksi eroottisen raivostuttava ilme, mutta tähän jäädään. Sitäpaitsi, kuka tähteydestä haaveileva saa autistisen idioottikohtauksen, ja puskee itsensä väkisin yökerhoon, jossa tanssitaan vähissä vaatteissa, eikä niinkään lauleta? Sitten ruikutetaan, että päästäkää mut laulamaan.

Päähenkilö pilaa leffan. Muutenhan tämä toimisi camp-henkisenä homokomediana. Yökerhon omistaa ikinuori action-figuuri Cher. 64-vuotias legenda näyttää drag queenilta, tämä on faktaa. Cher on pidempi kuin avustajansa ja hyvä ystävänsä vanha homo, jota tulkitsee leppoisasti Stanley Tucci. Cher on vahvasti meikattu. Kasvoihin on pumpattu botoxia, kenties formaldehydiä. Hämärässä valaistuksessa (josta hän harvemmin poistuu), oikeassa kuvakulmassa, ylläpitäessään silakan perusilmettä, Cher näyttää nuoremmalta kuin 20 vuotta sitten. Cher ei eläköidy! Kuka muistaa kohtauksen elokuvasta Hook, jossa Kapteeni Koukun peruukki valahtaa maahan? Koukku sanoo ensin, että antakaa minun pitää arvokkuuteni, ja sitten, että mitäpä olisi maailma ilman Kapteeni Koukkua. Kohtaus sopisi Burleskiin. Tämän sijaan näemme täysin irrallisen musikaalinumeron, jossa Cher mutisee, että lähden kotiin, hoh hoijakkaa, mutta päättääkin sitten harjoitella yksin lavalla mahtipontista laulua, jossa jodlataan että "MÄ OLEN TEHNYT COMEBACKIN! (HÄN ON TULLUT TAKAISIN!)", tms.

Mukana on Alan Cumming. Kuohahduttavaa, että herra hepsankeikka on kankaalla vain 30 sekuntia, vaikka hahmolla teoriassa on monta kohtausta ja oma numerokin. Rooli ilmiselvästi on pätkitty leikkaamon lattialle, kuten on varmasti moni muukin asia. Esimerkiksi, jos päähenkilö esitellään kohtauksella, jossa hän omin luvin ottaa rahaa, kohtauksella yleensä on merkitys. Keskivaiheilla on pitkä jakso, jolloin katsoja saa kuulla paljon menevää musiikkia ja miettiä, mikä on homman pointti. Varsinaisia konnia ei ole. Varsinaista draamaa ei ole. Jos joku on vaarassa joutua köyhänä kadulle, niin ne yökerhon työntekijät, joihin emme tutustu.

Aguilera laulaa kovaa ja korkealta. Taitoa on. Sanoista en saanut selvää ja tekstityskin loisti poissaolollaan. "AUU au au iu - OOOO JOO JOO JOO - love". Rakkauden tuskasta akka varmaan ulisee? Kuka tietää, vaikka Burleski olisi fiksu musikaali, jossa jokaisella laululla on merkitys. Show on sinänsä näyttävä. Show'ta musiikkivideomaisen nopea leikkaustyyli tukee oivemmin kuin draamapuolta. Puolialastomia tanssityttöjä esitellään semmoisella antaumuksella, että laitoin tuohon sivukuvaksi amiraali Ackbarin. Jos heteromies ei viihdy elokuvan aikana, hänet värvätään, ja jos viihtyy, niin hän tahtoo istua kahden todistettavasti naispuolisen tyttöystävän välissä. Meiningin, Cherin ja muiden veteraanien voimalla elokuva pysyy jotenkuten käynnissä. Kokonaisuus on muodoton, päämäärätön ja pitkäveteinen.

Mummo 64v? Naaras 40v? Pekka, sinäkö se oot?


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Social Distortion - ... Kaksin karkuteillä... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (8 viestiä)

Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

04.02.2011 klo 20.57

Mutta nyt jäi tärkein epäselväksi, näkyykö leffassa Aguileran ja Cherin tissejä paljaina?
lainaa
Weteraani

05.02.2011 klo 00.35

Jostain muualta muistan luin, että tekijät kehuskelevat että leffassa ei näy edes tasseleita eikä stringejä vaan vanhemman tyylistä "kiltimpää" burleskia joten sanoisinpa että "fat chance".
lainaa
Wtfboom

05.02.2011 klo 08.07

Demonoid kirjoitti:
Mutta nyt jäi tärkein epäselväksi, näkyykö leffassa Aguileran ja Cherin tissejä paljaina?

Internet olisi jo räjähtänyt jos näkyisi...
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.02.2011 klo 10.47

Demonoid kirjoitti:
Cherin tissejä paljaina


Careful what you wish.
lainaa
Rocha

05.02.2011 klo 21.44

Rage against this illuminati shit.
lainaa
Echou

Rekisteröitynyt 02.11.2008

06.02.2011 klo 17.36

Demonoid kirjoitti:
Cherin tissejä paljaina?


IT'S A TRAP!
lainaa
spaz

08.02.2011 klo 09.10

Mihin Ackbar värvää jos ei viihdy?
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

14.02.2011 klo 21.21

Mikko kirjoitti:
Demonoid kirjoitti:
Cherin tissejä paljaina


Careful what you wish.

Ajattelin lähinnä photoshop mahdollisuuksia :D
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova