Tuorein sisältö

Kauhea Syvälle salattu kotimaan katsotuin

10.10.2011 klo 18.45 | Luettu: 1869 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kauhujännäri Syvälle salattu oli kotimaansa katsotuin elokuva viikonloppuna. Joona Tenan ohjaus pyrkii rakentamaan tunnelmaa vesistöjen mytologiaa hyödyntämällä, mikä kenties on erikoista Suomen sisällä, mutta ei tämän taivaan alla. Useimmat kriitikot ovat olleet nihkeällä päällä. Teosta on syytetty tusinatrilleriksi, joka ei loogisuudella loista.

Toiseksi katsotuin uutuus oli verinen mutta herkkä toimintajännäri Drive taideohjaaja Nicolas Winding Refniltä. Kriitikot ovat joutuneet myöntämään, että tarina on melko kaavamainen, mutta myös Suomessa heikäläiset ovat juhlineet Refnin varmoja otteita. Drivea on usein kutsuttu yhdeksi vuoden tyylikkäimmistä elokuvista.

60-luvun rotujännitteistä kertova Piiat on tuomittu turvallisen tavalliseksi Hollywood-draamaksi. Eniten nyyhkivät ja nauravat yleisöt ja suurimmat kehut leffa on saanut Yhdysvalloissa. Yksimielisimmin kriitikot ovat kiitelleet Viola Davisin, Emma Stonen ja tukijoukkojen vahvoja suorituksia.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija / Elokuva / (Katsojia viikonloppuna) / [Katsojia yhteensä]

1. Syvälle salattu (7 925) [7 925]
2. Smurffit (7 494) [100 125] - arvostelu
3. Drive (6 397) [6 397] - arvostelu
4. Vain seksiä (6 174) [20 650]
5. Nalle Puhin elokuva (5 769) [35 170] - arvostelu
6. Le Havre (5 065) [68 751] - arvostelu
7. Piiat (3 068) [3 068] - arvostelu
8. Autot 2 (2 688) [240 585] - arvostelu
9. The Change-Up (2 259) [15 834]
10. Pussikaljaelokuva (2 102) [70 446] - arvostelu

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Judge Dredd -elokuva... Nightwish julkisti l... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova