Tuorein sisältö

Keanu Reeves palaa Constantineksi uudessa leffassa

17.09.2022 klo 12.15 | Luettu: 1093 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Keanu Reevesin tähdittämä Constantine-elokuva vuodelta 2005 saa jatko-osan. Reeves jatkaa John Constantinena, joka on yliluonnollisia tapauksia ratkova etsivä ja manaaja. Ohjaajaksi palaa Francis Lawrence, jonka ensimmäinen ohjaus Constantine oli. Lawrence on sittemmin ohjannut mm. Nälkäpeli-saagan osat 2-4.

Leffa jakoi mielipiteet ja menestyi korkeintaan kohtalaisesti, mutta se on kulttimaineessa. Sekä Lawrence että Reeves ovat haaveilleet jatkosta vuosien varrella. Constantine on kulttisuosikki jo sarjakuvahahmona ja Reeves on sitä viimeistään John Wick -saagan johdosta, joten on aika.

Kannattavuuden rajalla kiikkui myös vuoden 2014 tv-sarja Constantine. Se jäi yhden kauden mittaiseksi, mutta ilahtunutta pöhinää oli havaittavissa, kun Matt Ryan palasi rooliin Arrowverse-jatkumossa.

Leffan tuottavat Warner Bros. ja Bad Robot -firma. Samat tahot kehittelevät myös uutta tv-sarjaa, joka julkistettiin aiemmin, mutta sen kohtalo on nyt epävakaalla pohjalla. Warnerin omistama HBO Max ei tule esittämään sitä, vaan sille etsitään toista kotia.

Warnerin uusi johto on hylännyt lukuisia HBO Max -suunnitelmia, joita punottiin pandemia-aikaan ja aiemmin. Tällä hetkellä on sanomattakin selvää, että uusi Constantine-leffa suuntaa isolle kankaalle.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ristit ylösalaisin, ... "Alkuperäinen" The K... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova