Tuorein sisältö

Microsoft lupasi Sonylle tuovansa Call of Dutyn PlayStationille vielä muutaman vuoden ajan - Phil Spencerin mukaan sopimus on poikkeuksellinen

03.09.2022 klo 17.00 | Luettu: 1813 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


The Verge uutisoi, kuinka Microsoft on luvannut Sonylle, että Call of Duty nähdään PlayStationilla vielä “muutaman vuoden ajan” sen jälkeen, kun Sonyn oma sopimus loppunut pelisarjan kanssa. Microsoftin Phil Spencerin mukaan sopimus on poikkeuksellinen pelialalla, sillä yhtiön tarjoama sopimus antaa Sonylle pidemmät oikeudet peliin, kuin se on itse alun perin ostanut.

Tarkemmin sopimuksen sisällöstä ei kuitenkaan ole tietoa. Ei esimerkiksi tiedetä, mitä “muutama vuosi” tarkoittaa tai milloin Sonyn sopimus oikeasti loppuu. The Vergen mukaan Sonyn aiempi sopimus saattaisi loppua vuonna 2024.

Microsoft ja Sony ovat jo tovin tapelleet siitä, kuinka tärkeä Call of Duty -sarja alustoille on. Taistelut "pahenivat", kun Microsoft ilmoitti ostavansa Activision Blizzardin. Kyseinen kauppa on edelleen kesken ja odottaa päätöstään. Sony mm. väittää, että CoD-sarja on elintärkeä yhtiölle, kun taas Microsoft kiistää Sonyn väitteet ja kertoo, että Sony uskottelee pelisarjan olevan tärkeämpi PlayStation-alustoille, kuin mitä se oikeasti on. Microsoft on myös sanonut, että CoD-pelien julkaisematta jättäminen kilpaileville alustoille ei olisi kannattavaa yritystoimintaa.

Sony teki oman sopimuksensa Call of Dutyn kanssa vuonna 2015. Sen jälkeen PlayStation-pelaajat ovat saaneet spesiaaleja sopimuksia, kuten aiemmin alkaneita beta-testejä, pelinsisäisiä erikoistarvikkeita sekä boostereita sekä vuoden yksinoikeudella olleen pelitilan (Black Ops Cold Warin Zombies Onslaught) ja paljon muuta. Yhtiöiden välinen kärhämä alkoi samoihin aikoihin.


V2.fi | Miia Lyyra
< Katso tästä 18 minuu... V2.fi:n laiteuutiset... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

maker

03.09.2022 klo 17.43 3 tykkää tästä

sonyn on turha itkeä joka asiasssa.tyypillistä nyt alkaa pleikku oikein kunnolla uhriutua.
lainaa
BP1

03.09.2022 klo 17.59 3 tykkää tästä

Saa nähdä mitä tuleva tuo tullessaan. Sonylla olisi nyt hyvä sauma kehitellä oma "CoD" tietty ei mitään suoraa kopioo vaan joku samantyylinen vain. Olisi varmasti kysyntää, ei ole pahemmin markkinoilla mitään suoranaista Call of Duty kilpailiaa, varsinkaan joka löytyy pc ja konsoli pelinä.
lainaa
M454

03.09.2022 klo 19.10 5 tykkää tästä

Killzone takaisin! Itse sitä Killzone 3 tahkosin paljon netissä kun voitti sen aikasen Codin kevyesti.
lainaa
gjox8rwojfkakf

05.09.2022 klo 19.10

ei nettijonnet mitaan uforaiskintaa jaksa pelata pitaa olla akt ja jenkit vs ryssajenkkiterroristikiinalaiset
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova