Tuorein sisältö

Muistatko vielä tämän tapauksen? Venäjällä Pokemon Go:ta kirkossa pelannut on nyt päätymässä vankilaan

01.05.2017 klo 14.00 | Luettu: 7556 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Viime syyskuussa uutisoimme otsikolla Venäläinen tubettaja voi saada viisi vuotta vankilaa Pokemon Go:n pelaamisesta. Nyt tilanne on edennyt sen verran, että "voi" sanan voi unohtaa, eli Ruslan Sokolovskya odottaa mitä todennäköisimmin vankila ja maksimirangaistus hänen tekosistaan on 3,5 vuotta.

Kotakun mukaan oikeudenkäynti on saatu päätökseen ja vain tuomiota enää odotellaan. Venäläinen meduza.io raportoi, että miestä syytettiin kolmesta rikoksesta: vihan lietsomisesta, uskonnollisten loukkaamisesta sekä salakuvaamisesta. Asiantuntijoiden mukaan Sokolovsky oli verrannut Pokemon Gon hahmoja Jeesukseen, joten syyttäjät päätyivät vaatimaan miehelle 3,5 vuoden maksimirangaistusta.

Sokolovsky itse vertaa oikeuslaitoksen toimintaa kommunismin ja Stalinin aikaisiin vainoihin, jolloin väärästä asiasta vitsailemisesta saattoi päätyä loppuiäkseen vankileirille.

"Minusta tämä on barbaarista. En ymmärrä kuinka tämä on mahdollista. Kuitenkin, kuten olemme nyt nähneet, se on varsin mahdollista."



V2.fi | Manu Pärssinen
< Tekken 7:ssä PSVR-la... The Legend of Zelda ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

hiphgvsefho

01.05.2017 klo 16.53

Melkoinen marttyyri kun ihan hvin tietää mitkä ovat seuraukset ja silti vaan jatkaa
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

01.05.2017 klo 19.10

hiphgvsefho kirjoitti:
Melkoinen marttyyri kun ihan hvin tietää mitkä ovat seuraukset ja silti vaan jatkaa

Tapausta tuskin kuitataan anteeksipyytämällä.
lainaa
nvioeahdvi

01.05.2017 klo 20.24 1 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
hiphgvsefho kirjoitti:
Melkoinen marttyyri kun ihan hvin tietää mitkä ovat seuraukset ja silti vaan jatkaa

Tapausta tuskin kuitataan anteeksipyytämällä.


Semmoinenkin termi on kuin tuomion kovennus. Voisi ehkä vedota tietämättömyyteen tms mutta ei kun puhuu Stalinismista ja vertaa Pokemonia Jeesukseen yms (vaikka kuka tietää ehkä tuo kommunistikommentti otetaan kohteliaisuutena)
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

02.05.2017 klo 06.14 6 tykkää tästä

Uskonnot ovat juuri tuollaisia suvaitsemattomia.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova