Tuorein sisältö

How to Be Single

Ensi-ilta: 12.02.2016
Genre: Komedia
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

13.02.2016 klo 18.00 | Luettu: 3343 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Repeämispisteeseen pumpattu rääväsuinen, alkoholisoitunut syöttöhanhi aikoo opettaa sinkkuuden salat takakireästi hymyilevälle kissalle, joka on jättänyt kelvollisen kollin etsiäkseen itseään. Leffa ei ole likimainkaan niin kamala kuin se voisi olla. Kevytkenkäisyyttä ei korostetusti ihannoida tai kritisoida: vannoutuneimmalle jakorasialle ja nylkyttäjälle hymyillään, mutta kukin taaplatkoon tyylillään. Se fantasia puretaan osittain, että kiiltokuvaromantiikka johtaa pysyvään onneen. Varmaa ei ole edes se, että yhdessä viihtyvät hoomoilaset ymmärtävät lopulta olevansa toisilleen luotuja. Ihanteellinen parisuhde on kuulkaas sellainen, joka toimii. Tämä on melko kypsä viesti hömppäkomedialta, joka myös rauhoittelee, että sinkkukin saa pitää leuan pystyssä.

How to be Single on kokoelma tarinoita, mutta ei yhtä tasa-arvoinen sellainen kuin saman kirjoittajan (yhden heistä) Ystävänpäivä. Eniten aikaa saa Dakota Johnson, joka on perinyt hurmaavan, jos kivuliaalta vaikuttavan hymynsä äidiltään Melanie Griffithiltä. Hän näyttelee New Yorkiin muuttavaa Alicea, joka ei tarkalleen tiedä mitä hän haluaa, vaikka vieras pora on saattanut mielessä pärähtää. Se jää nähtäväksi, onko uskollisen poikaystävän jättäminen "kokeeksi" virhe, mutta ainakin se on, miten Alice tämän tekee. Hahmojen tyhmyys tiedostetaan, vaikkei jyrkkiä tuomioita jaeta.

Niinikään hurmaava syöttöhanhi Rebel Wilson näyttelee Alicen työkaveria Robinia, joka on pissiksille suunnattu "paras hahmo ikinä". Robin on tyhjän pantti: hän puhuu tuhmia ja mainostaa olevansa tuhma, jos leffa muuten tuoksahtaisi draamalta. Voi ihkua, nyt se puhuu häpykarvoista tai siitä, kuinka paljon naisen on juotava, kun maksa on kehnommassa kunnossa kuin Gérard Depardieun välipalalla. Kammottavasta materiaalista huolimatta Wilson vei suuni hymyyn toisinaan. Typeräksi piirroshahmoksi on palkattu mainio piirroshahmo.

Julisteessa poseeraa lisäksi Alicen isosisko, sekä satunnainen nainen, joka muutamien miesten tavoin saa omaa aikaa katoamistemppujen välissä. Siskoksi on värvätty Leslie Mann. Hänelläkin on kiehtovan kireä hymy, jonka merkitykset ovat erilaisia. Nelikymppinen täti on tyytyväinen kuvioihinsa, mutta kun vauvakuume iskee, postimyyntimälli pistää loputkin hormonit laukkaamaan. Se satunnainen nainen (miten hän liittyy mihinkään?) eli Alison Brie on huvittava pari kertaa muuttuessaan oravaksi. Lähes kaikkien on korjattava suuntaansa. Jotakin on tehty oikein, kun pikkutytön ja hänen isänsä minuutin mittainen sivujuoni melkeinpä jo herkistää. Teemojen listaus on itsetietoinen tyylivalinta. Tympeää materiaalia ovat laskelmoidut ja teennäisen pirteät juhlimis- ja makeilusessiot; suhdehömppä on katsomiskelpoista kaikessa keskinkertaisuudessaan.

Ei huumori ole hauskaa. Nauran vain itselleni ja sympaattisille ihmisille, jotka ovat samaistuttavia uskoessaan olevansa hauskoja. Tämä ei ollut edes puoliksi totta - mutta jostain syystä huvitun köykäisestäkin kamasta, vaikken löytänyt mitään hauskaa hittikomediasta Ihan yössä, jossa etäännyttävä eukko yrittää kovasti. Johnsonin ja Mannin suorituksissa on vaivattomuutta, joka julistaa sodan käsikirjoituksen kömpelyydelle: vaivihkaa muoviset hahmot alkavat tuntua ihmisiltä. Olen painoindeksirasisti varsinkin, kun minun pitää motivoida itseäni näin paaston aikana, joten vertaan Wilsonia Hollywoodin toiseen utaretyyppiseen paksukaiseen: draamakomediat todistavat, että Melissa McCarthy on monipuolisempi huono näyttelijä, mutta jos leffa kouhkaavaa lehmää tarvitsee, Wilson on sellainen ja aitous on ihanaa.

Paskaa, siis. Traileri:


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Deadpool... Carol... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

21196

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova