Tuorein sisältö

Kauppapaikka Steam uudistuu ja kohottaa samalla kasvojaan

22.03.2019 klo 20.00 | Luettu: 4718 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Videopelien kehittäjä ja jakelija Valve paljasti tiistaina GDC 2019 -konferenssissa aikeistaan Steamin pelikirjastoa koskien. Digitaalinen jakelualusta uusiutuu sekä ulkoasullisesti että käytettävyydeltään. Pelisivusto Polygon julkaisi aimo kasan kuvia tulevista muutoksista.

Isoin päivitys tulee koskemaan etusivua, joka muuttuu hyvin erilaiseksi nykyiseen verrattuna. Tulevaisuudessa se näyttäisi käyttäjälleen yhdellä silmäyksellä muun muassa eniten pelatut pelit, verkossa tavoitettavissa olevat ystävät sekä pelejä koskevat päivitykset. Tulossa oleva ilme muistuttaa hyvinkin paljon esimerkiksi konsoleilla nähtyjä käyttöliittymiä. Kasvojenkohotusta voi odotella saapuvaksi betatestiin kesän 2019 aikana.

Etusivun lisäksi myös esimerkiksi pelikohtaiset sivut ja hakemisto saavat hieman uudenlaisen näkymän, vaikka niiden kohdalla uudistukset jäävätkin melko vähäisiksi. Edellä mainittujen lisäksi Steamiin lisätään Steam Events -välilehti, josta käyttäjä voi selata esimerkiksi tulevia pelitapahtumia, meneillä olevia viikkohaasteita tai katsoa suoratoistolähetyksiä.

Lähde: Polygon

V2.fi | Miia Lyyra
< No ette arvaa, mikä ... Suomalainen CS:GO-jo... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

asdfghj

22.03.2019 klo 22.01 2 tykkää tästä

Uudistusta Steamin käyttöliittymä kyllä kaipaa, mutta noita isoja pelin kansikuvia en kyllä halua. Pelikirjaston paras ominaisuus on, että siinä voi klikata pelilistaa, kirjottaa pari kirjainta pelin nimen alustea ja peli löytyy hetkessä. Ei tarvitse edes hakukenttään mennä.

Muutoin kyllä Steamistä on todella sekava löytää mitään, varsinkin jos harvemmin noita "erikoisominaisuuksia" käyttää. Lisäksi kaupasta on melkein mahdoton löytyää peliin sitä ainoaa merkityksellistä dlc:tä, jos samaan peliin on myynnissä myös 100 skiniä.
lainaa
wgovnobhgwoin

22.03.2019 klo 22.31 3 tykkää tästä

juu kuva ei ainakaan vakuuta. vasemman reunan library on ainoa mita tarttis olla. nykyisellaan jopa tykkaan et ikivanhojen pelien kohdalla oikea reuna on vuosikausia vanhaa staattista harmaata tekstia joka ei mitenkaan kiinnita huomiota. kun ei vaan olis mikaan paniikkireaktio epicin touhuihin et sossitaan kaytettavyys kun on kiire saada faceliftia
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

25.03.2019 klo 11.15

wgovnobhgwoin kirjoitti:
juu kuva ei ainakaan vakuuta. vasemman reunan library on ainoa mita tarttis olla. nykyisellaan jopa tykkaan et ikivanhojen pelien kohdalla oikea reuna on vuosikausia vanhaa staattista harmaata tekstia joka ei mitenkaan kiinnita huomiota. kun ei vaan olis mikaan paniikkireaktio epicin touhuihin et sossitaan kaytettavyys kun on kiire saada faceliftia


Osta nÄppÄimistÖ.
lainaa
mestarirotu

Rekisteröitynyt 17.06.2014

25.03.2019 klo 12.54

asdfghj kirjoitti:
Uudistusta Steamin käyttöliittymä kyllä kaipaa, mutta noita isoja pelin kansikuvia en kyllä halua. Pelikirjaston paras ominaisuus on, että siinä voi klikata pelilistaa, kirjottaa pari kirjainta pelin nimen alustea ja peli löytyy hetkessä. Ei tarvitse edes hakukenttään mennä.


Tuossahan näkyy selvästi että kansikuvan kokoa pystyy muuttamaan sliderilla pienemmäksi ja varmasti pystyy muuttamaan koko luettelon listaksi vanhaan tapaan ilman kuvia
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova