Tuorein sisältö

Epic Games päätti ettei se annakaan aiemmin ilmoitettua Pandemic-peliä ilmaiseksi

04.02.2020 klo 14.00 | Luettu: 9223 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Epic Games ilmoitti viime viikolla jakoon tulevat ilmaispelinsä. Paljastettujen joukossa olivat Farming Simulator 19, Carcassonne, Ticket to Ride ja Pandemic. Nyt Epic Games on kuitenkin kertonut, ettei Pandemic saavukaan ilmaispelien joukkoon. Yhtiö kertoo, että pelin julkaisu on siirretty toiseen ajankohtaan. PC Gamerin uutisen mukaan Pandemicia ei enää löydä Epic Games Storen listoilta, joten se on poistettu sieltä joko lopullisesti tai hetkellisesti.

Koska Epic Games ei ole antanut muuta lausuntoa aiheesta, on netissä alkanut spekulaatio siitä, miksei peliä nähdä ilmaisteoksien joukossa. Esimerkiksi Video Games Chroniclen mukaan syynä voisi olla laajalle levinnyt koronavirus, johon uusimpien tietojen mukaan on tällä hetkellä kuollut yli 400 ihmistä.

Farming Simulator 19, Carcassonne ja Ticket to Ride ovat lunastettavissa ilmaiseksi alkuperäisen aikataulun mukaisesti. FS19 on saatavilla 6.2. saakka, kun taas Carcassonnen ja Ticket to Riden voi lunastaa 6.-13. helmikuuta välisenä aikana.






V2.fi | Miia Lyyra
< Seuraava The Sims -p... Apex Legendsin uutu... >

Keskustelut (4 viestiä)

Tauti

04.02.2020 klo 17.04 1 tykkää tästä

Epic voi mennä syvään päähän.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

04.02.2020 klo 18.36

Boikottiin meni koko firma kun ei anna ilmaisia pelejä!
lainaa
Kaikki_oikein

04.02.2020 klo 18.43 1 tykkää tästä

Onhan se tämäkin markkinointi kikka..... Pandemic ei aiemmin kiinnostanut mutta ilmaisena todellakin
lainaa
ShardCollector

06.02.2020 klo 09.12

Itselleni kertynyt 20 Epicin ilmaista peliä, mutta euroakaan en ole firmalle antanut. Joukossa helmiä, kuten Mutant Year Zero, Shadow Tactics ja Steep. Lautapelit eivät juurikaan kiinnosta tietokoneella, mutta otetaan nyt, kun ilmaiseksi saa. Aika huono diili heidän kannaltaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova