Risto räppäsi suohon Oscar-ehdokkaat ja kaiken muunkin

22.02.2016 klo 17.30 | Luettu: 1155 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Risto Räppääjä ja yöhaukka oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa. Kuudennessa Räppääjässä suoritetaan arkeologisia kaivauksia ja ihmetellään käänteitä, kun yksi löydöksistä varastetaan. Leffa myi lähes 20 000 lippua enemmän kuin edellinen osa vastaavassa ajassa.

Toiseksi katsotuin uutuus oli Carol. Cate Blanchettin näyttelemä varakas rouva ja Rooney Maran näyttelemä ujo kassaneiti rakastuvat 50-luvulla. Molemmat naiset kisaavat Oscarista ja ehdokkuuksia tuli myös kuvallisen annin johdosta.

Kotimainen dokumentti Takaisin pintaan kertoo sukeltajista, jotka viranomaisten vastalauseista huolimatta päättävät noutaa kuivalle maalle vaikeissa olosuhteissa menehtyneet toverinsa.

Toinen Oscar-ehdokkuuksia rohmunnut uutuus The Big Short on draama ja komedia, joka kertoo miehistä, jotka osasivat ennustaa vuonna 2007 alkaneen talouskriisin. Rooleissa nähdään Steve Carell, Christian Bale, Brad Pitt ja Ryan Gosling.

Kauhuelokuvassa The Boy lastenhoitaja oppii, että hänet on palkattu posliininuken kaitsijaksi.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:


Sija. Elokuva (Katsojia viikonloppuna) [Katsojia yhteensä] |Viikko|

1. Risto Räppääjä ja yöhaukka (78 075) [84 431] |1|
2. Deadpool (36 293) [114 392] |2| - arvostelu
3. The Revenant (12 977) [121 430] |4| - arvostelu
4. Tappajan näköinen mies (7 698) [54 958] |3|
5. How to Be Single (7 072) [23 481] |2| - arvostelu
6. Alvin ja pikkuoravat reissussa (Alvin and the Chipmunks: The Road Chip) (6 329) [53 947] |3|
7. Carol (5 528) [7 352] |1| - arvostelu
8. Takaisin pintaan (4 988) [5 083] |1|
9. The Big Short (4 900) [5 878] |1| - arvostelu
10. Järven tarina (4 662) [113 753] |6|
...
13. The Boy (2 622) [2 622] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Musta torni värväsi ... Grungen veteraanibän... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

94258

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova