Star Trek: Discovery 3-1: kun esiosasta tulee jatko-osa

Muistot hyvistä ja huonoista jaksoista ovat puuroutuneet, mutta olen jokseenkin varma, että hahmot ovat kehityskelpoisia, ja siksi pysyvä aikahyppy tulevaisuuteen on jännittävämpi juttu kuin uusi sarja. Esiosat ovat pelkuruuden muoto kieltäytyessään ylittämästä tiettyä rajaa, mutta tässä poikkeustapauksessa yli mentiin 900 vuotta. Esiosamaista hölynpölyä oli mm. se, kun viime jakso selitti, miksei esiosatiimistä puhuta alkuperäisteoksissa, mutta sillä ei ole enää väliä.

Vuosi on 3188. Tähtiliitto on pitkälti mennyttä. Se argumentti pitää siis muotoilla uusiksi, että uuden ajan Star Trekit ovat unohtaneet alkuperäisen utopistisen hengen: jatko-osassa se on ominaisuus. Kausi todennäköisesti kertoo siitä, kuinka sankarit yrittävät palauttaa utopian ja sehän sallii katsojan haaveilla nostalgisesti. Ei ole pakko. Ajattelin itsekin, että ufomiesten elämillä saisi olla enemmän merkitystä, kun hahmot posahtelivat tomuksi jopa vitsikkäästi ammuskelukohtauksissa.

Jakso on loogisen yksinkertainen ensiaskel uudessa tilanteessa. Miehistöstä eroon joutunut Michael-neiti tutustuu korvessa könsikkääseen ja sitten tulevaisuuden nanopärinöihin ja ruuhkaiseen kaupunkiin pienen kulttuurishokin merkeissä. Rakastan Sonequa Martin-Greenin suoritusta nimenomaan tässä jaksossa. Alkupään hysteria myy sen, että puoliksi unohtamallani galaksinpelastusoperaatiolla oli väliä, ja myöhemmin "ilokaasu" sallii Michaelin reagoida aikahypyn hullunkurisuuteen siten, ettei hän virallisesti sekoa, vaan vaikuttaa yhä vahvalta ja neuvokkaalta. Könsikkäästä paljastuu soveliaasti tasoja, ja uudet lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet saavat muotoa, joten kyllä kelpaa.


Keskiarvo 30 jakson jälkeen:


< Jakso 2-14 --- Jakso 3-2 >