Tuorein sisältö

Nintendon Reggie lupailee: Switchit eivät lopu kaupoista kesken

16.01.2017 klo 13.00 | Luettu: 22385 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Aika moni heistä, jotka halusivat NES Classic Mini -konsolin joululahjakseen, joutuivat pettymään, sitä kaupoista sitä ei löytynyt, netissä pyydettiin riistohintoja, eikä asiaa auttanut edes se, että laitteen oli ennakkotilannut jo loppukesästä.

Nämä huolet mielessä monet odottavat hermostuneina maaliskuun 3. päivää, jolloin Nintendo Switch tulee kauppoihin Suomessakin. Ennakkotilaukset on ainakin USA:ssa jo myyty loppuun, mutta Nintendon USA:n pääjehu Reggie Fils-Aime toppuuttelee huolestuneita Wiredissä.

"Tiedän, koska luen keskustelualueita ja kommentteja, että ihmiset ovat huolissaan saatavuudesta. Huolet juontavat juurensa siihen, että NES Classicia ei ole saatu ostettua. Joten sanon näin: kaksi miljoonaa konsolia ensimmäisen kuukauden aikana on jättimäinen numero, varsinkin kun katsotaan, mikä ajankohta vuodesta on. Maaliskuun kolme ensimmäistä viikkoa. Haluamme varmistaa, että asiakas, joka haluaa ostaa Nintendo Switchin, pystyy ostamaan Nintendo Switchin. Siten me rakennamme jakelukanavamme, siten me olemme pohtineet saatavilla olevien tuotteiden määrän."

"NES Classicin kanssa tapahtui niin, että maailmanlaajuinen kysyntä ylitti reilusti sen, mitä olimme ajatelleet ja siksi sitä ei ole ollut saatavilla. Ainakin Amerikoissa voimme kertoa nyt hyviä uutisia, sillä aiomme saada NES Classicia saataville. Tämän hetken tuotannolla kysyntä kohdataan."

Lyhyesti:
Nintendo Switchiä tulee kauppoihin maailmanlaajuisesti julkaisukuukautena kaksi miljoonaa kappaletta. NES Classicia saa kohta kaupoista - ainakin USA:ssa.

Nintendo Wii U:ta on myyty neljässä vuodessa noin 13 miljoonaa, josta ensimmäisen puolentoista kuukauden myynti oli 3 miljoonaa. Nintendo odottaa siis suunnilleen samaa alkutahtia Switchille. Saa nähdä kuinka käy.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Pelimaratoni keräsi ... Super Marion isä ker... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (31 viestiä)

ScorpioXO

16.01.2017 klo 13.10 11 tykkää tästä

Kyllä niitä tulee riittämään kun kukaan täyspäinen ei osta. Scorpio tulee loppuvuodesta ja pyyhkii lattioita näillä lastenkonsoleilla.
lainaa
Radikus

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.01.2017 klo 13.36 14 tykkää tästä

ScorpioXO kirjoitti:
Kyllä niitä tulee riittämään kun kukaan täyspäinen ei osta. Scorpio tulee loppuvuodesta ja pyyhkii lattioita näillä lastenkonsoleilla.

Jos ainoastaan tehot ratkaisee niin kyllä silloin kannattaa olla ihan PC-pelaaja suoraan.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

16.01.2017 klo 13.47 9 tykkää tästä

Kohta hyllyt pyrsuavat Switchiä mitä kukaan ei halua, mutta NES Classic Miniä saa Euroopassa varmaan seuraavan kerran syksyllä.
lainaa
Kepulikeke

16.01.2017 klo 13.59 4 tykkää tästä

Radikus kirjoitti:
ScorpioXO kirjoitti:
Kyllä niitä tulee riittämään kun kukaan täyspäinen ei osta. Scorpio tulee loppuvuodesta ja pyyhkii lattioita näillä lastenkonsoleilla.

Jos ainoastaan tehot ratkaisee niin kyllä silloin kannattaa olla ihan PC-pelaaja suoraan.

Ei mene ihan samaan sektoriin nämä laitteet. Kyllä tämä ostettua tulee, niinkuin tulee ostettua kaikki muutkin härvelit. Amatöörien puuhaa tämä, että hankitaan vain yksi laite ja sitten paukutellaan henkseleitä, että tää o paras!!1
lainaa
Wilbur

16.01.2017 klo 14.34 4 tykkää tästä

ScorpioXO kirjoitti:
Kyllä niitä tulee riittämään kun kukaan täyspäinen ei osta. Scorpio tulee loppuvuodesta ja pyyhkii lattioita näillä lastenkonsoleilla.

Jotenkin sopi tämä kommentti ensimmäiseksi tämän sivun kommentti osioon. Voi kiesus :-D
lainaa
amiibo

16.01.2017 klo 14.38 2 tykkää tästä

Hyvältä vaikuttaa, heti alussa tykitetään isonimisiä julkaisuja ja luultavasti E3:n aikaan pudotetaan lisää pommeja. Konsepti tuntuu uppoavan yleisöön ainakin, hinnasta riippumatta. Se on jo hyvä merkki.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

16.01.2017 klo 16.01 6 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Kohta hyllyt pyrsuavat Switchiä mitä kukaan ei halua, mutta NES Classic Miniä saa Euroopassa varmaan seuraavan kerran syksyllä.
Ei kukaan halunnut nes classiciakaan veekakkosen kommenttien mukaan vaan olipa sillä sitten kysyntää kuitenkin...
lainaa
SonyWonAgain

16.01.2017 klo 16.10 4 tykkää tästä

ScorpioXO kirjoitti:
Kyllä niitä tulee riittämään kun kukaan täyspäinen ei osta. Scorpio tulee loppuvuodesta ja pyyhkii lattioita näillä lastenkonsoleilla.

Aivan, vielä kun mäsän räkspoksille ois niitä pelejä. Laitteellahan ei tee mitään, jos sille ei ole pelejä. Uusia peruutuksia odotellessa. :)
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

16.01.2017 klo 16.15 5 tykkää tästä

Czerwony kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Kohta hyllyt pyrsuavat Switchiä mitä kukaan ei halua, mutta NES Classic Miniä saa Euroopassa varmaan seuraavan kerran syksyllä.
Ei kukaan halunnut nes classiciakaan veekakkosen kommenttien mukaan vaan olipa sillä sitten kysyntää kuitenkin...

Öö...mitä?

https://goo.gl/HlKgsp
lainaa
hsdpvigsdhipv

16.01.2017 klo 19.27 2 tykkää tästä

Ahaa eli tämä paskakonsoli onkin ihan liiketoimintasuunnitelmaa. Heillä ei edes ole tavoitetta että 10 miljoonaa ostaisi ekana kuuna ja viiden vuoden aikana menisi 100 miljoonaa. Tavoite onkin vain päästä Wii U:n lukuihin

Täytyy varmaan myöntää että kyl noiden pää täytyy vähän sekaisin olla, tai sitten tosiaan pelibisnes on ihan pelkkä harrastus tässä vaiheessa. Tehdään pari Mario Kartia sun muuta joita on kiva pelata Nintendon toimistolla ja siinä se. Myydään myös ulos jotta kassa pysyy suurinpiirtein nollassa

Maailmassa saisi silti olla enemmän tuollaisia taitelijafirmoja eikä näitä että väännetään niska limassa ja silti potkitaan jengi tehokkuuden nimissä pois yms
lainaa
Wilbur

16.01.2017 klo 21.02 2 tykkää tästä

ScorpioXO kirjoitti:
Kyllä niitä tulee riittämään kun kukaan täyspäinen ei osta. Scorpio tulee loppuvuodesta ja pyyhkii lattioita näillä lastenkonsoleilla.

Eikös tuon boxäxin pelit voi melkein kaikki pelata tietokoneella.Eikös microsoft ole tehnyt ne tietokoneelle?Ei auta vaikka olisi 6 terafloppia kun tietokoneella pelit näyttää ja toimii paremmin.En ymmärrä koko xbonen ostoa jos voi samat pelit tahkota parempina versioina peeceellä.Sen sijaan Switchin pelejä ei voi pelata kannettavassa eikä koti muodossa ja paikallisena moninpelinä muutakun Switchillä.Lisäksi on tarjolla normaali ohjausta,liiketunnistus ohjausta hd tärinää jota kaikki testanneet ovat kehuneet.Joy coneilla onnistuu myös kaksin pelit jaetulla Switchin näytöllä. Jaettu paikallinen 8 konsolin moninpeli on aika hieno juttu ja sitä ei muilla alustoilla pääse kokemaan.Sitä paitsi Nintendon omat pelit pyörivät sujuvasti ja ne on valmiita julkaisussa eikä niitä tarvitse korjailla jälkipäivityksillä.Saan 900p 60fps kokemukia kotona ja kannettavana 720p 60 fps niin olen pirun tyytyväinen.Oikeasti vituttaa mihin tämä peliala on mennyt yhtä perkeleen resoluutio fps vertailua todella ikävään suuntaan.Itseäni ei ainakaan kiehdo katsella videoita missä vertaillaan xbonen ja Ps4:sen minimaalisia graaffisia eroja ja sitten toinen puoli kehuu kun oma konsoli on parempi.Voi kiesus!
lainaa
Wilbur

16.01.2017 klo 22.21 1 tykkää tästä

hsdpvigsdhipv kirjoitti:
Ahaa eli tämä paskakonsoli onkin ihan liiketoimintasuunnitelmaa. Heillä ei edes ole tavoitetta että 10 miljoonaa ostaisi ekana kuuna ja viiden vuoden aikana menisi 100 miljoonaa. Tavoite onkin vain päästä Wii U:n lukuihin

Täytyy varmaan myöntää että kyl noiden pää täytyy vähän sekaisin olla, tai sitten tosiaan pelibisnes on ihan pelkkä harrastus tässä vaiheessa. Tehdään pari Mario Kartia sun muuta joita on kiva pelata Nintendon toimistolla ja siinä se. Myydään myös ulos jotta kassa pysyy suurinpiirtein nollassa

Maailmassa saisi silti olla enemmän tuollaisia taitelijafirmoja eikä näitä että väännetään niska limassa ja silti potkitaan jengi tehokkuuden nimissä pois yms

Taitaa sitä tulla Switchillä muutakin kuin kaksi Mario karttia ainakin uskon niin.
lainaa
Liimaletti

16.01.2017 klo 23.05

Käsikonsoliksi Switch on loistava, kotikonsoliksi pettymys. Ehkä Nipan kannattaisi markkinoida Switchiä ensisijaisesti kannettavana käsikonsolina, josta löytyy mahdollisuus liittää se televisioon. Tältä kantilta ajateltuna konsoli vaikuttaa astetta mielenkiintoisemmalta, erityisesti kun itsekin olen alkanut innostumaan käsikonsolipelaamisesta.

Julkaisuun tulee silti aivan liian vähän pelejä. Pitänee itse ainakin odotella, että Switchin pelit karttuvat, ennen kuin itse sitä harkitsen. Uusi Xenoblade Chroniclest tosin kyllä kelpaisi, mutta katsellaan sitten uudelleen kun se julkaistaan.
lainaa
pfvhisdogihsg

17.01.2017 klo 00.02

Wilbur kirjoitti:
hsdpvigsdhipv kirjoitti:
Ahaa eli tämä paskakonsoli onkin ihan liiketoimintasuunnitelmaa. Heillä ei edes ole tavoitetta että 10 miljoonaa ostaisi ekana kuuna ja viiden vuoden aikana menisi 100 miljoonaa. Tavoite onkin vain päästä Wii U:n lukuihin

Täytyy varmaan myöntää että kyl noiden pää täytyy vähän sekaisin olla, tai sitten tosiaan pelibisnes on ihan pelkkä harrastus tässä vaiheessa. Tehdään pari Mario Kartia sun muuta joita on kiva pelata Nintendon toimistolla ja siinä se. Myydään myös ulos jotta kassa pysyy suurinpiirtein nollassa

Maailmassa saisi silti olla enemmän tuollaisia taitelijafirmoja eikä näitä että väännetään niska limassa ja silti potkitaan jengi tehokkuuden nimissä pois yms

Taitaa sitä tulla Switchillä muutakin kuin kaksi Mario karttia ainakin uskon niin.

"sun muuta"

Älyttömän monelle Smash Bros ja Mario Kart oli pääperusteet Wii U:n ostoon. Niiden lisäksi tuli kourallinen Marioita, plus nämä pari merkittävähköä puoli-3rd-party teosta

Se on kyl ihan positiivista että tulee varmaan taas uusi Smash. Tai no Wii U-versionkin remaster jälleen kelpaisi kun eihän siinä tarvitse tehdä muuta kuin lisätä muutama hahmo ja kenttä. Vois laittaa huhumyllyn taas pyörimään ja alkaa jo toivomaan K. Roolia, Toadia, Hayabusaa, Belmontia, Billiä ja Bombermania. Ridleytä on ihan turha toivoa kun se idea on ammuttu alas jo 4 kertaa samalla selityksellä
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

17.01.2017 klo 01.58

hsdpvigsdhipv kirjoitti:
Ahaa eli tämä paskakonsoli onkin ihan liiketoimintasuunnitelmaa. Heillä ei edes ole tavoitetta että 10 miljoonaa ostaisi ekana kuuna ja viiden vuoden aikana menisi 100 miljoonaa. Tavoite onkin vain päästä Wii U:n lukuihin

Täytyy varmaan myöntää että kyl noiden pää täytyy vähän sekaisin olla, tai sitten tosiaan pelibisnes on ihan pelkkä harrastus tässä vaiheessa. Tehdään pari Mario Kartia sun muuta joita on kiva pelata Nintendon toimistolla ja siinä se. Myydään myös ulos jotta kassa pysyy suurinpiirtein nollassa

Maailmassa saisi silti olla enemmän tuollaisia taitelijafirmoja eikä näitä että väännetään niska limassa ja silti potkitaan jengi tehokkuuden nimissä pois yms

Tätä olen itsekin miettinyt että yritetäänkö siellä edes...

Wii U vielä ymmärsin, mutta toinen vammailu putkeen niin ei mene enää erehdyksen piikkiin. Surullisinta on kun miettii sitä kaikkea pääomaa ja brändejä mitä Nintendolla on. Käytännössä olisi loputtomasti mahdollisuuksia tienata aivan helvetisti rahaa:

- Pokemon Go josta olisi varmaan saanut maailman historian tuottavimman viihdetuotteen, mutta maailman suosituimman mobiilipelin devaus jätettiin Nianticin kesätyöntekijöille, featureita poistettiin ja koko homma suli käsiin lähes yhtä nopeasti kuin alkoikin.

- Super Marion ensidebuutti älypuhelimissa joka sai aikaa tajuttoman hypen, mutta lopputuloksena oli parin tunnin infiniterunner paskaläjä jota myytiin törkeään riistohintaan.

- NES Classic Mini josta olisi voinut ottaa about 1000 kertaa enemmän irti kuin mitä on otettu ja ihan jo alkuun esim. vaikkapa pitämään huoli että laitteita riittäisi edes murto-osalle potentiaalisista ostajista. Tässäkin olisi ollut ihan käsittämätön ässäkonsepti. Myy pelejä jotka on jo tehty ja jotka oli hittejä 30v sitten uudestaan ja samalle porukalle...mutta ei ei. Raha ei Nintendolle kelpaa.

Tuntuu siltä että aina jos Nintendolla meinaa joku asia mennä edes hiukan oikein tai on pienintäkään vaaraa että rahaa saattaisi jostain tulla niin eiköhän sieltä jotkut vanhat runkkarit käy heti sabotoimassa senkin.
lainaa
Wilbur

17.01.2017 klo 08.04 2 tykkää tästä

Bladekilli se jaksaa. Mites jos runkkaat siellä kotonasi kaapissa piilossa ja jätät normaali ihmiset rauhaan. En tiedä miten jollain voi olla noin helvetin pahoja patoutumia jostakin peliyhtiöstä. Pokemon go myi aivan huikeasti ja näytti ihmisille maistuvan ja näkyyhän noita pokemonien metsästäjiä olevan edelleen liikkeellä, Super Mario run on juuri hyvän yksinkertainen mobiili peliksi. Sen hintaan vaikutti varmasti se että kyseessä on kuitenkin Mario. Kai silläkin on merkitystä.Nes minin suosio yllätti Nintendon . Tälläkin sivulla taisi olla kilvan taas huutaminen ettei tuollainen paska myy ei ketään kiinnosta. Siittä olen varma että nuo Nintendon sarjat mitä Wiiuulla ei nähty nähdään Switchillä ja ovat jo kehityksessä. Konsolin takana on nyt kahden konsolin kehitystiimit. Nuo paikalliset 8 konsolin moninpelit niin urheilu kuin muissakin genreissä tulevat olemaan kova juttu. Niin ja ensi jouluna löytyy Switchi monen pukinkontista, silloin on jo loistavia pelejä saatavilla jo kymmenkunta ja julkaisusta vasta kahdeksan kuukautta. Aivan 8 kuukautta. Pitäisikö siinä ajassa olla tarjolla kaikkien Nintendo sarjojen jatko-osat??! Niitähän on monta kymmentä. Nyky ihmiset on kyllä oikeita vinkujien mestareita. Muutama nälkävuosi ei tekisi yhtään pahaa tälle porukalle!

Ainiin unohdin että Switchi ei saisi maksaa kuin 150 euroa julkaisussa homomiekan mukaan. Miettikäähän vähän. 300 euroon (250 euroa olisi ollut unelma) saa huipputehokkaan kannettavan, hyvän kotikonsolin.Sillä voit pelata olohuoneessa ja ulkona tai kaverien kanssa kimpassa omia ruutuja käyttäen.Mukana tulee Joy conit joiden ominaisuuksia ja joita kaikki testanneet ovat kehuneet.On liiketunnistusta, hd rumplea, niitä pystyt käyttämään moninpeliin Switchin ruudulta pelatteassa, pystyt pelaamaan niiden kanssa kun Switchin näyttö on edessä taustatuella ja voit käyttää niitä normaali ohjaimena Gripin kanssa.

Netti ajan ikävä puoli on se että Homomiekkatappajan kaltaiset negatiiviset paskan kirjoittajat saavat eniten ääntänsä esiin ja huomiota. Patoutunut paskaläjä. Pelaisit niitä huippu tehokonsoleita enemmän ettei jäisi aikaa häiritä normaali ihmisiä. Voit pelata siellä kaapissasi missä runkkaat niiden käytettyjen runkkausliinojen kanssa.Tee meille palvelus.Kiitos!!!
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

17.01.2017 klo 08.42 2 tykkää tästä

Wilbur kirjoitti:

Pokemon go myi aivan huikeasti ja näytti ihmisille maistuvan ja näkyyhän noita pokemonien metsästäjiä olevan edelleen liikkeellä,

Nimenomaan MYI ja kuoli samantien pystyyn. Ihan varmasti sitä pelaa vielä jotkut sankarit ensivuonnakin ellei servereitä ole ajettu alas jo siihen mennessä, mutta nyt kyse oli siitä kuinka kuinka koko potentiaali kustiin Nintendon saamattomuuden ja välinpitämättömyyden takia.

Wilbur kirjoitti:

Super Mario run on juuri hyvän yksinkertainen mobiili peliksi. Sen hintaan vaikutti varmasti se että kyseessä on kuitenkin Mario. Kai silläkin on merkitystä.

Jos haluaa kusettaa ihmisiä niin sillä on merkitystä. Nyt myyntitavoitteesta jäätiin jälkeen ja tämä "ensi kerran onni"-kortti on jo pelattu eli seuraavalla kerralla sama jengi ei sokeasti heitä sitä 10e Nintendolle luottaen että saa sille vastinetta vaan muistaa että viime kerralla oli lautasellinen paskaa tarjolla.

Wilbur kirjoitti:

Nes minin suosio yllätti Nintendon . Tälläkin sivulla taisi olla kilvan taas huutaminen ettei tuollainen paska myy ei ketään kiinnosta.

Jos yllätti niin Nintendon johto on vammaisempaa kuin on luultu. Todellisuudessa Nintendo joko tahallisesti jarruttaa tuotantoa (ja tässä vaiheessa jo aivan liikaa) tai sitten ovat aidosti täysin kädetöntä porukkaa:
https://goo.gl/Ik3d0s
https://goo.gl/GnFTTK

Ja ei. Nimenomaan ei ollut vaan hehkutusta ja ostohaluja... :D Tosin eipä todellisuus ole teitä Nintendo faneja ennenkään hidastanut.

Wilbur kirjoitti:

Nyky ihmiset on kyllä oikeita vinkujien mestareita.

Ainakin jotkut ovat...*köh*

Wilbur kirjoitti:

Ainiin unohdin että Switchi ei saisi maksaa kuin 150 euroa julkaisussa homomiekan mukaan. Miettikäähän vähän.

Itseasiassa kävin korjaamassa arviotani tuossa edellisessä uutisessa. Ottaen huomioon kuinka laite on kustu sekä käsi- että koti-konsolina, 3rd party support on menetetty ja Nintendon nykyisen tilan, kunnollisen markkinapenetraation saamiseksi takaisin konsolimarkkinoille ainoa vaihtoehto käytännössä olisi ankara hinnan repiminen alas. Niin halvaksi että olisi häpeä olla ostamatta sitä. Käytännössä puhutaan 25-100e tuon 150e sijaan.

Wilbur kirjoitti:

Netti ajan ikävä puoli on se että Homomiekkatappajan kaltaiset negatiiviset paskan kirjoittajat saavat eniten ääntänsä esiin ja huomiota. Patoutunut paskaläjä. Pelaisit niitä huippu tehokonsoleita enemmän ettei jäisi aikaa häiritä normaali ihmisiä. Voit pelata siellä kaapissasi missä runkkaat niiden käytettyjen runkkausliinojen kanssa.Tee meille palvelus.Kiitos!!!

Onneksi nettiajan ikävä puoli ei ole homon, runkkaauksen jne huutelijat. :)
Muokannut: Bladekill 17.01.2017 klo 08.44 lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.01.2017 klo 09.30

Tähän kohtaan huomautus kielenkäytöstä puolin ja toisin. Flamesota saa muuten puolestani jatkua.
lainaa
Wilbur

17.01.2017 klo 09.33

Bladekill taitaa oikeasti olla pikku Henri.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

17.01.2017 klo 09.42 2 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Tähän kohtaan huomautus kielenkäytöstä puolin ja toisin. Flamesota saa muuten puolestani jatkua.

Jos tämä viittasi minuun niin valitettavasti joudun quoteamaan niitä viestejä mihin vastaan. En ole kuitenkaan vastuussa niistä.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.01.2017 klo 09.57

Bladekill kirjoitti:
Jos tämä viittasi minuun niin valitettavasti joudun quoteamaan niitä viestejä mihin vastaan. En ole kuitenkaan vastuussa niistä.

Tsekkaapa tarkemmin.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

17.01.2017 klo 10.34 2 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Jos tämä viittasi minuun niin valitettavasti joudun quoteamaan niitä viestejä mihin vastaan. En ole kuitenkaan vastuussa niistä.

Tsekkaapa tarkemmin.

Tämäkö:
"viime kerralla oli lautasellinen paskaa tarjolla."

"Paskaa"? Taitaa olla rima vähän eri tasolla eri keskustelijoilla.

Asiasta kukkaruukkuun. IO-tech:n foorumeilla jotkut olivat saaneet tänään verkkokaupalta viestiä missä 379.90 on vahvistunut jälleenmyyntihinnaksi.

io-tech foorumit kirjoitti:

Noh, nyt tuli verkkokaupalta viestiä tuosta switchistä kun pistin sen ennakkoon heti kun pystyi. Hinta tulee olemaan ainakin siellä 379,90e. Eli jääpi kyllä ostamatta ainakin näin julkaisussa. Pelien hinnat näemmä linjassa ps4 pelien kanssa. Pro controller 74,90e. Toinen pari joycon ohjaimia 84,90e.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.01.2017 klo 10.50

Bladekill kirjoitti:
Mikko kirjoitti:

Tsekkaapa tarkemmin.

Tämäkö:
"viime kerralla oli lautasellinen paskaa tarjolla."

"Paskaa"? Taitaa olla rima vähän eri tasolla eri keskustelijoilla.

Tämä ja monia muita, taisit itse ottaa "vanhat runkkarit" ensimmäisenä puheeksi.
Muokannut: Mikko 17.01.2017 klo 10.51 lainaa
Wilbur

17.01.2017 klo 11.38

Mikko kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Mikko kirjoitti:

Tsekkaapa tarkemmin.

Tämäkö:
"viime kerralla oli lautasellinen paskaa tarjolla."

"Paskaa"? Taitaa olla rima vähän eri tasolla eri keskustelijoilla.

Tämä ja monia muita, taisit itse ottaa "vanhat runkkarit" ensimmäisenä puheeksi.

Juurikin näin. Asiallinen keskustelu on hienoa mutta tuollaise Bladekillille on turha edes yrittää asiallisesti kun omat kirjoitukset kaikkea muuta kuin asiallisesti kirjoitettua!
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.01.2017 klo 11.50

Wilbur kirjoitti:
Mikko kirjoitti:

Tämä ja monia muita, taisit itse ottaa "vanhat runkkarit" ensimmäisenä puheeksi.

Juurikin näin. Asiallinen keskustelu on hienoa mutta tuollaise Bladekillille on turha edes yrittää asiallisesti kun omat kirjoitukset kaikkea muuta kuin asiallisesti kirjoitettua!

Tuon oman ryöpytyksesi jälkeen en sinuna hirveästi keulisi.
lainaa
Wilbur

17.01.2017 klo 12.05 1 tykkää tästä

No kuinka tuollaisella henkilölle pitäisi kirjoittaa?Joka Nintendo uutisen alle samaan asialliseen tyyliin tulee kyseiseltä henkilöltä kommentteja.Niin metsä vastaa miten sinne vastaa.Bladekilli källi on terroristi.
lainaa
Humungus

17.01.2017 klo 12.28 1 tykkää tästä

ScorpioXO kirjoitti:
Kyllä niitä tulee riittämään kun kukaan täyspäinen ei osta. Scorpio tulee loppuvuodesta ja pyyhkii lattioita näillä lastenkonsoleilla.

Täysin ajattelematon ja provosoiva trolli tuo kirjoituksesi, myös minun (Onen omistaja) mielestäni. Tarkoituksesi on tietysti saada jälleen kerran kunnon "väittely" aikaan.
lainaa
vdsobvdsboig

17.01.2017 klo 18.29 4 tykkää tästä

Tää Bladekillin ja Willburin keskustelu joka uutisessa on ihan kuin joku Antti Rinteen ja Timo Soinin vaalikeskustelu. Aina kun tulevat seuraavan kerran studioon niin homma jatkuu siitä mihin viimeksi jäi
lainaa
Topsu1

17.01.2017 klo 22.43

vdsobvdsboig kirjoitti:
Tää Bladekillin ja Willburin keskustelu joka uutisessa on ihan kuin joku Antti Rinteen ja Timo Soinin vaalikeskustelu. Aina kun tulevat seuraavan kerran studioon niin homma jatkuu siitä mihin viimeksi jäi

Niinpä on ja toivottavasti Nvidia käy keskusteluita Nintendon kanssa siitä konsolista jos ei menee kaupaksi se konsoli niin Nvidia ottaa ohjat käsiinsä päivittää sen konsolin paremmalla sirulla, koska siinä on Nvidia tegra siru ja Nintendo tekee nykyisin Nvidian kanssa yhteistyötä.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

18.01.2017 klo 10.27 2 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Mikko kirjoitti:

Tsekkaapa tarkemmin.

Tämäkö:
"viime kerralla oli lautasellinen paskaa tarjolla."

"Paskaa"? Taitaa olla rima vähän eri tasolla eri keskustelijoilla.

Tämä ja monia muita, taisit itse ottaa "vanhat runkkarit" ensimmäisenä puheeksi.

Joo niin otin. Tuntuu aika herkkänahkaiselta, mutta point taken. Jos haluatte oikeasti puuttua näihin niin ihan ystävällisenä vinkkinä: kannattaa keskittyä enemmän niihin viesteihin jotka solvaavat toisia keskustelijoita eikä tuollaisia yleisiä heittoja mitä ei ole kohdistettu edes keskustelun ulkopuolisiin henkilöihin henkilökohtaisesti.
Ymmärrän kyllä, että haluatte pysyä "objektiivisina" ja keskustelun ulkopuolella, mutta minun ja esim. juuri Wilburin vertaaminen keskustelun asiallisuuden suhteen on samaa luokkaa kuin vertaisi sormen päässä olevaa haavaa ja holokaustia keskenään.

Wilbur kirjoitti:

Bladekilli källi on terroristi.

Ensimmäinen kerta kun minua terroristiksi sanotaan. Kiitos tästä. :D

vdsobvdsboig kirjoitti:
Tää Bladekillin ja Willburin keskustelu joka uutisessa on ihan kuin joku Antti Rinteen ja Timo Soinin vaalikeskustelu. Aina kun tulevat seuraavan kerran studioon niin homma jatkuu siitä mihin viimeksi jäi

Ehkä parempi vertauskuva olisi Richard Dawkins ja Wil...Bill O'Reilly.

Toiseksi, en kirjoittele näitä vastineita Wilburia tai Nintendo-faneja varten. Useimmat eivät tunnu tajuavan koskaan edes keskustelun kontekstia tai pääaihetta. Kirjoitan näitä sen takia, että ne kolmannet osapuolet jotka näitä keskusteluja lukevat ymmärtävät asian luonteen.
Muokannut: Bladekill 18.01.2017 klo 10.46 lainaa
Wilbur

18.01.2017 klo 13.49 1 tykkää tästä

Onneksi kerroit blädekill totuuden kuinka aina kirjoitat asiallisesti. En minä mutta ne toiset,aivan juu. Niin ja sinä et kirjoita koskaan uutiseen liittyvää tai ainakin haukut Nintendon uutisaihetta koskien ja sen jäkeen Nintendon kaikki toimet ja työntekijä siihen päälle vielä runkkareiksi. Näin sitä keskustellaan asiallisesti ja aiheessa pysyen! Kai jollain sivustolla on konsoli sota sivusto missä pääsisit purkamaan noita patoutumia joita tuo runkkari Japanialainen yhtiö sinulle aiheuttaa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova