Tuorein sisältö

Y: The Last Man 1-5: Pelletär Peloton juopottelee naissodan raunioissa

13.10.2021 klo 22.00 | Luettu: 1357 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1 - Jakso 5:
Mann Hunt


Boston on sotatilassa. Lavasteita tutkiva viimeinen mies löytää todisteita skipatusta vaiheesta: yhteiskunnan romahtaminen johti äkäisten julisteiden liimailuun ja jengiytymiseen. Oletettavasti pullantuoksuisten mummojen klaani piileksii maalla, kun urasuuntautuneet tädit yrittävät järkeillä virastossa ja nuoret kaupunkilaisnaiset kärvistelevät kuin kyse olisi zombie-epidemiasta.

Mies ja agentti Justiina löytävät tieteilijän, jonka he olisivat saaneet löytää jo viimeksi. Hänkin heiluu puukon kanssa, koska nainen on naiselle susi - ja koska hahmo pyritään myymään hassun neuroottisena. Ostan, koska lakkasin hetkeksi katsomasta kelloa. Agentti tapaa myös toisen agentin, jolloin vahvistuu, että he ovat perinteisiä tuplasalaisia elämäntapa-agentteja Black Widow'n ja agentti 47:n hengessä.

Juopuessaan tieteilijä maalailee kuvaa kriisin laajuudesta muistuttamalla, että Y-kromosomin katoaminen hävitti muitakin ihmisiä kuin perusjamppoja ja myös eläimiä. Tätien hovijuonittelu etenee, kun raunioista löytynyt Trump-tason konservatiivi ilmestyy muikistelemaan. Toinen konservatiivi tahtoo liittoutua, mutta häntä myös inhimillistetään, kun toisen hahmon raskautta käsitellään.

Jakso kertoo siitä, mistä sarja kertoo - toisin kuin vätystelevä edellinen jakso. Osa vahingosta korjautuu.


Keskiarvo 5 jakson jälkeen:


< Jakso 1-4 --- Jakso 1-6 >

Katsottu: Disney+

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Yksin kotona 6 saapu... Adelen uusi albumi i... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova