Tuorein sisältö

Tänään tv:ssä: ainoa klassinen The Expendables -matsi

02.08.2018 klo 16.26 | Luettu: 2397 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Enää 4 tuntia ja 34 minuuttia elokuvaan
The Expendables 2

Vain Nelosella.

Expendables-trilogia on pettymys, mutta IMDb:n mukaan kakkonen on 0,1 pistettä kovempi kuin ykkönen. Leffassa on kätkettyä nerokkuutta, jonka halvat vitsit lähes peittävät. Chuck Norrisin meemiversio käy kääntymässä. Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger lausuvat toistensakin iskulauseet. Jean-Claude Van Dammen näyttelemän roiston nimi on Vilain, eli "Villain", eli "Roisto"? Väärin.

Sylvester Stallone on paljastanut radiohaastattelussa, että Vilainin on tarkoitus kuulostaa "Verlainelta". Paul Verlaine oli juoppo ranskalainen homorunoilija, joka edusti dekadenssisuuntausta, jossa ihailtiin boheemia ja rappioitunutta elämää, kuten esimerkiksi nuorukaisen puukottamista kiertopotkulla. Eräänä käänteenä Verlaine ampui rakastajaansa Arthur Rimbaudia. Stallonen mielestä Rambo ja Rimbaud kuulostavat samalta, joten kun Stallone ja Van Damme kohtaavat kliimaksissa, kyseessä on runouden ja homoseksuaalisuuden historian merkittävin uusintaottelu. Pyysimme vain tätä! Miksei koko trilogia ole tätä?!

Lausu mielessäsi Stallonen aksentilla "yo, Poe". Kiitos. Kirjailija ja runoilija Edgar Allan Poesta kertova draama Poe on Stallonen unelmaprojekti. Se oli hänen ensimmäinen vakava käsikirjoituksensa ja hän tahtoi näytellä herraa. Nyt tiedät, miksi Stallonella on tässä trilogiassa kajalia ja naismainen parta ja miksi Mickey Rourke itki elämäänsä tunnelmavalaistuksessa ykkösosassa: Stallone ei tahdo filmata uusiksi Likaista tusinaa, vaan tehdä Kuolleiden runoilijoiden seurasta version, jonka nimi ei hämää.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Foto: Terminator 6 t... Andy Serkisin kommun... >

Keskustelut (1 viestiä)

wgoenvohv

02.08.2018 klo 22.50 1 tykkää tästä

sanoo olevansa hippi mutta taa teksti on taytta aijakulttuurin ihailua

tuollainen kuolleiden runoilijoiden seura olis kyl hieno. vielako ehtis kaikki connerysta douglasiin ja murphyyn mukaan
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova