Tuorein sisältö

Halo Infinite hämmentää - kampanjatehtäviä ei voi pelata uudelleen mutta pelinkehittäjä lupaa lisätä ominaisuuden myöhemmin

07.12.2021 klo 22.00 | Luettu: 2426 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Odotettu Halo Infinite julkaistaan huomenna mutta Microsoft on vahvistanut Polygon-sivustolle, että pelistä puuttuu hämmentävästi ominaisuus uudelleenpelata pelin kampanjatehtäviä ilman, että pelin aloittaa kokonaan alusta.

Alustavasti varsinkin positiivisen vastaanoton kriitikoilta saanut Halo Infinite (V2.fi:n arviossa 4/5) on siis ensimmäinen Halo-peli, jossa pelaajat eivät voi helposti hypätä takaisin keräämään puuttuvia keräilyesineitä tai yksinkertaisesti nauttimaan suosikkikohtauksistaan tai pomotaisteluista.

Pelinkehittäjä 343 Industries on kuitenkin jo luvannut ottaneensa asian työn alle mutta ei ole vielä antanut minkäänlaista aikataulua koska ominaisuus on tulossa takaisin. Syynä tehtävävalinnan puuttumiseen pelistudion mukaan on se, että koska uusi Halo aiemmista poiketen avoimen pelimaailman peli on tehtävien uudelleenpeluun toteuttaminen hyvin haastavampaa. Tähän keskittymisen sijaan pelistudio päättyi käyttää resurssejaan parantaakseen pelin yksinpelikampanjaa ja varmistaakseen sen olevan mahdollisimman hyvässä kunnossa, ennen puuttuvien ominaisuuksien lisäämistä takaisin.

Tehtävien uudelleenpeluu ei suinkaan ole ainoa aiemmissa Halo-peleissä ollut puuttuva ominaisuus, co-op-yhteistyöpelitila on myös tulossa Halo Infiniteen vasta myöhemmin päivityksen muodossa ja tätä voi aikaisintaan odottaa vasta vuoden 2022 toukokuussa. Myös moninpelikarttojen muokkaamisen mahdollistava Forge-pelitila on vasta tulossa peliin myöhemmin päivityksen myötä.

Halo Infinite oli alun perin suunniteltu jo Xbox Series X -konsolin julkaisupeliksi mutta tyrmäävän vastaanoton saanen trailerin jälkeen Microsoft päätyi viemään pelin takaisin suunnittelupöydälle ja siirtämään sen julkaisua yli vuodella eteenpäin.

Microsoft tuskin oli halukas enää tämän jälkeen siirtämään peliä uudelleen, joten pelinkehittäjällä oli rajoitetusti aikaa sisällyttää ominaisuuksia peliin, varsinkin kun yksinpelikampanjan ohella pelin moninpeli julkaistiin poikkeuksellisesti etuajassa ja ilmaiseksi pelattavana.

Lähde: The Verge

V2.fi | Mikko Seppänen
< Sony kertoi lisätiet... Tencent perusti uude... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Wegetzu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 08.08.2008

07.12.2021 klo 22.37 1 tykkää tästä

Ei ole kiirettä. Hankkii vasta kunhan peli on valmis.
lainaa
fbsogojdnqkg

08.12.2021 klo 09.56 1 tykkää tästä

ilmaiseksi pelattavana hah kun jo pari itemia maksaa pelin verran ja kampanja kuitenkin tayshintanen. ja ilmasuudessa viela se miiinus et kun peli rakennettu lisahottojen varaan niin tiimimatseissakin on aina joku jota ei matsin perussaannot kiinnosta yhtaan kun vaan ne omat challenget. keskeneraisen pelin julkaisissa viela se kysymys et kauanko pitaa odottaa et on kokonainen valmis peli ja sillon haloa pitaa jo verrata starfieldeihin gow ragnarokeihin ja mita lie
lainaa
NoJust

10.12.2021 klo 16.58

" tehtävien uudelleenpeluun toteuttaminen hyvin haastavampaa"
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova