Tuorein sisältö

Ei ostopaniikkia! Sony kiistää huhut, että se joutuisi leikkaamaan PlayStation 5:n tuotantomääriä ongelmien vuoksi

16.09.2020 klo 11.00 | Luettu: 2531 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Eilen Bloomberg-sivusto uutisoi Sonyn leikkaavan tämän vuoden PlayStation 5 -konsolin tuotantomääriä jopa neljällä miljoonalla. Syynä tähän sivuston lähteiden mukaan olisi ollut ongelmat tuotannossa koskien konsolin järjestelmäpiiriä,

Bloomberg uutisoi, että järjestelmäpiirin tuotannosta valmistuvien toimivien piirien määrä olisi vain 50 prosentin luokkaa. Tämä ei ole uusien piirien alkupään tuotannossa huono luku, mutta tarkoittaisi sitä, että lähes puolet valmistetuista piireistä menisi roskiin eli konsolien valmistus hidastuisi merkittävästi. Vertauksena esimerkiksi AMD:n Zen 2 -prosessorien Ryzen 3000 -mallien vastaava prosenttiluku oli uutisten mukaan noin 70 prosenttia massatuotannon käynnistyessä.

Uutinen herätti etenkin sijoittajissa huolta ja Sonyn osake laskikin sen seurauksena jopa 3,5 prosenttiyksikköä. Todennäköisesti tästä johtuen Sony poikkeuksellisesti julkaisi uutisen väitteet kiistävän lausunnon sekä Bloombergille että GamesIndustry.biz-sivustolle. Sonyn lausunnon mukaan, firma ei julkaise yksityiskohtia tuotantoa koskien mutta Bloombergin julkaisema tieto on väärää ja Sony ei ole muuttanut PlayStation 5:n tuotantomääriä, sen massavalmistuksen alettua.

Sony ei ole virallisesti julkaissut tulevien PlayStation 5 -konsolien tuotantomääriä mutta Bloomberg ja Nikkei Asia Review -sivustojen mukaan firma olisi koronaviruspandemian aiheuttaman lisäkysynnän vuoksi kasvattanut tuotantotavoitteitaan useilla miljoonilla noin 9-10 miljoonaan konsoliin.

Tämän perusteella kenelläkään ei siis pitäisi olla tarvetta vielä leiriytyä lähimmän peli- tai elektroniikkaliikkeen ulkopuolelle varmistaakseen saavansa PlayStation 5 -konsolin sitten kun se lopulta julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Konsolin julkaisupäivä ja kenties jopa myös sen hinta tullaan toivottavasti kuulemaan tänään kello 23.00 Suomen aikaa lähetettävässä PS5 Showcase-tapahtumassa.

Lähde: GamesIndustry.biz

V2.fi | Mikko Seppänen
< Xbox Series S -konso... Call of Duty League ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova