Tuorein sisältö

Carol

Ensi-ilta: 19.02.2016
Genre: Draama
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

20.02.2016 klo 19.45 | Luettu: 3075 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kun vuoden Oscar-ehdokkaista parodiajulisteita väsättiin, joku keksi vaihtaa nimen Carol muotoon Lesbians. Aika osuvaa.

Hyvät elokuvat ja hyvät vähemmistöelokuvat ovat hieman eri asia. Brokeback Mountain on poikkeus sääntöön: tuo hinaajien Titanic on harvinainen valtavirran laatuleffa, jossa homoseksuaalisuutta käsitellään intiimin hahmovetoisesti, eikä ensisijaisesti ihmisoikeuksien näkökulmasta. Omalla identiteetillä siunattu teos on erinomainen, eikä "suhteellisen hyvä". Carol on suhteellisen hyvä lesboversio vanhan Hollywoodin romansseista. Sekään ei saarnaa - joten mitä se tekee, paitsi luo tasokkaampaa kuvataidetta kuin keskimääräiset ranskalaiset lesboilut ja joku kotivideon ja saippuaoopperan risteytys Kanadasta? Alahuuleni vie mutrulle se huomio, että Carol perustuu 50-luvun romaaniin The Price of Salt, jonka rohkean myönteinen asenne homoseksuaalisuutta kohtaan teki siitä kulttiklassikon. Omaa liberaalia asennettaan juhliva ala on tehnyt merkittävän elokuvan 60 vuotta myöhässä. Onko rotujännitteitä 60-luvulla käsitellyt Arvaa kuka tulee päivälliselle hieno elokuva? Jo vain: karismaattisen toteutuksen ja historian painon johdosta. Antaisin sillekin kolme tähteä, jos se tehtäisiin huomenna.

Carol on varakas ja hienostunut rouva keskellä avioeroprosessia. Hän on homoseksuaali niin avoimesti kuin tunnelmat sallivat: mies tietää, että hänellä on ollut suhde. Mies ei ole päästänyt irti. Ulkoisesti jämerä herra on sydämessään epätoivoinen reppana, eikä niinkään ilkeä, mutta hän yrittää käyttää Carolin taipumuksia hyväkseen huoltajuuskiistassa. Carol iskee silmänsä nuoreen kassaneitiin Thereseen, vaikka on huono aika uudelle suhteelle. Tarinaa on vain nimeksi, mutta Cate Blanchettin ja Rooney Maran suoritukset ovat erinomaisia ja kuvakerronta on vanhahtavan tyylikästä ja hienostuneen ilmaisuvoimaista.

Blanchett on muikea matami ja Mara siro keiju, ja vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa niin, että kyse lienee fysiikan laeista. Gaydar on kunnossa. Tapahtumien suunnasta ei tarvitse neuvotella; Therese sanoo aina kyllä. Aluksi tulkitsin sen olevan Theresen sympaattisin piirre, että hän tietää mitä haluaa, vaikkei lesbomanuaalia löydy kioskista ja hän on ujo ja kokematon. "Ehkä" ja "annas kun mietin" ovat perin tylsiä vastauksia, kun himottaisi, eikö totta? Theresen oma pieni tarina on kuitenkin se, että hän on hämmentynyt pulu, jonka pitäisi ottaa enemmän vastuuta. Enin osa hänen kehityksestään tapahtuu kohtausten välissä, selkeän materiaalin ollessa oudonkin kärkevää. Theresen poikaystävä on hoo moilanen, joka virnistelee onnellisena, vaikkei nainen anna, joten se on jo koomista, kun jopa hän ymmärtää heti oikein Theresen mutiseman kysymyksen homoseksuaalisuudesta.

Blanchettin väkevin hetki sisältyy avioerokohtauksiin, jotka nekin ovat suuntaa-antavia. Sisältö on simppeliä ja pitkitettyä. Ymmärryskykyymme luotetaan asiallisessa hengessä, mutten sanoisi, että ymmärrettävää on paljon. Pääosaparin suhde totisesti on tunteellinen ja tunteisiin vetoava, mutta älyllinen se ei ole: naiset eivät ole tasa-arvoisia, eivätkä he todella keskustele. Jos vanhan Hollywoodin romanssit ovat fetissimme, selkein puuttuva elementti on vahvasti esitetty, kukaties teatterimainen, mutta kutkuttavan terävä dialogi. Blanchettin täyteläistä karismaa ei varjosta muisto yhdestäkään legendasta, mutta en juhli, kun hänen ylitseampuvin lemmenrepliikkinsä on tarkalleen sama, jolla Junttilan Hermanni kalastelee emäntää baaritiskillä. Blanchett toki myy tunnelatauksen ja Hermannikin voi vaikuttaa sympaattiselta läheisyyden kaipuun riipiessä - mutta ettäkö pitäisi pöyristyä, ettei tämmöinen "paras lesboleffa ikinä" kisaa edes vuoden parhaan elokuvan Oscarista? Frankly, my dear, I don't give a damn.

Tanskalainen tyttö on vuoden 2015 virallinen visionäärinen & ammattitaitoinen vähemmistöelokuva. Se kertoo tarinan ja pursuaa persoonallisuutta. Carol pulttaa yhteen kaksi pienimuotoista kertomusta, joissa prioriteetteja on hitusen viilattava, jos parisuhde kiinnostaa. Carol on taidehomojen (se ei ole seksuaalinen suuntaus) kamaa, onhan suurella yleisöllä usein vaikeuksia arvostaa runouden määrää, kun hissukka kyräilee halvasti valaistussa kellarissa, mutta kaupungin kastepisaravalojen kautta etenee korkeakontrastisen armaansa auraan. Esimerkiksi viimeinen otos on varsin tyylikäs kaikessa vähäeleisyydessään, mutta ei yhtä sisällökäs kuin aliarvostetussa Fifty Shades of Greyssä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< How to Be Single... The Big Short... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

10806

Liittyviä artikkeleita

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova