Tuorein sisältö

Tänään tv:ssä: pian kupsahtavan Morgan Freemanin kenties viimeinen komedia

04.10.2018 klo 16.25 | Luettu: 2723 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Enää 7 tuntia elokuvaan
Last Vegas

Vain TV2:lla.

Ensimmäinen kerta meni täydestä. Morgan Freemanin ja Jack Nicholsonin tähdittämä Nyt tai ei koskaan (The Bucket List) kertoo sairaiden pappojen viimeisistä huveista ja se tosiaan on yksi eläkkeelle jääneen Nicholsonin viimeisistä elokuvista. Pari vuotta myöhemmin Nicholsonille kirjoitettiin rooli Last Vegasiin, joka kertoo pappojen viimeisestä Vegasin rellestyksestä. Moni vannoi kuulevansa Nicholsonin äänen käsikirjoitusta lukiessaan, mutta hänen osaltaan "nyt tai ei koskaan" meni jo.

Freeman sen sijaan lähti Vegasiin. Nyt tai ei koskaan on yksi hänen tuottoisimmista pääosasuorituksistaan ja myös Last Vegas nousi hitiksi. Ei kahta kolmatta: Freeman suostui myös ryöstökomediaan Tyylikäs lähtö (Going in Style). Rellestys ei ole pääasia siinä filmissä, mutta sekin kertoo liittoutuvista legendaarisista vaareista, jotka päättävät vielä kerran elää vaarallisesti, ja jälleen suomen- ja englanninkieliset nimet varoittivat, että kääkät vetelevät viimeisiään.

Hitti siitäkin tuli. Freeman nauroi matkalla pankkiin ja vittuillakseen suostui pappakomediaan Just Getting Started ("vastahan tässä aloitellaan"). Se floppasi tyylipuhtaasti, mikä on merkityksetöntä: 81-vuotiaalla Freemanilla on tällä hetkellä kolme leffaa purkissa ja kaksi leffaa esituotannossa.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Rammstein-faneille a... Anna Puulta hurja hi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova