Tuorein sisältö

Kojima nousi Sonyn lavalle kertomaan Death Strandingista

13.09.2016 klo 15.01 | Luettu: 5298 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Aamulla Sonyn tilaisuudessa lavalle nousi myös Hideo Kojima ja aiheena oli tietenkin Death Stranding. Sanoma oli hieman mystinen, mutta vahvisti kyseisen pelin ydinajatusta, josta kuultiin jo kesällä E3-tapahtumassa.

Death Stranding on toimintapeli, joka sijoittuu avoimeen maailmaan, mutta joka pyrkii myös yhdistämään pelaajia. Kojima kertoi, että "useimmat verkkopelit, olivat ne sitten toisia vastaan tai yhteistyössä, antavat pelaajille 'keppejä' taisteluissa käytettäväksi. Death Strandingissakin keppejä on, mutta myös 'köysiä', joilla sidotaan pelaajia yhteen ja yhdistetään heitä."

Kojima kertoi haluavansa tehdä toimintapelin, jossa ihmiset yhdistyvät erilaisten elementtien kautta. Esimerkkinä oli yllä oleva kuva, jossa Kojima on kytköksissä yhteistyökumppaneihinsa. Hän julkisti myös, että peli tulee tukemaan 4K-resoluutiota sekä HDR-värejä, joten PlayStation 4 Pron ja ökytelkkarin omistajat pääsevät nauttimaan koko komeudesta.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Blizzardin Chris Met... PlayStation 4:n järj... >

Keskustelut (3 viestiä)

MissaKunnonPelit

13.09.2016 klo 16.10 8 tykkää tästä

Avoin maailma ja nettiominaisuudet laskivat odotuksia paljon.
lainaa
pjvposdpifh

13.09.2016 klo 21.38

The Division plus Metal Gear Solid plus Hyppynarut?

Olisko herran visio vaan tehdä peli jossa joutuu oikeasti tekemään tiimityötä? Katsellut Divisionia, Destinyä, Borderlandsia ja kaikkia näitä muita tiimiräiskintöjä, jotka kuitenkin kulminoituvat siihen että tyypit juoksevat yksinään sinne tänne. Voittaja ratkeaa sillä kenellä on taitavammat yksilöt. Josko olis peli jossa täytyy jakaa resursseja, kiivetä vuorta yhdessä tai kaikki tippua ja kantaa kaverin sinkoammuksia jotta se saa tiputettua kopterin? Ja parhaaksi kliseeksi se kaulapommi, jos menet yli 20 metrin päähän kavereista niin kaboom

Toivottavasti ei ole keksinyt mitään näin köyhää. Nämä höpinät antavat aina odottaa jotain todella suurta ja ällistyttävää mutta totuus on sitten geneerinen action feat pahvilaatikko
lainaa
Bunk5

13.09.2016 klo 23.29 2 tykkää tästä

Last of Us on edelleen yksi hyvin harvoista nettipeleistä jossa tiimityöskentely tulee luontevasti esille.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova