Tuorein sisältö

Nintendo NX -huhut kiihtyvät: prototyypistä keskustellaan Twitterissä

29.08.2016 klo 11.00 | Luettu: 5325 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Huhujen mukaan Nintendo paljastaisi uuden konsolinsa, jonka koodinimi on edelleen "Nintendo NX", ensi kuussa. Ja ensi kuuhan on aivan pian! Ennenkin ennakkotietovuodoissaan oikeaan osunut Emily Rogers on nyt kertonut Twitterissään, mitä hän tietää laitteen prototyypistä. Rogers kuitenkin painottaa, ettei voi tietää, muuttuvatko hänen kuulemansa muutamat ominaisuudet vielä ennen lopullisen konsolin julkistusta.

Nintendo NX:ssä on Rogersin mukaan:
- näytön koko 6,2 tuumaa
- multitouch-kosketusnäyttö
- näytön resoluutio 720p
- telakointiasemassa 2 USB-porttia
- GameFreak (useimpien Pokemon-pelien tekijä) on jotenkin mukana konsolin kehitystyössä

Eli kovin paljon lisää ei tiedetä, mutta ainakin lisävahvistusta sille, että NX on näytöllinen käsikonsoli, joka sitten telakointiasemalla yhdistetään televisioon.

Nintendo USA:n pääjohtaja Reggie Fils-Aime on myös sivunnut aihetta äskettäin sen verran, että hän on julistanut, ettei Nintendo saa tehdä NX:n kanssa samoja virheitä kuin Wii U:n markkinoinnissa.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Ubisoft sulkee neljä... Suomalaisten Nintend... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

slkfsj

29.08.2016 klo 13.23

Oiskohan tosiaan niin että Nintendo päästäis kaikki vihdoin pälkähästä julkistamalla laitteen syyskuussa. Siihen saakka huhuilijoita ja huhuja tulee riittämään.
lainaa
MEJM

29.08.2016 klo 15.57

Nyt jos koskaan on Emily Rogersin maine koetuksella.

Tulisipa se virallinen paljastus jo!

Veikkaan että paljastus tapahtunee PlayStation tapahtuman (7.9.) ja Tokyo Game Shown (17.9.-->) välissä 13.9., mutta jos menee TGS jälkeen, niin sitten 22.9.

Jos menee niin kauas kuin lokakuulle, niin sitten se tapahtuu Paper Mario Color Splashin (7.10.) ja PS VR (13.10.) julkaisujen jälkeen, joko 18.10. tai 20.10.
lainaa
vnprwgnprg

29.08.2016 klo 17.59

Saunan taa tuollainen tietovuotaja
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

29.08.2016 klo 19.47

NX-nimi tulee siitä että kyseessä on Nintendon kymmenes (X) konsoli.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova