Venäjä iski Wargaming-pelitaloon
![]() |
Käsittämättömän järjettömän hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan kolme ja puoli vuotta sitten aloittanut venäjä osui uusimmassa Ukrainan siviilikohteisiin suuntaamassaan ohjus- ja droonihyökkäyksessään Wargaming.Net-peliyhtiön Kiovassa toimivan studion tiloihin. Persha Studia kärsi iskussa vaurioita, mutta kukaan ei kuollut eikä studion sisältävä toimistorakennus tuhoutunut.
Wargaming.Net vetäytyi venäjän ja Valko-Venäjän markkinoilta venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022 ja myi sikäläiset toiminnot paikalliselle Lesta Games -yhtiölle.
Yhtiöllä ei ole ollut toimintaa tai henkilökuntaa venäjällä. Wargaming.Net toimii Venäjältä vetäytymisensä jälkeen muun muassa Ukrainassa, Ranskassa, Serbiassa, Australiassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Puolassa, Singaporessa, Kiinassa ja Liettuassa. Yhtiön pääkonttori ja toimiva johto ovat Kyproksella. Toisin kuin jotkut olettavat, Kypros ei ole Wargamingille rahanpesukierrätys, vaan yhtiön toiminnallinen johto on asunut ja työskennellyt Kyprokselta käsin jo vuodesta 2011 saakka.
Yhtiö on järjestänyt eri peleissään Ukrainaa tukevia keräyksiä ja toiminut yhteistyössä maan puolustusta ja jälleenrakennusta edistävän United24-organisaation kanssa. Järjestelmällisen Ukraina-tuen myötä Wargamingin perustaja ja johtaja Viktor Kislyi on määritelty Venäjällä terroristiksi ja Wargaming äärijärjestöksi, jonka perusteella Venäjän valtio takavarikoi Lesta Gamesin omaisuuden, vaikka tällä ei olekaan mitään yhteyttä Wargamingiin.
Wargamingillä oli sodan alussa Ukrainassa 550 työntekijää. Näistä osa on evakuoitu turvallisempiin maihin.
Persha Studian vetäjä kertoo, että ”tänään venäläiset hyökkäysdroonit vaurioittivat Wargamingin Kiovan toimitiloja, joissa pieni tiimini tekee World of Warplanesia. Jatkamme silti työtämme kuten ennenkin ja korjaamme toimistomme ennalleen. Väkemme turvallisuus on kuitenkin etusijalla, joten palaamme toimistolle vasta kun vahingot on tutkittu ja rakennuksen turvallisuus varmistettu. Pitäkää huolta toisistanne.”
![]() |
![]() |
venäjän isku oli tähdätty Kiovan siviilialueille, joilla sijaitsi ennen kaikkea yrityksiä ja koteja.
Lisätietoja: https://wargaming.net/en
Auttakaa Ukrainaa: https://u24.gov.ua/
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti