Tuorein sisältö

Bond jaksoi kaataa myös Tyttökuninkaan Suomessa

14.12.2015 klo 17.00 | Luettu: 2518 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

007 Spectre oli - vielä kerran - viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa. Hieman yli 11% kansasta on nähnyt sen.

Katsotuin uutuus oli Tyttökuningas. Mika Kaurismäen ohjaama historiallinen draama kertoo Ruotsin kuningattaresta Kristiinasta, joka vaati uudistuksia ja aiheutti skandaaleja 1600-luvulla.

Natalie Portmanin ohjaama Tarina rakkaudesta ja pimeydestä kertoo pojasta, joka varttuu sodan ja kärsimyksen keskellä Jerusalemissa. Portman näyttelee pojan äitiä. Elokuva perustuu Amos Ozin omaelämänkertaan.

Muutamissa saleissa pyörii kulttimaineeseen jo noussut komedia What We Do in the Shadows, jossa uneliaiden vampyyrien arjesta tehdään dokumentti.

Pieni siskoni kertoo perheestä, jonka toinen tyttö tähtää taitoluistelijaksi ja sairastuu anoreksiaan.

Mandariinit on Viron edellinen Oscar-ehdokas. Satoa korjaava mies päätyy suojelemaan kahta Abhasian sodassa haavoittunutta miestä, jotka sotivat eri puolilla.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:


Sija. Elokuva (Katsojia viikonloppuna) [Katsojia yhteensä] |Viikko|

1. 007 Spectre (Spectre) (12 038) [604 829] |7| - arvostelu
2. Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 (The Hunger Games: Mockingjay - Part 2) (7 239) [135 652] |4| - arvostelu
3. Hevisaurus-elokuva (6 605) [46 481] |3| - arvostelu
4. Tyttökuningas (The Girl King) (5 014) [5 268] |1| - arvostelu
5. Vakoojien silta (Bridge of Spies) (3 024) [20 005] |3| - arvostelu
6. Black Mass (2 720) [8 824] |2| - arvostelu
7. Napapiirin sankarit 2 (2 613) [364 057] |11| - arvostelu
8. Onnelin ja Annelin talvi (1 947) [208 414] |10|
9. Hotel Transylvania 2 (1 451) [81 367] |9|
10. Yksin Marsissa (The Martian) (1 296) [117 885] |10| - arvostelu
...
16. Tarina rakkaudesta ja pimeydestä (A Tale of Love and Darkness) (513) [513] |1|
??. What We Do in the Shadows (261) [261] |1|
??. Pieni siskoni (Min lilla syster) (241) [241] |1|
??. Mandariinit (Mandariinid) (239) [239] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Independence Day 2 -... Vain kaikki voi menn... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova