Tuorein pelisisältö
Peliuutinen 17.10.2016 klo 21.00
Giants Softwaren kehittämä maataloussimulaattori Farming Simulator 17 tulee sisältämään yli 250 eri kulkuneuvoa, työkonetta ja ajoneuvoa 75 eri valmistajalta. Pelisarjan historiassa ensimmäistä kertaa mukana ovat AGCO:n tuotemerkit, joihin lukeutuu m... Lue lisää
Peliuutinen 17.10.2016 klo 16.55
Yllä oleva kuva ilmestyi eilen illalla Rockstarin sosiaaliseen mediaan. Punaväristä ja hieman rosoisesta pinnasta ei voi tulla mieleen kuin yksi pelisarja: Red Dead. Paljastuuko jatko-osa vihdoin vai tehdäänkö Red Dead Redemptionista uusioversi... Lue lisää
Peliuutinen 17.10.2016 klo 15.00
CI Games lehdistötiedottaa, että Sniper: Ghost Warrior 3 on saanut uuden julkaisupäivän. Se on nyt 4.huhtikuuta ja oleelliseksi tiedon tekee se, että aiemmin oli ilmoitettu aikaisempi päivämäärä (tammikuun lopulla). Lisäaikaa tarvitaan tekijöide... Lue lisää
Peliuutinen 17.10.2016 klo 13.00
Guitar Heroon tuli aikanaan Metallica-lisäosa, mutta Metallicalle oli jo sitä aiemmin suunnitteilla aivan oma peli. Kotaku kertoo, että PtoPOnline-niminen Youtube-kanava onnnistunut saamaan käsiinsä kehitysversion vuonna 2003 Black Rock Studiolla t... Lue lisää
Peliuutinen 16.10.2016 klo 14.00
Räiskintämammutti Titanfall 2:n tekijät ovat jatkaneet verhon taakse vilauttamista. Uusimmalla videolla kehittäjätiimi kertoo yksinpelikampanjan tarinasta ja siitä visiosta, jonka ympärille teosta on lähdetty luomaan. Titanfall 2 julkaistaan ... Lue lisää
Peliuutinen 16.10.2016 klo 11.00
Kotimainen Oceanhorn tekee jälleen tuloaan, sillä tekijätiimi on julkaissut uuden nipullisen julkaisualustoja. Tulevissa suunnitelmissa on Android-mobiilivehkeiden sekä PS Vitan rinnalla ”Nintendon konsoli”. Kyseessä lienee melkoisella varmuudel... Lue lisää
Peliuutinen 15.10.2016 klo 22.09
Pelirapeistaan tuttu Dan Bull on tarttunut heti tuoreeseen Mafia III:een ja tällaisia tunnelmia siitä irtosi hip-hop-biittien kera. Nitro Funin Cheat Codes -biisin musiikkivideo on kuin autopeli parhaasta päästä The Triforce Awakens! Star War... Lue lisää
Peliuutinen 15.10.2016 klo 17.00
Länsimaihin helmikuussa saapuva Berserk and the Band of the Hawk on saanut roimat seitsemän minuuttia pelikuvaa. Pätkän aikana lytätään hack'n'slash-meiningissä noin kolmen prikaatin edestä vihollisjoukkoja. Teos ilmestyy Japanissa vielä tässä k... Lue lisää
Peliuutinen 15.10.2016 klo 11.00
Square Enix on paljastanut Final Fantasy XIV -verkkoroolipelin seuraavan laajennuksen, Stormbloodin. Paketti paljastettiin osana Final Fantasy 14 Fan Festivalia. Stormblood ilmestyy alkukesästä 2017. Tuottajana ja ohjaajana hääräävä Naoki Yoshid... Lue lisää
Peliuutinen 14.10.2016 klo 15.00
Dark Souls III:n Ashes of Ariandel -DLC:stä on julkaistu PvP-traileri, jossa kysellään, kenen joukoissa seisot? Mound-Makerit? Farronin Watchdogit? Blade of the Darkmoon? Autatko avuttomia sieluja vai petätkö lähimmät kumppanisi? Ashes of Ariand... Lue lisää
Peliuutinen 13.10.2016 klo 16.57
Eurogamer uutisoi, että Steam-palvelussa voi pian alkaa käyttää PlayStation 4:n ohjaimia. Tavoitteena on tuki muillekin ohjaimille, mutta PS4:stä lähdetään. "Usko tai älä, kun PS4-ohjainta käyttää Steam API:n kautta, se on aivan kuin käyttäisi S... Lue lisää
Peliuutinen 13.10.2016 klo 15.00
BATMAN - The Telltale Series (PC, PS4, X1) saa kolmannen episodinsa lokakuun 25. päivä ja se on nimeltään New World Order. Pieni maistiainen saadaan jo etukäteen Batman: Unmasked -sarjan viimeisimmässä osassa. Gothamin kaupunki on vielä järk... Lue lisää
Peliuutinen 13.10.2016 klo 13.00
The World of Final Fantasy (PS4, Vita) julkaistaan 28. tätä kuuta, mutta ensi viikolla, siis 17.päivä, sitä pääsee jo vähän testailemaan. Ilmaisessa, PlayStation Storesta ladattavassa demossa seikkailevat Lann sekä Reynn ja matkan varrella he ... Lue lisää
Peliuutinen 13.10.2016 klo 10.50
Tänään se on kaupoissa (jos jostain vielä löytyy): PlayStation VR. Ennakkotilasimme ajoissa, joten vekotin saapui jo toimistollemme ja pääsimme availemaan pahvilaatikoita. ... Lue lisää
Peliuutinen 12.10.2016 klo 13.00
Loppukuusta ilmestyvän Titanfall 2:n verkkoräiskintöjen ohessa on myös yksinpelikampanja. Nyt tekijätiimi avaa visionsa saloja tuoreella videopätkällä. Titanfall 2 julkaistaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle lokakuun 28. päivä. ... Lue lisää
Peliuutinen 11.10.2016 klo 22.00
Päivän komeimmasta fanivideosta vastaa jälleen kerran Corridor Digital, joka on pestannut "GTA VR" -lyhytelokuvaansa GTA V -pelissäkin Trevoria esittävän Steven Oggin. Meno on Trevorin tyylistä, eikä sanoja tai ammuksia säästellä. ... Lue lisää
Peliuutinen 11.10.2016 klo 19.15
Alun perin PlayStation 2:lle vuonna 2004 julkaistu ensimmäinen osa Rockstarin suositussa Villiin länteen sijoittuvassa Red Dead -pelisarjassa Red Dead Revolver on tänään ilmestynyt PlayStation Storeen ladattavaksi PlayStation 4:lle. Kuten arvata... Lue lisää
Peliuutinen 11.10.2016 klo 17.00
Dragon Quest Builders (PS4, PS Vita) julkaistaan 14.10. ja sen julkaisutraileri on juuri puskettu ihmisten ilmoille. Ensimmäisissä trailereissa astuttiin kovasti Minecraftin tontille, mutta uuden trailerin perusteella DQB:n maailmassa on muutakin t... Lue lisää
Peliuutinen 11.10.2016 klo 11.00
Bethesdan lehdistötiedote kertoo luovan johtajan Raphael Colantonion sanoin seuraavaa: "Identiteettiteema on keskeistä Preylle. Kuka Morgan Yu oikein on? Haluamme antaa pelaajille vapauden olla mies tai nainen, mutta emme halua rajoittaa sitäkään, ... Lue lisää
Peliuutinen 10.10.2016 klo 21.00
inXile Entertainmentin tulevan pelin Wasteland 3:n joukkorahoituskampanja on saavuttanut 2,75 miljoonan dollarin tavoitteensa vain hieman yli kolmessa päivässä. Joukkorahoituspalvelu CrowdOxin kautta peliä ovat rahoittaneet jo lähes 15,000 tukijaa. ... Lue lisää
Peliuutinen 10.10.2016 klo 17.23
Kaikista mahdollisista julkaisuista talouslehti Forbes uutisoi siitä, että Overwatchin Sombra-hahmo on saattanut paljastua ennen Halloweeniksi suunniteltua eventtiä. Vuoto on peräisin ilmeisesti Blizzardin sisäisestä postista ja siitä paljastuu ... Lue lisää
Peliuutinen 09.10.2016 klo 17.00
Miguel on palannut kiukkuisempana kuin koskaan. Tämä käy hyvin selväksi tuoreella Tekken 7 -trailerilla. Siskonsa poismenoa kostava taistelija saapuu muiden mätkijöiden kanssa kauppoihin alkuvuodesta 2017. Tekken 7 on saatavissa PlayStation 4:ll... Lue lisää
Peliuutinen 09.10.2016 klo 14.00
Lähes jokavuotiseen julkaisutahtiin äitynyt Tales of -sarja palaa jälleen tammikuussa, kertoo PlayStation Blog. Tällä kertaa JRPG-nälkää täytetään Tales of Berserian parissa, joka ilmestyy Euroopassa tammikuun 27. päivä. Samalla Bandai Namco on ... Lue lisää
Peliuutinen 09.10.2016 klo 11.00
Niin taskuun kuin kodin viihdekeskukseenkin ilmestyvä World of Final Fantasy on saanut tuoretta pelikuvaa. Kaksi erillistä pätkää esittelevät pelin PlayStation 4- ja PS Vita -versioiden graafisia eroja. Lapsenomaisessa maailmassa ero ei välttämä... Lue lisää
Peliuutinen 08.10.2016 klo 22.00
Inside on hyvin tunnelmallinen, ajatuksia herättävä ja vähän karmivakin tasoloikkapeli. Vähän karmiva on myös tapa, jolla sen musiikit äänitettiin, nimittäin ihmisen pääkallon sisällä. The Verge kertoo, että pelin äänimaailman ja musiikin tehnyt M... Lue lisää
Peliuutinen 08.10.2016 klo 14.00
Virtuaalifarmareiden onnenpäivät ovat täällä, sillä tuleva Farming Simulator 17 saa modituen myös konsoleilla. Aiemmin PC-farmareiden yksinoikeutena olleet modit tulevat PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle julkaisun yhteydessä lokakuun 25. päivä. ... Lue lisää
Peliuutinen 07.10.2016 klo 22.42
Jeff Minter ja Polybius ovat pelimaailman ilmiöitä, joista molemmista voisi kirjoittaa uutiseen tuhansia sanoja. Jotta säästetään pelitoimittajan sormia perjantai-iltana, todetaan vain, että V2.fi:n haastattelun Jeff Minteristä voi käydä lukemassa ... Lue lisää
Peliuutinen 07.10.2016 klo 17.00
Dishonored 2 -pelin markkinavoimat puskevat nähtäville uusia videoita melkoisella tahdilla, joten tässä kaksi uusinta. Ensimmäisessä esitellään Emilyn ja Corvon näyttävän uskaliaita pakoja ja toisessa tekijät kertovat pelin ympäristön luomisesta. ... Lue lisää
Peliuutinen 07.10.2016 klo 15.36
Äskettäin järjestettiin Oculus Rift -tilaisuus (siitä illan uutisissa lisää) ja PlayStation VR on tulossa kauppoihin ensi viikolla, joten virtuaalitodellisuuskuhina käy kuumana. Siitä on osoituksena viime yönä julkaistut neljä VR-pelitraileria. ... Lue lisää
Peliuutinen 07.10.2016 klo 11.00
Mafia III on nyt kaupoissa, joten on traileritykityksen viimeisen fanfaarin aika. Trailerissa on musiikkina kappale nimeltä Nobody Wants to Die, jonka ovat työstäneet yhteistyössä DJ Shadow ja räppäri Ice Cube. Ice Cube kertoilee lisää kappaleesta ... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu