Tuorein pelisisältö
Peliuutinen 22.05.2010 klo 21.35
Microsoft kertoo lehdistötiedotteessaan että jo aiemmin pelin kansikuvan myötä nettiin vuotanut tieto siitä, että Fable III julkaistaan myös PC:lle, on totta. Lisäksi kerrottiin, mitä löytyy kyseisen pelin erikoisversiosta. - uusi tehtävä - uu... Lue lisää
Peliuutinen 22.05.2010 klo 19.00
Iltalehti kertoo Tampassa Floridassa tapahtuneesta suhteesta, jonka osapuolina olivat 30-vuotias apulaisrehtori Lauren Tilo (kuvassa) ja 14-vuotias poika. Oikeuteen asti mennään siksi, että nainen lähetti pojalle alastonkuvansa tekstiviestinä. ... Lue lisää
Peliuutinen 22.05.2010 klo 17.00
RockPaperShotgun paljastaa, ettei kolmannen Mass Effectin tarina jatku siitä, mihin kakkonen päättyi, vaan välissä nähdään tarinajatkumoa lisäsisältöjen voimin. Biowaren Casey Hudson kertoo, että "toistaiseksi on tulossa jatkuva sarja DLC:tä. M... Lue lisää
Peliuutinen 22.05.2010 klo 13.00
Google paljasti tällä viikolla monia tulevaisuuden suunnitelmiaan ja yksi niistä on Applen AppStoren haastava Chrome Web Store. Eurogamer kertoo, että kauppa julkaistaan myöhemmin tänä vuonna ja sinne pääsee minkä tahansa selaimen kautta. Ainakin L... Lue lisää
Peliuutinen 21.05.2010 klo 21.09
Irrational Games on julkaissut sivullaan dokumentin, jonka avulla he aikoinaan esittelivät ideaansa Bioshockista pelikustantajille. Paljon muuttui ensimmäisistä suunnitelmista, esim. Rapturea ei ollut mailla halmeilla, vaan toiminta tapahtui saarel... Lue lisää
Peliuutinen 21.05.2010 klo 18.04
www.google.comin logo onkin tällä hetkellä Pac-Man, eikä vain Pac-Manin kuva, vaan aivan pelattava versio Pac-Manista. Kolikoita lisäämällä saa myös kahden pelaajan version. ... Lue lisää
Peliuutinen 21.05.2010 klo 10.54
Uudessa mainoksessa Blur iskee suoraan peligenren hallitsijoiden munuaisiin. PS. V2.fi:ssä lähiviikkoina Blur-kisa mahtavien palkintojen kera! ... Lue lisää
Peliuutinen 20.05.2010 klo 14.59
Veljekset Point Man ja Paxton Fettel taistelevat rinta rinnan syksyllä julkaistavassa F.E.A.R. 3:ssa, jonka tarinakampanjassa on mahdollisuus co-op-kaksinpeliin. Day 1 Studiosin kehittämä räiskintä tullaan julkaisemaan PC:lle, PlayStation 3:lle ja Xb... Lue lisää
Peliuutinen 20.05.2010 klo 13.02
Tieteisräiskintä Lost Planet 2 on ottanut mallia paitsi markkinoiden parhaista räiskintäpeleistä, myös Turn 10:n autopelistä, Forza Motorsport 3:sta, kertoo CVG. Capcom-tuottaja Jun Takeuchin mukaan uusimman Forzan sulavalinjainen käyttöliittymä yksi... Lue lisää
Peliuutinen 20.05.2010 klo 10.56
Frontier Developments jatkaa The Outsider -toimintaseikkailun valmistelua tiettävästi täydellä höyryllä, mutta Eurogamerin saamien tietojen mukaan studion kestoprojekti Elite IV on joutunut toistaiseksi jäihin. Uutta Elite-avaruusseikkailua on odotet... Lue lisää
Peliuutinen 19.05.2010 klo 19.02
Ubisoftilla uskotaan kolmiulotteisten pelien viehätysvoimaan, kertoo CVG. Julkaisijan mukaan ensi vuonna jopa 20 % peleistä tukee 3D-toimintoa ja vuonna 2012 peräti puolet peleistä voidaan nautiskella kolmiulotteisina. PlayStation 3:n ja Xbox 360:n o... Lue lisää
Peliuutinen 19.05.2010 klo 17.00
Treyarchilla on vastassaan melkoinen lauma happamia Infinity Ward -faneja ja Call of Duty -sarjaan totaalisesti kyllästyneitä räiskintäpelaajia, mutta marraskuussa julkaistava Call of Duty: Black Ops saattaa olla sivurooliin jääneelle studiolle toist... Lue lisää
Peliuutinen 19.05.2010 klo 13.00
PC:lle, PS3:lle ja Xbox 360:lle kehitteillä oleva F1 2010 tulee olemaan huomattavasti marraskuussa Wiille, PSP:lle ja iPhonelle julkaistua Sumo Digitalin kehittämää F1 2009 -peliä laajempi. Codemasters Birminghamin työstämä 2010 vuoden F1-peli pyrkii... Lue lisää
Peliuutinen 18.05.2010 klo 16.02
Epic Games tunnettiin vielä 90-luvulla pelkkänä PC-pelinkehittäjänä, mutta viime vuosina pelit on suunniteltu ensin konsoleille ja vasta sitten käännetty tietokoneille. The Sixth Axisin mukaan Epicin pääjohtaja Mike Capps syyttää tilanteesta piratism... Lue lisää
Peliuutinen 18.05.2010 klo 14.01
Pelilatauspalvelu Steamissa on avattu Sega-viikko, jonka aikana kaikki palvelussa olevat Segan pelit voi ostaa huokeaan yhteishintaan 59,99€. Erikseen ostettuina peleille muodostuu hintaa lähes 450 euroa, joten säästö on melkoinen. Pakettiin kuuluvat... Lue lisää
Peliuutinen 18.05.2010 klo 13.00
Tältä näyttää ensimmäinen videokatsaus peliin nimeltä Lara Croft and the Guardian of Light. Peli julkaistaan PC:n, Wiin, PS3:n ja X360:n latauspalveluissa. Video Games | Lara Croft and the Guardian of Light | Exclusive Debut TrailerXBox 360 |... Lue lisää
Peliuutinen 17.05.2010 klo 18.00
Starcraft-pelin pelaaminen Etelä-Koreassa on kansallisurheilun asemassa, joten sieltä kuuluvat uutiset ovat paikan päällä samaa tasoa kuin täällä olisi Suomen koko hiihtojoukkueen kärähtäminen dopingista, mäkihyppääjät mukaan lukien. Kotaku kertoo vi... Lue lisää
Peliuutinen 16.05.2010 klo 20.17
Perinteinen sunnuntailista on koonnut tällä kertaa pelejä, joista löytyy eritasoisia julkisuuden naamoja. Nykyäänhän on muotia haalia ääninäyttelijöiksi lauma Hollywood-tähtiä, mutta on sitä ennenkin osattu. Listasunnuntai #36: Julkkismaustetut pe... Lue lisää
Peliuutinen 16.05.2010 klo 17.00
UGO on listannut 17 parasta tapaa, joilla peleissä on kuoltu. Mukana on tietenkin Mortal Kombat, mutta myös Clayfighter 63 1/3, Killer Instinct 2:n norsu, Manhunt ja Turok 2. Koko lista löytyy alun linkistä. ... Lue lisää
Peliuutinen 16.05.2010 klo 13.00
Ettei kesähelteellä tarvitse lähteä ulos paahtumaan, Steam tarjoaa LucasArt Adventure Packia hintaan 9 euroa. Hintaan kuuluvat: Indiana Jones and the Fate of Atlantis Indiana Jones and the Last Crusade LOOM The Dig ... Lue lisää
Peliuutinen 15.05.2010 klo 20.00
1up kertoo rekisteröidyistä nettiosoitteista, joiden perusteella joskus tulevan Call of Duty -pelin voisi päätellä lähtevän hieman eri linjoille - tulevaisuuden tai avaruuden taistelukentille. callofdutyfuturewarfare.com codfuturewarfare.com f... Lue lisää
Peliuutinen 15.05.2010 klo 14.00
Joystiq havaitsi jotain oleellista Fable III:n kansitaiteesta, ennenkuin se poistettiin verkosta. Vaikkei pelin PC-versiota ole vielä julkistettukaan, laatikon yläreunasta löytyy teksti "Only on Xbox 360 & Windows." ... Lue lisää
Peliuutinen 14.05.2010 klo 23.00
Taas on se aika viikosta, kun kerätään yhteen viikon varrella uutislaariin kerääntynyttä kevyempää peliaiheista materiaalia. Ensimmäinen video kertoo Koopan kurjasta kohtalosta. See more funny videos and funny pictures at CollegeHumor. Kissa, j... Lue lisää
Peliuutinen 14.05.2010 klo 21.07
PC Gamer -lehden lukijat valitsivat kaikkien aikojen parhaat PC-pelit. Top-10 näyttää tältä, ja loput 90 voi käydä lukemassa alun linkin kautta. Onko ykkönen ansainnut paikkansa? Entä kakkonen? 1. Half-Life 2 2. Fallout 3 3. EVE Online 4. Deu... Lue lisää
Peliuutinen 14.05.2010 klo 19.01
Visceral Games ja Electronic Arts ovat julkistaneet tarkempaa tietoa ensi vuonna julkaistavasta Dead Space 2 -avaruuskauhupelistä. Kolme vuotta alkuperäisen pelin tapahtumien jälkeen tarina jatkuu Saturnuksen Titan-kuuhun perustetussa yhdyskunnassa. ... Lue lisää
Peliuutinen 14.05.2010 klo 17.00
Namco Bandai ilmoittaa tehneensä jo pitkän tähtäimen suunnitelmia Test Drive Unlimited 2:n lisäsisällön suhteen, kertoo CVG. Vapaaseen maailmaan sijoittuvan autopelin jatko-osassa päästään ajelemaan ehostetulla ensimmäisestä osasta tutulla Havaijilla... Lue lisää
Peliuutinen 14.05.2010 klo 11.00
Mass Effect 2:n seuraava laajennus on nimeltään Overlord ja se saapuu ensi kuussa. Paketissa tulee viisi uutta aluetta tutkittavaksi ja kaksi uutta achievementia sekä tietenkin itse Overlord - äärimmäisen pahansisuinen robottipahis. Yksi Cerberu... Lue lisää
Peliuutinen 13.05.2010 klo 19.12
Bulletstorm on EA:n julkaisema, Epic Gamesin tuottama ja People Can Fly -studion kehittämä FPS, josta tässä ensimmäinen videonäyte. Video Games | Bulletstorm | Debut Gameplay TrailerXBox 360 | Playstation 3 | Nintendo Wii Epicin tunnetuin ... Lue lisää
Peliuutinen 13.05.2010 klo 17.22
Danica Patrick on hehkeä Indycar-kuski, jolle joskus huhuiltiin F1-uraakin. Sitä ei ole vielä nähty, mutta ainakin Bizarre Creations valitsi neitosen uusimpaan Blur-traileriin. ... Lue lisää
Peliuutinen 13.05.2010 klo 13.05
Develop 100 listaa vuosittain menestyneimmät pelistudiot. Ykkössijaa piti viime vuonna Blizzard, mutta kukkulan kuningas on vaihtunut ja uusi kuningas pitää punaista lippalakkia sekä putkimiehen haalareita - se on Nintendo. Kakkosena on Infinity... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu

