Tuorein sisältö

Top Gun: Maverick murskaa Tom Cruisen ennätyksiä

30.05.2022 klo 18.30 | Luettu: 1502 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Top Gun: Maverick lykkääntyi useamman vuoden, koska kunnianhimoiset lentokohtaukset vaativat aikaa, eikä Tom Cruise edes harkinnut suoratoistoensi-iltaa pandemian jyllätessä. Taktiikka kannatti. Elokuva on yksi Cruisen kiitellyimmistä. Kansainvälinen avaustulos (261 miljoonaa dollaria) ja Pohjois-Amerikan avaustulos ovat Cruisen uran parhaita. Yhdysvalloissa vietetään "kaatuneiden muistopäivän" pidentämää viikonloppua, jonka ennätyksen Maverick on rikkomassa myös.

Tavallinen kolmen päivän tulos Pohjois-Amerikassa on 124 miljoonaa. Jo se saattaa mieltä lämmittää, sillä Cruisen edellinen ennätys on 64 miljoonaa (War of the Worlds).

Suomessakin Maverick oli helposti viikonlopun katsotuin elokuva. Toinen uutuus Bamse ja tulivuorisaari kertoo "lasten Tom Cruisen" uusimmista tutkimusmatkoista, jotka kuvauksen mukaan hakevat inspiraatiota Jules Vernen klassikosta Matka maan keskipisteeseen.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa

Sija. Elokuva (katsojia viikonloppuna) [katsojia yhteensä] |viikko|

1. Top Gun: Maverick (40 229) [64 866] |1|
2. Downton Abbey: Uusi aikakausi (5 402) [107 647] |4|
3. Doctor Strange in the Multiverse of Madness (5 311) [122 496] |4| - arvostelu
4. Bamse ja tulivuorisaari (4 844) [10 045] |1|
5. Hurja jengi (3 956) [57 832] |7|
6. Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet (2 254) [137 488] |8|
7. Everything Everywhere All at Once (1 664) [22 355] |5|
8. The Lost City (1 049) [26 265] |7|
9. Minä, Zlatan (920) [4 217] |2|
10. Sonic the Movie 2 (917) [41 868] |9| - arvostelu

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Pohjois-Amerikassa

Sija. Elokuva (viikonlopun tulos: milj. $) [kokonaistulos] |viikko|

1. Top Gun: Maverick (124,0) [124,0] |1|
2. Doctor Strange in the Multiverse of Madness (16,4) [370,8] |4| - arvostelu
3. The Bob's Burgers Movie (12,6) [12,6] |1|
4. Downton Abbey: Uusi aikakausi (5,9) [28,5] |2|
5. Hurja jengi (4,6) [81,4] |6|
6. Sonic the Movie 2 (2,5) [185,1] |8| - arvostelu
7. Everything Everywhere All at Once (2,5) [56,8] |10|
8. The Lost City (1,8) [101,7] |10|
9. Men (1,2) [6,0] |2|
10. F3: Fun and Frustration (1,0) [1,0] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< SANNI julkaisee tärk... Radio Rockilla Jone ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova