Tuorein sisältö

Ubisoftin bännivasara moukaroi tuhansia For Honor -pelaajia

14.03.2017 klo 19.00 | Luettu: 3732 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Ubisoft on toteuttanut alkukuusta antamansa ukaasin For Honor -pelin pelaajia kohtaan. Yli tuhat kokemusta väärin kerännyttä pelaajaa on bannattu toimintojensa takia, kertoo pelin kotisivut.

Närää on herättänyt moninpelipainotteisessa pelissä kokemuksen kerääminen ilman varsinaista pelaamista. Hahmon on voinut jättää liikkumaan esimerkiksi ohjaimeen laitettavalla kumilenksulla, jonka avulla aivan muuta kuin pelaamista tehneet ovat saaneet kartutettua hahmonsa kokemusta.

Ubisoft kertoi maaliskuun 3. päivä tutkivansa niin sanotun ”AFK-farmaamisen” tuottamaa ongelmaa. Samalla tekijät totesivat katselevansa pelejä sillä silmällä, että väärinkäytöksestä kiinni jääneet voivat saada rangaistuksen.

Konnuuksia harjoittaneet pelaajat saivat viime viikolla ensimmäisen varoituskierroksen, mutta nyt Ubisoft on alkanut ampua kovilla. Tekijät lätkäisivät 1500 pelaajalle kolmen päivän pelikiellon, minkä lisäksi noin 4000 pelaajaa on asetettu valvovan silmän alle.

Samalla varoitettiin AFK-farmaamisesta erilaisten apuvälineiden avulla. Moisesta juksuttamisesta on luvassa mahdollisesti jopa pysyvä porttikielto pelipalvelimille.

Kyseessä ei ole ensimmäinen tuore bänni-isku, sillä Blizzard rankaisi taannoin World of Warcraftissa liiallisuuksiin menneitä pelaajia.

V2.fi | Markus Mesiä
< Mies, joka on käyttä... Overwatch saa uuden ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

Yyy

15.03.2017 klo 23.53 1 tykkää tästä

Onneksi ei tällästä peliä ei ole tullut hankittua.
Asiakkaan pitää saada pelata kumilenkillä mikäli haluaa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova