Tuorein sisältö

Intelin perustaja Gordon Moore on kuollut 94-vuotiaana

26.03.2023 klo 17.00 | Luettu: 487 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Kuva: Walden Kirsch/ Intel Corporation

Intelin toinen perustaja Gordon Moore on kuollut. Moore oli kuollessaan 94-vuotias ja hänen kerrotaan kuolleen rauhallisesti kotonaan 24. maaliskuuta Hawaijilla perheensä ympäröimänä.

Moore perusti Intelin heinäkuussa 1968 yhdessä Robert Noycen kanssa. Aluksi Moore toimi yhtiön varatoimitusjohtajana, mutta vuonna 1975 hän astui yhtiön johtoon. Vuonna 1979 Moore valittiin hallituksen puheenjohtajaksi ja samalla hän siirtyi myös toimitusjohtajan pestiin. Näissä tehtävissä hän toimi aina vuoteen 1987 saakka, jonka jälkeen hän luopui tehtävistään. Vuodesta 1997 vuoteen 2006 asti Moore toimi emeritus puheenjohtajana.

Gordon Moore tunnetaan myös Mooren laista. Vuonna 1965 julkaistussa artikkelissa Moore mm. ennusti, että tietokoneiden tehot kasvavat ja tuotantohinnat laskevat. Moore ei kuitenkaan ollut ensimmäinen, joka asiasta puhui, vaan ensimmäisen kerran samasta asiasta luennoi jo vuonna 1960 Douglas Engelbart. Laki kuitenkin nimettiin Mooren nimellä.

Intelin lisäksi Moore käytti paljon aikaansa hyväntekeväisyyteen. Eniten häntä kiinnostivat ympäristönsuojelu, tiede ja sairaiden ihmisen auttaminen. Yhdessä vaimonsa kanssa hän perusti Gordon and Betty Moore -säätiön, joka on antanut hyväntekäisyyteen vuodesta 2000 alkaen yli 5 miljoonaa dollaria.

Vuonna 1990 presidentti George HW Bush myönsi Moorelle National Medal of Technology -mitalin ja vuonna 2002 George W. Bush puolestaan myönsi Moorelle Presidential Medal of Freedom -mitalin, joka on korkein siviileille myönnettävä mitali.

Intelin julkaisema muistokirjoitus.

V2.fi | Miia Lyyra
< Teini-ikäiset mutant... Näin massiivisia mai... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova