Tuorein sisältö

Batman-klassikosta Tappava pila animaatioelokuva

15.07.2015 klo 13.30 | Luettu: 3617 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jokerista kertovat elokuvat Batman, Yön ritari ja Suicide Squad ovat hyvin erilaisia, mutta niitä yhdistää yksi asia: tekijät yrittävät omalla tavallaan nostaa hattua sarjakuvatarinalle Batman: Tappava pila (Batman: The Killing Joke). Ohjaajat Tim Burton ja Christopher Nolan ovat näin todenneet ja Suicide Squadin mainosmateriaali on viitannut Tappavaan pilaan.

Alan Mooren kirjoittama Tappava pila esittää Jokerin hyvin synkässä valossa, mutta myös antaa hahmolle syvyyttä taustatarinalla, joka on tai ei ole totta. Jokeri kiduttaa komisario Gordonia yrittäessään todistaa, että yksi äärimmäisen huono päivä voi tehdä kenestä tahansa hullun.

Sarjakuvaan perustuva ja samaa nimeä kantava animaatioelokuva valmistuu ensi vuonna. Elokuvaan kuuluu uusi 15 minuutin johdanto, joka asettaa panokset.

Ei ole tiedossa, aikooko Mark Hamill palata Jokeriksi. Hän on usein kertonut tahtovansa näytellä Tappavassa pilassa.

Ensi vuoden DC-animaatioita ovat myös Batman: Bad Blood ja Justice League vs. Titans. Molemmat kertovat uuden tarinan.

Mooren itsensä mielestä Tappava pila ei ole hääppöinen, koska se ei ole vertaus mistään todellisesta, vaan kertomus hahmoista, jollaisia ei ole olemassa.

Lähde: DC Comics

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Vixen on Arrow-unive... Tahdotko samalle LP:... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova