Tuorein sisältö

Norwegian Wood

Ensi-ilta: 08.07.2011
Genre: Draama
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

08.07.2011 klo 10.00 | Luettu: 7885 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ja sitten taidetta. Murheellinen nuorimies Toru Watanabe muuttaa Tokioon opiskelemaan, kun toveri Kizuki on itsensä surmannut. Eräänä päivänä Toru tapaa Kizukin kimman Naokon. Vetovoiman lait aktivoituvat. Silti Naoko on hiljainen ja etäinen. Kauniista kuvastosta nautiskeleva katsoja otaksuu, että Naokon sielu on sirpaloitunut Kizukin kuoleman johdosta (!). Ehkäpä murheista selvitään kiiltokuvamontaasilla? Kun kuvastoa on ikuisuus esitelty, kun pieni herkkä Naoko-parka on viimein avautunut - ja pitänyt esitelmän vaginan liukastumisesta -, mieleen hiipii toinen tulkinta. Ehkä Kizuki tappoi itsensä, kun hän ei enää kestänyt tuota muijaa? Torulle olisi toinenkin ottaja: ulospäinsuuntautunut, himokas ja räväkkä koulukaveri Midori tahtoo miehen tai miestä. Torun ainoa ominaisuus ihmisenä on se, että toisinaan hänellä seisoo, joten toivoin, että hän laukoo hutsuun päin.

60-luvun Japaniin sijoittuva Norwegian Wood (Noruwei no mori) on herkkä tarina nuorista, jotka koettavat päästä sinuiksi tunteidensa ja seksuaalisuutensa kanssa. Ohjaaja hieroo, hyväilee, suutelee ja hellästi nylkyttää kameraansa, jota voi kiepauttaa kuin tansseissa, joka tulee lähelle ja tuijottaa syvälle silmiisi, oi. Norwegian Wood on siis periaatteessa romanttinen elokuva. Toru, Naoko ja Midori eivät kuitenkaan ole erityisen romanttisia hahmoja. Toru on paperiarkki. Valkoista, tyhjää. Hänellä ei ole luonteenpiirteitä. Hän nojautuu kohti Naokoa, joka nojautuu poispäin. Naoko möllöttää, kiukkuilee ja puhuu kostumisesta: muuta hänkään ei tee, ei mitään muuta. Midori on sympaattinen menninkäinen, joka suurinpiirtein tietää mitä hän haluaa, vaikka hän on suustaan hassu. Elokuva koostuu tyylikkäistä kamera-ajoista ja maalaustaiteen mieleen tuovista asetelmista. Juuri mitään ei tapahdu.

Lyhyempää elokuvaa kuvasto kannattelisi varmemmin ottein. Tylsistynyt katsoja on ylianalyyttinen katsoja. Mietitäänpä sitä, että vaginan kostuminen on tärkein juttu, joka vaikuttaa kaikkien hahmojen elämään. Ohjaaja varmasti tietää, mitä hän tekee, kun sade ropisee useamman herkän hetken aikana, tai kun tyttö ja poika kiehnäävät uimahallissa, tai kun aallot lyövät rantaan tunteiden myllätessä? Ohjaaja, hittoako sinä teet, on silti asiallinen kysymys. Näin hallittua kameran käyttöä, vaikkapa vain tyylikästä tarkennusta etualan objektiin on ilo katsoa, mutta symboliikka ei varsinaisesti puhutellut minua. Sateiset päivät ja valon juovat pusikossa ovat nättiä vaan eivät järin omaperäistä kuvastoa.

Varsin vahvoilla Norwegian Wood on käännekohdissa. Vaginamonologi, jonka aikana kävellään kukkuloilla maanisesti, kuten myös suutelo- ja rakastelukohtaukset, joissa kameramies ottaa ihokontaktia itsekin, saavat tunnelatauksensa toteutuksesta. Se on jokseenkin ufo juttu, että näin visuaalinen elokuva perustuu romaaniin. Kenties romaanijuuret näkyvät siinä, että elokuva pomppii toisinaan kohtauksista toisiin luettelomaisesti onnistumatta selittämään, mitä milloinkin ajetaan takaa. Mikä maa, mikä valuutta, mikä aikakausi, tämä varmasti merkitsi jotakin romaanissa, mutta leffa on vain universaali kuvaus ajelehtivista nuorista, joilla sykkii kalsareissa. Oliko panemisesta tykkääminen tabu Japanissa 60-luvulla? Informaatiota ei irtoa.

Näyttelijät suoriutuvat kaikesta mitä heiltä pyydetään, ja jotakin herkkää on aistittavissa aina, kun heiltä edes jotakin pyydetään. Kun pitkä "kaunis elokuva" lopulta tavoittelee elämää suurempia tunteita, ja musiikki on puhdasta tunnetta, ja kuvasto on puhdasta tunnetta, sitä tahtoisi rääkyä, mutta voi kiesus, kun nämä hahmot eivät ole edes pahvia, vaan paperia. Tällainen leffa on kiva katsoa asiallisissa olosuhteissa aina joskus - muttei liian usein. Et todella tykkää elokuvista, ellei heinän heiluminen tee toisinaan vaikutusta.

"Norwegian Wood" on viittaus The Beatlesin kappaleeseen Norwegian Wood (This Bird Has Flown), joka myös kertoo nuoresta miehestä naisissa. Paras arvaukseni elokuvan aikana oli se, että päähenkilöllä on norjalaisia sukujuuria. Raavin päätäni, kun hän istui puussa ja oksa muodosti fallossymbolin.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< A Serbian Film... Harry Potter ja kuol... >

Keskustelut (4 viestiä)

VEIVINHEITTOVIHKO

08.07.2011 klo 17.00

Hauskaa että on joku joka ei kehu tätä rainaa maasta taivaisiin.
Vesku

08.07.2011 klo 21.46

Niin hyvää puuta
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

09.07.2011 klo 13.34

Tämä oli aika tyypillinen japanilainen taide-elokuva... Niitä pitää vain katsella enemmän jotta tämän erinomaisuus avautuu paremmin, 4/5
asdasdasdasdasdasdas

11.07.2011 klo 21.23 1 tykkää tästä

Norjalainen puu my ass. Filmissä ei ole lukemani mukaan mitään norjalaista. Ja ei vois vähempää kiinnostaa joku nus-nus draama.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova