Tuorein sisältö

Rocky ja Riku Nieminen haastoivat Star Warsin Suomessa

04.01.2016 klo 17.00 | Luettu: 4101 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Star Wars: The Force Awakens oli kolmannenkin viikonloppunsa katsotuin elokuva Suomessa. Puolen miljoonan myydyn lipun raja lähestyy.

Katsotuin uutuus oli vuoden 2016 ensimmäinen kotimainen elokuva Nuotin vierestä. Riku Niemisen tähdittämässä komediassa insinööripoika ja karaoke-äiti juonivat kaikenlaista hyvissä aikeissa.

Toiseksi katsotuin uutuus oli Creed: The Legacy of Rocky. Sylvester Stallone näyttelee seitsemättä kertaa Rocky Balboaa, joka tällä kertaa kouluttaa Apollo Creedin poikaa.

Komedia Daddy's Home kertoo, mitä tapahtuu, kun katu-uskottava faija palaa kotiin sisäsiistin isäpuolen kauhuksi. Rooleissa nähdään Mark Wahlberg ja Will Ferrell.

Jennifer Lawrencen ja ohjaaja David O. Russellin kolmas yhteinen elokuva Joy kertoo neljästä sukupolvesta ja kaiken keskellä vaikuttavasta naisesta, joka perustaa menestyvän yrityksen.

Matkalla Floridaan kertoo muistiongelmaisesta vaarista, joka ei myönnä tarvitsevansa apua, jota tytär koettaa järjestää.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:


Sija. Elokuva (Katsojia viikonloppuna) [Katsojia yhteensä] |Viikko|

1. Star Wars: The Force Awakens (51 073) [477 844] |3| - arvostelu
2. Nuotin vierestä (19 597) [23 017] |1|
3. Tenavat-elokuva (The Peanuts Movie) (19 020) [72 749] |2|
4. 007 Spectre (Spectre) (10 858) [657 933] |10| - arvostelu
5. Creed: The Legacy of Rocky (Creed) (8 608) [8 650] |1| - arvostelu
6. Daddy's Home (6 485) [6 903] |1|
7. Joy (5 518) [5 518] |1|
8. 45 vuotta (45 Years) (3 861) [15 472] |3|
9. Napapiirin sankarit 2 (3 727) [382 261] |14| - arvostelu
10. Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 (The Hunger Games: Mockingjay - Part 2) (3 185) [158 229] |7| - arvostelu
...
17. Matkalla Floridaan (Floride) (890) [890] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Katsotuimmat elokuva... Vahvistus: Game of T... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

05.01.2016 klo 06.41 1 tykkää tästä

Onko V2:lle tulossa Nuotin vierestä -arvostelu? Ajattelin käydä sen katsomassa, eikä siitä arvostelusta mitään apua siihen ole.
lainaa
dsjpiffsdpj

05.01.2016 klo 09.50 1 tykkää tästä

Riku Nieminen = max 2 tähteä eli päätä siitä
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova