Tuorein sisältö

Roger Murtaugh on virallisesti "too old for this shit": Tappava ase menetti molemmat päähenkilöt

05.10.2018 klo 23.10 | Luettu: 6067 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Tappava ase -elokuviin perustuva tv-sarja menetti ensin Clayne Crawfordin näyttelemän Martin Riggsin, koska Crawford käyttäytyi huonosti kuvauksissa. Mel Gibsonin alunperin näyttelemä Riggs on kyttätarinan villi kortti ja joidenkin käsitysten mukaan otsikon "tappava ase", mutta tv-sarja kieltäytyi päättymästä ja esitteli Seann William Scottin näyttelemän uuden hahmon.

Damon Wayans on ilmoittanut jättävänsä Roger Murtaughin roolin vuodenvaihteessa. Hän on kirjaimellisesti "too old for this shit", kuten Murtaughin hokema kuuluu: 58-vuotias diabeetikko ei jaksa painaa 16-tuntista päivää, kun yksityiselämässäkin tapahtuu kaikenlaista. Sarjaa ei ole lopetettu vielä, eikä Wayansia ole virallisesti vapautettu sopimuksesta. Wayans itse sanailee, että hän antaa aikaa löytää korvaajan.

Wayans tiettävästi antoi yllättävän ilmoituksen harvinaisen huonon päivän jälkeen, mutta hän on ollut tyytymätön pitkään: työmäärään, Crawfordiin ja muuhun. Hän tahtoo löytää jälleen hymynsä.

Murtaughia näytteli elokuvissa Danny Glover.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Hard corea Janni Hus... Tänään tv:ssä: hetki... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

06.10.2018 klo 08.17 2 tykkää tästä

Ehkä olisi aika lopettaa koko sarja jos oikeat päähahmot on poissa. Onhan sarjaa tullut katsottua paremman puutteessa, mutta en jäisi kaipaamaan vaikka se lopetettaisiin nyt. Tai ehkä Murtaughin tilalle saadaan musta nainen.
lainaa
fvownecohg

06.10.2018 klo 09.39 2 tykkää tästä

tah. jos alkuperaiset gibson ja glover voitiin vaihtaa pois niin eiko vois vaan namakin vaihtaa ja uusien hemmojen nimeksi riggs ja murtaugh. vaikuttaa kyl silt etta tuotannossa on jotain pahasti pielessa kun nain pian alun jalkeen molemmat haipyy
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova