Tuorein sisältö

The Mandalorian 1-7: varjoista iskee Darth Pollos Hermanos

16.10.2020 klo 23.00 | Luettu: 2694 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1 - Jakso 7:
The Reckoning


Mando saa tarjouksen entiseltä pomolta: nitistetään yhdessä ruikuttava asiakas ja haudataan sotakirves. Mando noutaa avuksi pari uutta kaveria. Tätä myöten on selvää, mitä studiopomon olisi pitänyt sanoa, kun pöydälle lyötiin kauden käsikirjoitukset.

Luotettavat liittolaiset nähtiin jaksoissa 1 ja 4. Petolliset liittolaiset nähtiin jaksoissa 5 ja 6. Jos tilanne käännettäisiin, kausi kertoisi siitä, kuinka omantunnon kehittänyt ja pomonsa pettänyt mando kyynistyisi etsiessään turhaan uutta suuntaa, kunnes kavereita lopulta löytyy. Siinä tilanteessa pomon tarjous olisi voinut tulla aiemmin: sekin sitoisi ideoita yhteen, jos vasta muihin luottaminen saisi mandon kokeilemaan uhkayritystä. Jakso 4 pitkälti on sitä, mitä jakson 6 pitäisi olla. Mando pääsi pohtimaan, voisiko hän eläköityä maaseudulle, mutta ongelmat seurasivat häntä, joten ei muuta kuin "tällä kertaa se on henkilökohtaista", tms.

Giancarlo Esposito on aikamme pätevimpiä pahoja setämiehiä, mutta häntä on käytetty jo hieman liikaa. On aikaista sanoa, onko hahmo taas sama, mutta se innostaisi eri lailla, jos stormtroopereita komentava Esposito astuisi esiin vaikkapa vahvoissa ufomeikeissä. Hän, hänen tieltään väistyvä Werner Herzog ja mandon pomo Apollo Creed ovat väkevä yhdistelmä setäkarismaa ja Gina Carano on ihan kiva liittolainen, vaikka jaksossa 6 nähtiin huomattavasti hauskempia hahmoja.

Lyhyydestä huolimatta jakso laahaa omituisesti, ja olen korkeintaan kohteliaasti kiinnostunut, miten sankarit selviävät standardienmukaisesta kiipelistä, mutta tässä ollaan potentiaalisesti oikean juonen alkumetreillä, joten annetaan jotakin anteeksi.


Keskiarvo 7 jakson jälkeen:


< Jakso 1-6 --- Jakso 1-8 >

Katsottu: Disney+

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Deepfake-tempaus: To... Duudsonit-Jukka komm... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova