Tuorein sisältö

Mother 4 -fanipelinä alkanut projekti on nyt nimeltään Oddity

04.01.2020 klo 17.00 | Luettu: 2236 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Nintendon kulttipelisarja Mother nauttii suurta suosiota myös lännessä, huolimatta siitä että alun perin vain sarjan toinen osa julkaistiin englanniksi Super Nintendolla Earthbound -nimellä. Pelisarjan muut olivat aluksi saatavilla vain fanikäännöksinä mutta ensimmäinen Mother-peli ilmestyi lopulta myös virallisesti englanniksi vuonna 2015 Nintendon Virtual Console -palveluun Earthbound Begins -nimellä.

Pelisarja saavutti virallisen päätöksensä vuonna 2006 Gameboy Advancelle julkaistun Mother 3 -pelin myötä mutta roolipelien uniikki yhdistelmä huumoria, populaarikulttuuri viittauksia sekä nykypäivään sijoittuva tapahtumaympäristö ovat pitäneet sen yhä fanien keskuudessa hengissä.

Yksi faniprojekti oli vuonna 2014 alkanut Mother 4 -nimellä kulkenut epävirallinen jatko-osa pelisarjalle, joka kuitenkin parin vuoden kehityksen jälkeen päätti muuttaa nimensä Nintendon tunnetusti ahkeria asianajajia välttääkseen mutta silti pitää hengissä pelisarjan tyylin ja yleishengen.

Nyt pari vuotta alkuperäisen nimimuutoksen ilmoittamisen jälkeen peliprojekti on ilmeisesti edennyt siihen pisteeseen, että pelille on julkaistu sen uuden nimen kertova traileri. Tästä eteenpäin peli on nimeltään Oddity ja sen miellyttävää pikseligrafiikkaa esittelevän julkistustrailerin voi katsoa itse alta.

Julkaisupäivää Oddityllä ei vielä ole vaan peli on ulkona "sitten kuin se on valmis", joka projektin etenemisvauhdilla voi vielä kestää muutamia vuosia... Joka tapauksessa toivottavasti peli on odottamisen arvoinen.




Lähde: Kotaku

V2.fi | Mikko Seppänen
< Respawn-pomo Vince Z... Uusi videosarja lupa... >

Keskustelut (4 viestiä)

Sanonpahan_vaan

04.01.2020 klo 21.08

Kyllähän tuo ensimmäinen sarjan peli Mother julkaistiin länsimaissa englanniksin käännettynä digitaalisesti Wii U:n eShopissa muutama vuosi takaperin nimellä Earthbound Beginnings. Faktat kuntoon!
lainaa
grandpa_c

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.05.2019

05.01.2020 klo 00.19

Pahoittelut, nyt petti kirjoittalla muisti kuin ajattelin vain noita alkuperäisiä julkaisuja sekä niiden fanikäännöksiä kuten 2011 ilmestynytttä Mother 1+2 settiä ja unohdin Virtual Console julkaisun. Faktat nyt korjattu juttuun.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

05.01.2020 klo 03.16

2014 ei ollut milloin tää homma alkoi vaan milloin tän piti olla pihalla.

Pari ekaa vuotta jaksoi seurata kuukausittain mihin tämä on menossa, sen jälkeen... Noh, tässä tulikin vuosittainen päivitys tilanteesta, katotaan ensi vuonna uudestaan.
lainaa
25g4235g4

05.01.2020 klo 13.07

Faktoja korjatessa juttu muuttui sekavaksi. "saanut vain yhden virallisen englanninkielisen julkaisun, Super Nintendon Earthbound -roolipelin muodossa, mutta siitä huolimatta sarja"

Häh?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova