Tuorein sisältö

E3-Xbox-uutisia: Ristiinpelaus, X1X-hinta, uudet avatarit ja komeita ohjaimia

15.06.2017 klo 20.09 | Luettu: 11117 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


E3-messut alkavat hiljetä, mutta tänään on tullut vielä jonkun verran uutisia. Puretaan niistä ensin Xbox-aiheisia.

Minecraft ja Rocket League ovat ensimmäisiä pelejä, joita voi pelata ristiin Switchillä, XBox Onella ja PC:llä - ensimmäistä lisäksi VR- ja mobiililaitteilla. Sony ei kuitenkaan lähtenyt leikkiin mukaan, vaan heitti tekosyynä sen, että haluaa suojella PSN-pelaajiaan ulkopuolisilta vaikutteilta, varsinkin nuoria minecraftaajia. Siitä taas Microsoftilla heitettiin vastapalloon, että tottakai turvallisuus on äärettömän tärkeää. Pallo jäi siis Sony-leirin osalta ilmaan, uutisoi Polygon.

Polygon kertoo myös, että vaikka Microsoft asetti Xbox One X:n hinnan 499:ään dollariin ja on äärimmäisen ylpeä siitä hintalapusta, voittoa eivät konsolit tule emoyhtiölle tekemään. "Raha tehdään pelien myynnistä", kertoi Xbox-pomo Phil Spencer. Sitä ei kuitenkaan paljastettu, jääkö Microsoft omilleen, vai tekeekö se X1X:llä jopa tappiota.

Yksi päivän isoimmista Xbox-uutisista oli se, että Xbox/Win10-avatarit laitetaan täysin uusiksi - alkaen Windowsista. Eurogamer kertoo, että uudet avatarit eli 2.0 Avatarit ovat "jokaiselle" - toisin sanoen avatarien sukupuolta, mielikuvituksellista varustusta tai juuri muutakaan ei rajoiteta - mukana on muun muassa jalkaproteeseja, pyörätuoleja ja raskausvatsoja.



Xbox Design Labiin on lisätty uusia vaihtoehtoja juuri oman näköisen ohjaimen kokoamiseksi:








V2.fi | Manu Pärssinen
< Uutta asennetta Angr... E3: Mitäpä Beyond Go... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (14 viestiä)

epivgdsphi

15.06.2017 klo 20.38 2 tykkää tästä

Alkaa mennä avatarit niin hemaiseviksi että alkaa flirtti ja vonkaaminen. Ja tietty rasismi niitä pitkätukkahippimiesvauvamasutransunatseja vastaan
lainaa
ASKO78

Rekisteröitynyt 06.01.2017

15.06.2017 klo 21.09 7 tykkää tästä

Tuo ristiinpelaus on hemmetin hieno juttu. Pelaajia ei ole koskaan liikaa.
lainaa
rghspwihv

15.06.2017 klo 23.14 2 tykkää tästä

Onhan. Parhaat moninpelit ovat olleet niitä joissa on muutaman kymmentä tai sataa pelaajaa. Siinä vaiheessa kun jonnet olivat häipyneet esim Jedi Outcasteista, Splinter Celleistä ja Quakeista niin jäljelle jäi joukko osaavia, keskustelukykyisiä ja kunnioittavia hemmoja, mitä nyt silloinkin jostain ilmestyi joku pelle hetkeksi häiritsemään. Toisaalta silloin tällöin vastapainoksi ilmaantui joku uusi kiinnostava ja edelleen järkevä tulokas, mikä tuntui ihan samalta kuin että vuosia vanhaan futiskerhoon tulee joku uusi tosissaan oleva kaveri.
lainaa
Hammer

15.06.2017 klo 23.15 1 tykkää tästä

Aika mahtava tämä ristiinpeluu, monet pienemmät pelit saavat pitemmän online elinkaaren ja peliseura kasvaa huimasti. Tämä on kehitystä ja pelaaja ystävällistä. Sony on ylpistynyt menestyksestään eikä huoli ea talon pelivuokraamoa itselleen 4€kk, ei game passin kaltaisia palveluja eikä edes yhteisöllistä ristiinpelaamista. Xbox one x menee taatusti ostoon. Mikä olisi nyt syy hankkia ps4:nen. Monet sanoivat grafiikka tehoa syyksi ja nyt kääntyy teho asetelma xboxin eduksi. Toivon että nyt vihdoin monen mieli kääntyisi fanaattisesta pleikka hypettämisestä .
lainaa
FailBox

15.06.2017 klo 23.38 5 tykkää tästä

Hammer kirjoitti:
Mikä olisi nyt syy hankkia ps4:nen. .

Varmaan ehkä se tärkein syy eli pelit. Ei taida vieläkään olla Xboxille tarjolla mitään hyviä yksinoikeus pelejä. Eikä Xboxille ole PS Now palvelua saatavilla.
lainaa
Ebunfail

16.06.2017 klo 00.26 4 tykkää tästä

Mitä helvettiä Sony :D jopa Nintendo on edellä tässä asiassa.
lainaa
NäinSeMenee

16.06.2017 klo 08.36 2 tykkää tästä

FailBox kirjoitti:
Hammer kirjoitti:
Mikä olisi nyt syy hankkia ps4:nen. .

Varmaan ehkä se tärkein syy eli pelit. Ei taida vieläkään olla Xboxille tarjolla mitään hyviä yksinoikeus pelejä. Eikä Xboxille ole PS Now palvelua saatavilla.

Jep. Jännä miten xbottien on vaikea käsittää, että vaikka rauta olisi tehokkaampaa, niin kunnon yksinoikeudet puuttuvat, joita Sonylta kyllä löytyy ja lisää vaan tulee. Tämä on se seikka, joka ratkaisee konsoleiden eron. Niin ja kaikki räkspoksin exclut voi pelata PC:llä paremmilla grafiikoilla ja sulavammin. Kysymys kuuluukin: miksi kukaan hommaisi uuden Xboxin?
lainaa
hwgsodpvh

16.06.2017 klo 09.01 2 tykkää tästä

Syyt että pleikan exclut ei kiinnosta, Xboxilla on jokatapauksessa ihan riittävästi pelejä ja kunnon pelipc vaatii rahaa aikaa ja viitseliäisyyttä

Toki se on vähän kuin kysyisi että miksi kukaan ostaisi Peugeotin kun tarjolla on Volkkari tai kunnon menijöille Mersu, mutta silti ihmiset ostavat Peugeoteja. Turha ylianalysoida
lainaa
SonyWonAgain

16.06.2017 klo 10.09 2 tykkää tästä

hwgsodpvh kirjoitti:
Syyt että pleikan exclut ei kiinnosta, Xboxilla on jokatapauksessa ihan riittävästi pelejä ja kunnon pelipc vaatii rahaa aikaa ja viitseliäisyyttä

Toki se on vähän kuin kysyisi että miksi kukaan ostaisi Peugeotin kun tarjolla on Volkkari tai kunnon menijöille Mersu, mutta silti ihmiset ostavat Peugeoteja. Turha ylianalysoida

Eiköhän se myynneissä sitten näy. X tulee floppaamaan pahasti, ja jää vain paatuneimpien Xbottien konsoliksi. Mäsä on itsekin myöntänyt, että ei usko uuden konsolin myyvän paljoa.
lainaa
kysymys

16.06.2017 klo 17.17

Miten ihmisillä on aikaa ja mielenkiintoa tapella internetissä kummalla on parempi konsoli?
lainaa
wegpihvrphiwg

16.06.2017 klo 20.31 1 tykkää tästä

SonyWonAgain kirjoitti:
hwgsodpvh kirjoitti:
Syyt että pleikan exclut ei kiinnosta, Xboxilla on jokatapauksessa ihan riittävästi pelejä ja kunnon pelipc vaatii rahaa aikaa ja viitseliäisyyttä

Toki se on vähän kuin kysyisi että miksi kukaan ostaisi Peugeotin kun tarjolla on Volkkari tai kunnon menijöille Mersu, mutta silti ihmiset ostavat Peugeoteja. Turha ylianalysoida

Eiköhän se myynneissä sitten näy. X tulee floppaamaan pahasti, ja jää vain paatuneimpien Xbottien konsoliksi. Mäsä on itsekin myöntänyt, että ei usko uuden konsolin myyvän paljoa.


Oot ilmeisesti sitten myös sitä mieltä että kaikki muut futisjoukkueet paitsi Real voitaisiin lakkauttaa, kaikki F1-tiimit paitsi Mercedes samoin jne. Suurin osa täälläkin kirjoittelevista ovat töissä (tai menevät joskus) täysin merkityksettömiin hommiin jossa tarkotus on vaan nipistää ne pakolliset tulot. Tavallaan V2:n voisikin lopettaa koska onhan IGN:llä paljon enemmän kaikkea. Ei silti, onhan uutissivustoillakin oikeastikin fanipoikansa

Xbox on jo pitkään ollut Microsoftin sivubisnes. Seuraava konsoli on varmaan vaan pelkkä bluetoothlaatikko jonka voi kytkeä nuhapumppu-PC:seen kiinni ja sitten pelata streamina. Siinäkin vaiheessa kai syntyy ulinaa että miksi maksaa 400e konsolista kun voi ostaa 400e kalliimman pc:n ja saada saman lopputuloksen.
lainaa
Gold3n

17.06.2017 klo 01.50 2 tykkää tästä

Ps4:sen k-12 putkiseikkailut on muutaman tunnin mittaisia ja ilman läpii pelaamisen jälleen arvoa olevia rahastus sampoja. Lapsille myydään mielikuvia ja aikuisille vastinetta kuten esim. Gta v, skyrim, witcher3 ja battlefield 1. Kaikki parhaimmat top10 pelit on pelattavissa joka laitteella. Psnow mahdollisesti on Jenkeille suunattu pilvipeluu palvelu jolla pelata menneiden sukupolvien ps pelejä. On siinä sulla syy hankkia ps4:nen Suomessa....
lainaa
Rook

20.06.2017 klo 16.45

FailBox kirjoitti:
Hammer kirjoitti:
Mikä olisi nyt syy hankkia ps4:nen. .

Varmaan ehkä se tärkein syy eli pelit. Ei taida vieläkään olla Xboxille tarjolla mitään hyviä yksinoikeus pelejä. Eikä Xboxille ole PS Now palvelua saatavilla.


Mitä Xbox Onella ja X:llä tekisi streamaus-palvelulla jolla voi pelata aiempien konsolien pelejä, täh? Niillähän on yhteensopivuus Xbox 360 pelien kanssa ja kohta myös alkuperäisen Xboxin peleihin. Se on aina parempi kuin joku streamaus joka vaatii kaistaa toimiakseen kunnolla ja jossa voi silti olla ohjaus lagia. Etkö muka tiennyt Xbox Onen ja X:n taaksepäin yhteensopivuudesta? Ja mitä tulee yksinoikeuksiin niin tietysti nyt tällä hetkellä ne ovat Microsoftin yksinoikeuksia jotka toimivat Win 10 koneella (ei muilla Win-versioilla) tai Xbox Onella tai Xbox X:llä, se on jokaisen pelaajan oma asia pelaako niitä 1000 € maksavalla PC:llä tai vaikka 500 € maksavalla Xbox X:llä, no ainakaan niitä ei pelata Playstationilla. Itse ainakin harkitsen Xbox X:n hankkimista koska PC:n kilpavarustelun olen jo lopettanut aikaa sitten, se on vain netti ja toimisto-koneena. Kokonaisuutena koko Xbox-konsoli kaartilla (alkuperäinen, 360 ja One) on paljon omia yksinoikeuksia ja tulevaisuudessa niitä suurinta osaa (ehkei sentään kaikkia) voi pelata Xbox X:llä taaksepäin yhteensopivuuden ansiosta. Multiplattareilla taas tilanne kääntyy toisinpäin sikäli että ne todennäköisesti näyttävät hieman paremmilta X:llä kuin Pro:lla, joskin ero on varmasti marginaalinen niinkuin nytkin PS 4:lla ja Onella PS 4:sen hyväksi. No niin, vähemmän fanitusta ja nauttikaa peleistä alustasta riippumatta.
lainaa
Rook

20.06.2017 klo 16.55

SonyWonAgain kirjoitti:
hwgsodpvh kirjoitti:
Syyt että pleikan exclut ei kiinnosta, Xboxilla on jokatapauksessa ihan riittävästi pelejä ja kunnon pelipc vaatii rahaa aikaa ja viitseliäisyyttä

Toki se on vähän kuin kysyisi että miksi kukaan ostaisi Peugeotin kun tarjolla on Volkkari tai kunnon menijöille Mersu, mutta silti ihmiset ostavat Peugeoteja. Turha ylianalysoida

Eiköhän se myynneissä sitten näy. X tulee floppaamaan pahasti, ja jää vain paatuneimpien Xbottien konsoliksi. Mäsä on itsekin myöntänyt, että ei usko uuden konsolin myyvän paljoa.


Älä viitsi fanittaa noin kovasti se on lapsellista, ei taatusti sellaista myönnä eikä toivo, realistisesti varmaan huoli on olemassa. Et sinä ainakaan tiedä paljonko se tulee myymään enkä minäkään vielä. Luulisin että vähän petraa esim verrattuna PS 4 Prohon nähden koska PS4:jän ja Onen suhde on se että Onea on myyty ehkä noin puolet vähemmän kuin PS 4:sta (PS 4 noin 63 milj ja One noin 30 milj).
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova