Tuorein sisältö

BioWarelta nöyrä anteeksipyyntö Mass Effect: Andomedan odotettuun testiperuuntumiseen

02.03.2017 klo 19.00 | Luettu: 5442 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Odotettua Mass Effect: Andromedaan ensikosketustaan intohimoisesti odottavat ovat saaneet niskaansa ämpärillisen kylmää vettä. BioWare on nimittäin ilmoittanut peruvansa moninpelin betan.

Betaan saattoi ilmoittautua viime vuoden puolella. Testivaihe oli määrä toteuttaa maaliskuun aikana ennen pelin julkaisua, joka on kuun 23. päivä.

Esimakua saa toki yhä EA Access -palvelusta, jossa pääsee kokeilemaan peliä hyvän matkaa jo viikko ennen varsinaista julkaisua.

Pelin tuottaja Fernando Melo pahoitteli asiaa Twitterissä.

”Pahoittelut ettemme järjestä MPTT:tä. Tiedämme monien odottaneen sitä meidän lailla. Kyseessä on pitkä tarina, mutta päätös on oikea kun huomioi miten lähellä julkaisu on.”

Mies julkaisi samaan syssyyn kuitenkin myös kuvan Andromedan moninpelin hahmovalinnasta. Kuvan perusteella tutut hahmoluokat salarianeista turiaaneihin ja kroganeista asareihin ovat edelleen mukana.






V2.fi | Markus Mesiä
< PS Plussaajat leikke... Nintendo esitteli vi... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

glxblt

02.03.2017 klo 23.13 2 tykkää tästä

Pitkä turina mutta oikea päätös, koska MP on rikki, buginen ja pasketta eikä kuuluisi tällaisiin peleihin olleskaan ja julkkariinkin on vain kuukautinen. Ennakkotilakkaa silti meiän peli.
lainaa
Asdfhfhj

03.03.2017 klo 12.30 1 tykkää tästä

Tämähän kertoo vain siitä, että kaikki paukut on laitettu yksinpeliin. Erittäin hyvä juttu siis!
lainaa
lerssi-erkki

Rekisteröitynyt 22.02.2017

03.03.2017 klo 17.52 1 tykkää tästä

Miksi pitää ylipäänsä haaskata resursseja moninpeliin, jota kukaan ei ole pyytänyt. Tuntuu vaan siltä että EA yrittää varovasti kokeilla kepillä jäätä esports markkinoilla. Sellainen rahasampo kiinnostaa rosvous firmaa aivan varmasti.
lainaa
AESR

03.03.2017 klo 19.36

lerssi-erkki kirjoitti:
Miksi pitää ylipäänsä haaskata resursseja moninpeliin, jota kukaan ei ole pyytänyt. Tuntuu vaan siltä että EA yrittää varovasti kokeilla kepillä jäätä esports markkinoilla. Sellainen rahasampo kiinnostaa rosvous firmaa aivan varmasti.


Mass Effect alkoi tarina vetoisena yksinpelinä.Sitten EA astui kuvioon mukaan ja sarjaa alettiin tyhmentää tusina räiskinnäksi.EA haluaa aina mahdollisimman laajan yleisön.Saapa nähdä mitä Mass Effect Adromeda on,Muutama toimittaja joka on päässyt sitä pelaamaan on sanonut että se on parempi kun Gears of War.Itse olen skeptinen ja mikäli Andromeda paljastuu lineaariseksi räiskinäksi niin omalta kohdalta se jää kaupan hyllylle.En pidä Gears of War peleistä ja siitä syystä Mass Effect 3 ei iskenyt lainkaan.Haluan hyvän RPG:n en mitään Gears kloonia.
lainaa
jpsfvigsov

04.03.2017 klo 23.05

lerssi-erkki kirjoitti:
Miksi pitää ylipäänsä haaskata resursseja moninpeliin, jota kukaan ei ole pyytänyt. Tuntuu vaan siltä että EA yrittää varovasti kokeilla kepillä jäätä esports markkinoilla. Sellainen rahasampo kiinnostaa rosvous firmaa aivan varmasti.


Kuka pyysi For Honoria, Crashia tai edes Doomia? Halokin vois olla parempi ilman kampanjaa, tai ilman moninpeliä.

Massa kolmosen moninpeli oli sellainen menestys että osoitti kyl ihan selkeästi että tällekin on markkina vaikka ropejonnet asian perään itkevätkin että vie resursseja. Voisin ehkä olla samaa mieltä mutta on aika ilmiselvää ettei ne mitään oikeaa massiivista ropea tekis ilmankaan moninpeliä. Galaktiseen räiskintäpeliin tämä moninpeli sopii ihan yhtä hyvin kuin Splinter Cellin agentit vastaan terroristit toimi aikanaan, niin pelillisesti kuin tarinallisesti.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova