Tuorein sisältö

Ensin Adidas ja Fortnite-Ninja, nyt Louis Vuitton ja LoL - muotimaailma rynnistää peleihin

24.09.2019 klo 20.00 | Luettu: 600 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Luksusbrändinä tunnettu Louis Vuitton ja League of Legends ovat aloittaneet yhteistyön. Kyseessä on erityisesti LoLin MM-kisoissa näkyvä kumppanuus, sillä Louis Vuitton tekee voittajille annettavalle pystille LV-henkisen palkintokaapin. Aiemmin vastaavanlaisia kaappeja on tehty muun muassa jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin, rugbyn maailmanmestaruuskisoihin ja America’s Cup purjehduskilpailuun.

Palkintokaapin lisäksi on tulossa muutakin. LV:n naisten malliston johtaja Nicolas Ghesquiere kertoi, että peliin saapuu myös uniikkeja ulkoasuja sekä kapselikokoelma.

Vaikka Louis Vuittonin ja LoLin yhteistyö on hieman uudenlainen avaus esportsin kentällä, ei kyseessä ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun kilpapelaajat tai organisaatiot lähtevät tekemään yhteistyötä. Vasta elokuun alussa Fortniten pelaamisesta tunnettu Ninja solmi yhteistyön vaatebrändi Adidaksen kanssa.

League of Legends Worldin MM-kisat alkavat Berliinissä 2. lokakuuta ja huipentuvat 10. marraskuuta Pariisissa pidettävään finaaliin.

Lähde: The Verge, Esportsinsider, Gameinformer, League of Legends



V2.fi | Miia Lyyra
< BBS-historiaesitelmä... Rakastettu mutta flo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova