Tuorein sisältö

Microsoft perustelee ZeniMax-ostostaan torstaina - ovatko DOOM ja Fallout jatkossa yksinoikeuksia vai ei? (päivitetty)

09.03.2021 klo 16.30 | Luettu: 900 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


VentureBeat raportoi, että Microsoft on järjestämässä torstaina lähetyksen, jossa se kertoo suunnitelmiaan ZeniMaxin (eli mm. Bethesdan ja id Softwaren) suhteen. Kauppa virallistui lopullisesti eilen, kun Euroopan unioninkin kilpailuviranomaiset antoivat sille siunauksensa.

Todennäköisesti luvassa ei ole pelijulkistuksia, mutta vastauksia toivotaan ainakin siihen kysymykseen, tulevatko tulevaisuuden Falloutit, DOOMit ynnä muut olemaan jatkossa Microsoftin alustojen yksinoikeuksia, vai jatketaanko niiden kehittämistä myös muille konsoleille. Välttämättä selvyyttä asiaan ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä saada.

Todennäköisesti ainakin se kerrotaan, miten ostos tulee vaikuttamaan Xbox Game Passin sisältöön lähitulevaisuudessa.

Päivitys: Microsoft tiedottaa Xbox Wiressä, että Bethesda-pelejä on tulossa Xbox Game Passiin "myöhemmin tällä viikolla" ja että lisätietoa tiimien suunnitelmista kerrotaan "myöhemmin tänä vuonna". Tämä viitannee siihen, että torstaitilaisuutta ei olisikaan tulossa. Samalla sivulauseessa kerrottiin, että jotkin pelit tulevat olemaan Xbox- ja PC-yksinoikeuksia.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Halo-tekijän pelistu... Watch Dogs Legionin ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova