Tuorein sisältö

Ubisoft pitää tarkoituksella The Divisionin PC-version "kuosissa" suhteessa konsoleihin

08.02.2016 klo 20.00 | Luettu: 12033 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Ubisoft pitää ensi kuussa PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle julkaistavan The Divisionin kaikkien versioiden asetuksia tarkoituksella suhteellisen samalla viivalla.

Erikoista on se, että konsoliversioihin on tulossa usein vain PC:llä tavattuja säätömahdollisuuksia. Konsoleilla peliä on esimerkiksi mahdollista pelata sulavammin suuremmalla kuvataajuudella vähentämällä valoefektien laatua.

YouTubessa julkaistussa videossa The Divisionin kehittäjä kertoo, että pelin kehitystyössä PC:tä on aina pidetty erillisenä alustana. "Meidän on pakko pitää se "kuosissa" suhteessa konsoleihin – olisi epäreilua viedä se niin kauas niistä. On kuitenkin hyvä asia, että pelistä on olemassa erillinen PC-koontiversio."

Useat pelin suljettuun beta-testiin osallistuneet ovat olleet huolissaan asetuskäytännön vaikutuksista PC-version kehitykseen ja tekniseen toteutukseen.

The Divisionin avoin beta alkaa myöhemmin tässä kuussa.

Alla edellä mainittu haastatteluvideo The Divisionista:



Lähde: Destructoid

V2.fi | Erkki Mervaala
< Agentti 47 hiipii be... Dark Souls III:n alo... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (9 viestiä)

PCman

08.02.2016 klo 20.40

Tulee mieleleen Ghost Recon Advanced Warfigter- konsoliversio vs PC. Olin aivan absoluuttisen varma 2005 että Xbox360 saatuani en enää tarvitse PCtä. Ja mitä hlvtiä, konsoliversio olikin 3rd person view tyyliin spliner cell. Äkkiä takaisin PC äärelle ja PC versio kehinn.PC GRAWssa edelleen autenttisimmat asefysiikat, joita edelleenkehitettiin BF3seen.
lainaa
Wegetzu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 08.08.2008

08.02.2016 klo 20.47 11 tykkää tästä

"Epäreilua"? Voi ubishit.
lainaa
J4n1

08.02.2016 klo 21.18 5 tykkää tästä

Saisivat muut valmistajat ottaa mallia tuosta valinnasta grafiikan ja suorituskyvyn välillä konsoleille.
lainaa
dfjpofdjop

08.02.2016 klo 22.00 2 tykkää tästä

Ja vitut kuka idiootti muka pelaa jotain "fotorealistista" slideshowta. Konsolin tehot olis vaan parasta optimoida siihen "100% 60fps ja sitten maksigraffat" eikä mitään tämmöistä säälittävää "Consoles are like PCs omg we are awesome Ubi"
lainaa
Yazu

08.02.2016 klo 23.17 8 tykkää tästä

Ubilla ihme itkemistä konsolin ja pc eroista. Keneltä se on pois jos pc versio näyttää esim 10% hienommalta?

Konsolipelaajat ovat aina ostaneet pelinsä vaikka se näyttäisi rumemmalta pc versioon verrattuna.

Onneksi aina voi äänestää lompakolla ja antaa firmalle palautetta.
lainaa
Asd

09.02.2016 klo 00.00

dfjpofdjop kirjoitti:
Ja vitut kuka idiootti muka pelaa jotain "fotorealistista" slideshowta. Konsolin tehot olis vaan parasta optimoida siihen "100% 60fps ja sitten maksigraffat" eikä mitään tämmöistä säälittävää "Consoles are like PCs omg we are awesome Ubi"


Minä pelaisin. Tietysti on hyvä, jos saa valita haluamansa vaihtoehdon, ja tuo Ubin "epäreiluus-argumentti" on täyttä roskaa, mutta *henk. koht.* valitsen kyllä melkeinpä milloin tahansa paremman resoluution ja esim. parempiresoiset tekstuurit ruudunpäivitystaajuuden yli (kunhan se nyt on ainakin siellä ~25-30 paikkeilla).
lainaa
fadijpfdiho

09.02.2016 klo 00.44

Korkeintaan olisi järkevää tehdä sellainen yksinkertainen valinta 30fps (better aesthetics) ja 60fps (smoother gameplay) välillä mitä parissa pelissä on silloin tällöin ollutkin. Se voisi olla sellainen ominaisuus jota ne teiniäidit ja mummotkin osaavat käyttää eikä hidasta pelin aloittamista aivan älyttömästi

Mutta ovathan konsoli muutenkin menneet koko ajan kohti PC-ympäristöä nettipalveluineen, laitepäivityksineen ja patcheineen. Tarvetta olis sille Megamanin toivomalle NES 2:lle jossa olis peli koneeseen, virta päälle ja 2 sekunnin päästä ruudulla on päävalikko josta pääsee sekunnissa itse peliin
lainaa
Deuxius

09.02.2016 klo 06.29 1 tykkää tästä

Ööh kyllä tuo oma PS4 käynnistyy muutamassa sekunnissa suoraan peliin, avaa tv ja kotiteatterin yhtä nappia kapulassa painamalla. Jatkaa vielä siitä mihin jäi vaikkei olisi tallentanut peliä erikseen.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

09.02.2016 klo 14.54 7 tykkää tästä

Onko tämä joku paska trolli? Epäreilua?

Eiköhän jokainen voi itse päättää laittaako 299e PS4:n vai ostaako megatykki PC:n parilla tonnilla. Sehän se vasta epäreilua onkin jos oikeasti PC hardikseen investoineilta varastetaan visuaalinen laatu ja performanssi jonkin olemattoman katkeruuden takia...

Ei auta kuin toivoa, että Ubisoft menee mahdollisimman nopeasti konkurssiin ja lisenssit vapautuvat/myydään joillekin vähän vähemmän aivovammaisille yhtiöille.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova