Tuorein sisältö

The Sims ei tingi inklusiivisuudesta Saudi-kaupoista huolimatta

12.01.2026 klo 15.00 | Luettu: 801 kertaa | Teksti: Matias Puro

Peliuutissivusto VGC uutisoi, että The Sims -pelisarjan kehittäjät ovat julkaisseet 8. tammikuuta tiedotteen, jonka mukaan The Sims pitää jatkossakin kiinni pelisarjan ytimessä olevista arvoistaan. Arvoista kenties merkittävin on inklusiivisuus, eli ajatus siitä että The Sims on luotu kaikille ja kaikenlaisille ihmisille; pelisarja onkin ollut hyvin suosittu esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen keskuudessa, sillä pelisarja antaa laajat mahdollisuudet erilaisten pelaajahahmojen ja ihmissuhteiden luomiseen.

Tiedotteen taustalla vaikuttaa mitä todennäköisimmin The Simsin omistavan EA:n yrityskaupat. EA myytiin viime vuoden lopulla sijoittajien ryhmälle, jonka myötä Saudi-Arabian valtiollinen sijoitusrahasto tulee omistamaan yli 93% EA:sta. Yrityskauppojen jälkeen on noussut suuri huoli, miten konservatiivisista arvoista tunnetut uudet omistajat tulevat vaikuttamaan pelien sisältöön: muun muassa monet The Simsiä striimanneet vaikuttajat alkoivat boikotoida peliä vastalauseena. Uudella tiedotteella pyritäänkin todennäköisesti vakuuttamaan pelisarjan fanit siitä, että HLBT-ystävällinen ja inklusiivinen tyyli tulee näkymään myös jatkossa.

Tiedotteen mukaan The Simsin ytimessä olevat viisi arvoa ovat luovuus, leikki, valinta, inklusiivisuus sekä yhteisö. "Rakentaessamme The Simsin tulevaisuutta, tiimimme luovaa kontrollia ohjaavat arvot eivät ole muuttuneet", tiedote summaa. Inklusiivisuudesta tiedote taas kertoo, että pelisarja "peilaa identiteettien ja itseilmaisun laajaa, värikästä kirjoa, että jokainen pelaaja kokisi itsensä nähdyksi ja juhlituksi. Tarjoamme kaikille pelaajille mahdollisuuden luoda Sims-hahmoja joihin he voivat samaistua ja keiden identiteettejä he voivat tutkia ilman tuomitsemista."

V2.fi | Matias Puro
< Videoarvostelu: Beyo... Pakko kasata kaikki:... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

Vierailija

13.01.2026 klo 11.53

Sehän riippuu ihan siitä että miten joustavia tulevat isännät yhtiössä haluavat olla näiden asioiden kanssa. Eihän saudit tuollaista hyvällä katsele, mutta toisaalta sijoittajia kiinnostanee raha sen verran, että tärkeintä on että pelit myyvät paljon. Kumpiko näistä sitten voittaa, nähtäväksi jää.
Simsin kaltaisessa pelissähän tuossa ei ole mitään ongelmaa tai merkitystä myyntien suhteen, koska siinä luodaan omat hahmot tyhjästä eikä ruveta esimerkiksi väkisin ruuvaamaan pitkään olemassa olleita perinteisiä hahmoja "inklusiivisiksi".
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova