Tuorein sisältö

Black Widow'n juhlat jäivät lyhyiksi

19.07.2021 klo 17.45 | Luettu: 1282 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Viikko sitten Black Widow rikkoi pandemia-ajan lipputuloennätyksen Pohjois-Amerikassa. Samanaikainen Disney+ -julkaisu kasvatti pottia vielä kymmenillä miljoonilla dollareilla.

Lipunmyynti romahti 67% toisena viikonloppuna. Se on erilainen ennätys Marvelille. Tällaiset romahdukset tapahtuvat yleensä tilanteissa, joissa tunnettu saaga tyrii, mutta Black Widow on saanut pääasiassa myönteistä palautetta.

Peliin on puuttunut NATO (National Association of Theatre Owners). Järjestön tiedote summailee, että avausviikonlopun juhlinta oli hämäävää ja elokuvien pitää jatkossakin debytoida vain teattereissa, tai kaikkien asianomaisten tulot vähenevät. Disney+ -julkaisu johti mm. välittömään piratismiin.

Black Widow'n ohitti tulokas Space Jam: Uusi legenda, vaikkei sen avaustulos ole kaksinen. Yhdysvalloissa Space Jamin voi katsoa myös HBO Maxissa.

Suomessakin lipunmyynti kääntyi laskuun. Pertsa ja Kilu ei vetänyt väkeä siten kuin kotimaisilla perhe-elokuvilla oli tapana ennen pandemiaa ja Space Jam ja muut tulokkaat jäivät senkin taakse.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Pohjois-Amerikassa

Sija. Elokuva (viikonlopun tulos: milj. $) [kokonaistulos] |viikko|

1. Space Jam: Uusi legenda (31,7) [31,7] |1|
2. Black Widow (26,3) [132,0] |2| - arvostelu
3. Escape Room: Tournament of Champions (8,8) [8,8] |1|
4. Fast & Furious 9 (7,6) [154,8] |4|
5. The Boss Baby: Family Business (4,7) [44,6] |3|
6. The Forever Purge (4,2) [35,9] |3|
7. Hiljainen paikka osa 2 (2,3) [155,0] |8|
8. Roadrunner: A Film About Anthony Bourdain (1,9) [1,9] |1|
9. Cruella (1,1) [83,4] |8|
10. Pig (0,9) [0,9] |1|

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa

Sija. Elokuva (katsojia viikonloppuna) [katsojia yhteensä] |viikko|

1. Black Widow (6 602) [42 364] |2| - arvostelu
2. Fast & Furious 9 (5 683) [75 273] |3|
3. Pertsa ja Kilu (5 647) [10 674] |1|
4. Space Jam: Uusi legenda (2 719) [2 719] |1|
5. Croodit: Uusi aika (2 475) [22 330] |3|
6. Kirottu 3: Paholaisen vallassa (1 454) [23 288] |7|
7. Hitman's' Wife's Bodyguard (1 389) [1 389] |1|
8. Chaos Walking (1 298) [2 709] |1|
9. Supernova (936) [956] |1|
10. Petteri Kaniini: Kani karkuteillä (704) [13 315] |7|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Turussa juhlittava A... Snake Eyes lupaa käy... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova