Tuorein sisältö

What We Do in the Shadows 4-3 ja 4-4: komedia tai ei, peniksen pidennys otetaan vakavasti

10.08.2022 klo 22.25 | Luettu: 884 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 4 - Jaksot 3 ja 4:
The Grand Opening ja The Night Market


Nadja vertasi klubiaan Bladeen, jonka aloituskohtaus on legendaarisimpia näkemiäni (olin 18), joten on rikos, ettei vitsi kehity saati huipennu. Verisuihkuihin vain viitataan. Avajaisiin kaavailtu entinen hittiartisti on vetelys, joten todellisia vampyyreja ovat musiikkialan siipeilijät, tms.

Sarja on elementissään Nandorin uutta penistä käsitellessään. Hänellä on lampun henki. Hän on hukannut lukuisia toiveita surutta, mutta peniksestä neuvotellaan koko jakson ajan, jotta toive ei johda vitsiin. Hilpeää. Muunlainen huipennus kelpaisi, kun kaikki jopa vaivautuvat samaan paikkaan. Kakara-Colinin tanssiesitys eri erotu muusta pikkukivasta.

Vierailu fantasiaotusten markkinoille on pirteä setti irtovitsejä ja odotuksilla pelaamista. Laszlon ja Colinin isä-poikasuhde syvenee, kun Laszlo selittää, mitä satuhahmot oikeasti ovat. Kun Nandor sysää pulskan kätyrinsä ihmisten tappelurinkiin, fanikin saattaa hetken pitää vitsiä selkeänä, mutta ongelmahan on se, että Guillermo on liian hyvä tappelija. Nandor ja Guillermo mätkivät lopulta toisiaan, jottei Guillermo paljastuisi. Toivottavasti tämä on uusi alku Guillermon kohtalon pohdinnalle.

Nadja on aina herkullinen muikelo, mutta hänen klubijuonellaan on vaikeuksia vakuuttaa, kun se on olevinaan pääraide. Markkinoilla käydään, koska hän etsii lahjusta aaveiden ammattiliiton pomolle. Poukkoilu makaaberista banaaliin on jutun juju, mutta: eikö Jimmy Hoffa voisi paljastua vampyyriksi ja kuolla uudestaan tai jotakin jämäkämpää?


Keskiarvo 34 jakson jälkeen:


< Jaksot 4-1 ja 4-2 --- Jaksot 4-5 ja 4-6 >

Katsottu: HBO Max

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Voi harmi, Aura Fest... Metallican Lars Ulri... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova