Tuorein sisältö

Netflix ei aio esittää propagandaa Venäjällä

01.03.2022 klo 00.40 | Luettu: 3292 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Netflix ei aio liittää palveluunsa venäläisiä ilmaiskanavia. Tilanne koskee vain Venäjää, jossa uusi laki velvoittaa tietynkokoiset palvelut ottamaan kyseiset kanavat mukaan. Osa kanavista esittää Venäjän hallinnon hyväksymiä uutisia ja ajankohtaisohjelmia, eli silkkaa paskaa. Monet Netflixin asiakkaat ovat uhanneet lopettaa tilauksen, jos Netflix osallistuu propagandan levittämiseen.

Netflix on Venäjällä pieni tekijä, mutta 100 000 tilaajan raja ylittyi viime vuonna, joten Netflix lisättiin rekisteriin, jota laki koskee. Netflix on ainoa kansainvälinen firma rekisterissä. Esimerkiksi HBO:n ohjelmia esitetään Venäjällä paikallisen palvelun kautta.

Laki, josta päätettiin ennen nykyistä kriisiä, saattaa tulla voimaan tänään 1. maaliskuuta: länsimaisissa käsityksissä on sävyeroja. Netflix tarkkailee tilannetta, mutta jatkaa omien ohjelmiensa esittämistä tällä hetkellä.

Netflixillä ei ole Venäjällä henkilökuntaa, mutta kehitteillä on ensimmäinen venäläinen yksinoikeussarja Anna K, joka on versio Anna Karenina -romaanista.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Euphoria 2-8: Adam S... Rita Behm kevätkiert... >

Keskustelut (3 viestiä)

User

01.03.2022 klo 01.03

Höpöhöpö. Tämä valeuutinen leviää joka puolella, mutta Netflix ei sitä ole itse julkisesti vahvistanut. Asia selviää helposti tuesta kysymällä.
lainaa
Sebock

01.03.2022 klo 01.10

Mulle oli uutinen, venäjällä edes on Netflix :D Kaiken saat ilmaseks omalla kielellä, kymmeniltä eri saiteilta. Ja ihan HD:na. Ja moni-äänisenä. Ja niin..
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.03.2022 klo 01.32 4 tykkää tästä

User kirjoitti:
Höpöhöpö. Tämä valeuutinen leviää joka puolella, mutta Netflix ei sitä ole itse julkisesti vahvistanut. Asia selviää helposti tuesta kysymällä.


Variety ja Deadline kuuluvat isoimpiin Hollywood-sivustoihin. He ovat kysyneet puolestasi.

“Given the current situation, we have no plans to add these channels to our service,” a Netflix spokesperson told Variety.

“Given the current situation, we have no plans to add these channels to our service,” a rep told Deadline in a statement.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova