Tuorein sisältö

Risto Räppääjäkin peittosi John Carterin

12.03.2012 klo 16.16 | Luettu: 6893 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Risto Räppääjä ja Viileä Venla kiinnostaa viikko viikolta vähemmän kansaa, mutta Suomen katsotuimman elokuvan asemaa siltä ei viikonloppuna riistetty.

Uutuuselokuva John Carter kiinnosti 10 000 suomalaista. Se olisi hienoa sankaritekoja Marsissa tekevän miehen kannalta, ellei elokuva olisi kaikkien aikojen kalleimpia. Sata vuotta vanhaan tarinaan perustuva tieteisseikkailu on menestynyt hienosti lähinnä Venäjällä ja Aasiassa. Kriitikoiden ja kansalaisten mielipiteet ovat jakaantuneet tyystin. Leffa on joko: lajityypin uusi virstapylväs, äärimmäisen tympeä sähellys, katsottava keskinkertaisuus, tai jotakin.

Romanttinen toimintakomedia Keinoja kaihtamatta hävisi Carterille vajaalla 2 000 katsojalla. Romantiikan, toiminnan tai huumorin ystäville monikaan kriitikko ei laskelmoitua ja kömpelöä lässähdystä suosittele. Pääosissa häärivät nousevat tähdet Chris Pine ja Tom Hardy. He ovat agentteja, jotka taistelevat laskevan tähden Reese Witherspoonin suosiosta.

Viikon kotimainen oli Kohta 18. Draama kertoo tarinoita nuorista miehistä. Kriitikoiden mukaan elokuvassa on kokemattomista tekijöistä/näyttelijöistä johtuvaa rosoisuutta, mistä kumpuaa myös aitoutta; uskottavuutta. Tarinat eivät järin erikoisia ole, mutta pääsääntöisesti elokuvasta on pidetty.

Maahan saapui myös kauhufilmi Paholainen sisälläni. Miksi? Kenties siksi, että elokuva menestyi yllättävän hyvin Yhdysvalloissa. Kriitikot pitävät halvalla tehtyä elokuvaa kertakaikkisen surkeana sotkuna.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija / Elokuva / (Katsojia viikonloppuna) / [Katsojia yhteensä]

1. Risto Räppääjä ja Viileä Venla (13 983) [236 450]
2. John Carter (10 161) [10 161] - arvostelu
3. Härmä (8 712) [108 883] - arvostelu
4. Keinoja kaihtamatta (This Means War) (8 499) [8 499]
5. Kohta 18 (7 191) [7 191]
6. Mission: Impossible - Ghost Protocol (5 531) [152 218] - arvostelu
7. Kulman pojat (5 446) [39 493] - arvostelu
8. Saapasjalkakissa (Puss in Boots) (4 546) [150 895] - arvostelu
9. Rautarouva (The Iron Lady) (3 757) [76 316] - arvostelu
10. The Artist (3 723) [14 833] - arvostelu
...
15. Paholainen sisälläni (The Devil Inside) (1 831) [1 831]

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Lost In Music etsii ... Punk-suosikki Pennyw... >

Keskustelut (6 viestiä)

helloooo

12.03.2012 klo 16.30

No rästö rippaaja nyt on aikamoista lasten skeidaa. Maistuu Peltoselle vissiin? :D:D
lainaa
Talviklassikko

12.03.2012 klo 16.32

Tästäkin näkee millainen paska iskee suomalaisiin. Risto räppääjä, John Carter, Härmä, Keinoja Kaihtamatta, Kohta 18... hohhoijaa. The Artist 10.. voi voi
lainaa
Burana

12.03.2012 klo 17.13

Ihan uteliaisuudesta. Jos Risto Räppääjä on paskaa, niin mitä kotimaisia elokuvia suosittelisitte lapsille katsottavaksi elokuvateatterissa?
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

12.03.2012 klo 19.42

Talviklassikko kirjoitti:
Tästäkin näkee millainen paska iskee suomalaisiin. Risto räppääjä, John Carter, Härmä, Keinoja Kaihtamatta, Kohta 18... hohhoijaa. The Artist 10.. voi voi


Niinpä Artist ei todellakaan kuuluisi top-10 listalle ja on siellä vain Oscar voittonsa kanssa. Esimerkiksi John Carter on niin kaukana skeidasta, kun voi olla. Tosin pitää ensin nähdä se, että voi tarkkaan sanoa. Mitä voi näistä Hollywoodin megabudjetilla(ei siis perus Hollyvyyn elokuvista) sanoa, ne ovat (lähes) kaikki hyviä, erinomaisia tai mestaruusteoksia(3-5 tähteä. Eri asia on taas kuulunko kohderyhmään vai en. Esimerkiksi Twilighteja on turha haukkua. En ole katsonut yhtään. Ne on kuitenkin juuri sitä mitä kohde ryhmä haluaa ja ne myy. Twilightit on siis hyviä elokuvia(kohderyhmälleen).

Josta tullaan, pointtiin, että nöillä 200 M$+ budjetilla ei voi tehdä ihan hyviä elokuvia. Niiden on pakko olla megamenestyksiä, että ne kannattaa. Onko John Carter menystys vai floppi? Aikä näyttää, veikkaan jälkimmäistä. Skeidaa se ei ole. Hyvä esimerkki on Eragon. Se floppasi, eikä suureksi harmiksi jatko-osia tullut, vaikka tarina jäi kesken. Silti pidin sitä ilmestymisvuotensa parhaana elokuvana. Kaikki oli tehty loistavasti. Tarpeeksi yleisöä ei vaan tavoitettu. Kyseessä oli viime vuosikymmenen huutavin vääryys. Se heijastaa vielä nykytilanteeseenkin, että tohon vedoten ei uskalleta juurikaan julkaista High Fantasya (pois lukien Potterit).
lainaa
artisti

13.03.2012 klo 10.54

Vai että Eragon vuoden 2006 paras elokuva... Kaikilla on tietenkin oma mielipide, mutta sinun kannattaisi olla hiljaa, kun ruvetaan puhumaan elokuvista. En tiedä ikääsi, mutta kyllä elokuvamaku muuttuu, kun hieman vanhenee.
lainaa
Duppaduurix

15.03.2012 klo 10.52

Lichi kirjoitti:
Talviklassikko kirjoitti:
Tästäkin näkee millainen paska iskee suomalaisiin. Risto räppääjä, John Carter, Härmä, Keinoja Kaihtamatta, Kohta 18... hohhoijaa. The Artist 10.. voi voi


Niinpä Artist ei todellakaan kuuluisi top-10 listalle ja on siellä vain Oscar voittonsa kanssa. Esimerkiksi John Carter on niin kaukana skeidasta, kun voi olla. Tosin pitää ensin nähdä se, että voi tarkkaan sanoa. Mitä voi näistä Hollywoodin megabudjetilla(ei siis perus Hollyvyyn elokuvista) sanoa, ne ovat (lähes) kaikki hyviä, erinomaisia tai mestaruusteoksia(3-5 tähteä. Eri asia on taas kuulunko kohderyhmään vai en. Esimerkiksi Twilighteja on turha haukkua. En ole katsonut yhtään. Ne on kuitenkin juuri sitä mitä kohde ryhmä haluaa ja ne myy. Twilightit on siis hyviä elokuvia(kohderyhmälleen).

Josta tullaan, pointtiin, että nöillä 200 M$+ budjetilla ei voi tehdä ihan hyviä elokuvia. Niiden on pakko olla megamenestyksiä, että ne kannattaa. Onko John Carter menystys vai floppi? Aikä näyttää, veikkaan jälkimmäistä. Skeidaa se ei ole. Hyvä esimerkki on Eragon. Se floppasi, eikä suureksi harmiksi jatko-osia tullut, vaikka tarina jäi kesken. Silti pidin sitä ilmestymisvuotensa parhaana elokuvana. Kaikki oli tehty loistavasti. Tarpeeksi yleisöä ei vaan tavoitettu. Kyseessä oli viime vuosikymmenen huutavin vääryys. Se heijastaa vielä nykytilanteeseenkin, että tohon vedoten ei uskalleta juurikaan julkaista High Fantasya (pois lukien Potterit).


Kannattaisi katsoa niitä ns. kehuttuja elokuvia niin tajuaisit mitä noissa megapläjäyksissä on vikana. Onhan niissä jotkin osa-alueet kunnossa, mutta harvemmin mitenkään erityisen onnistuneita. Ja onhan niitä suuri budjettisia leffoja, jotka on oikeasti hyviä.

Pitää katsoa paljon elokuvia, jotta osaa oikeasti sanoa mikä on hyvää ja mikä ei. Twilight on teineille, jotka eivät tuossa iässä tiedä elokuvista mitään.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova