Tuorein sisältö

Wednesday 1-8: ei ikinä enää The Addams Familya

25.01.2023 klo 23.00 | Luettu: 1470 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1 - Jakso 8:
A Murder of Woes


Rakastettu fantasia. 1. kausi. 8 jaksoa. Viimeinen paljastaa heti pahiksen identiteetin. Kiitos Mahtisormuksien tiedän, miltä tempun tulee tuntua, vaikka olen vanha ja ruosteessa; se jakso oli katarsis. Wednesday poistaa koko The Addams Family -brändin huomionarvoisten asioiden listalta.

Wednesday oivaltaa tylsimmän pojan olevan "herra Hyde". Kaverit auttavat vangitsemaan pojan, mutteivät kiduttamaan, joten pahus. Wednesday potkitaan "hirviökoulusta", jonka hirviömäisin piirre on Wednesdayn huoliminen sinne, vaikka Wednesday silpoi ihmisiä normikoulussa.

Tämä ei ole Tim Burtonin ohjaamia jaksoja, mutta päävastuu on hänen, joten jatkossa ei tule haaveiltua esim. Burtonin Batman & Robinista. Sitä teosta kuivemmassa kohtauksessa punatukkainen kasvitieteilijä paljastuu paisuvan hirviön hallitsijaksi.

"Myrkkymuratti" häviäisi, jos Wednesday muistaisi kyvykkyytensä tai jättirehtori saisi takalistonsa liikkeelle, mutta rehtori ottaa piikkiä kaulaan ja Wednesday lapiosta päähän. Herättyään kuuntelemaan selityksiä, Wednesday ottaa puukosta rintaan. Kämmenessäni on nyt naamapalmuöljyä.

Sovitaan, että mytologia on ehyttä omilla standardeillaan, niin en joudu keskittymään siihen. Takaumien amissi hyökkää mätänä menninkäisenä saadakseen turpiin muiden kanssa. Riddle me this: miksi useammat kriitikot pitävät tästä sarjasta kuin Haamujengi II:sta, vaikka on fyysisesti mahdotonta väittää, että mätä amissi on parempi loppupomo kuin yhtä monta sekuntia saava Vigo karpatialainen?

Hyde-tehosteet ovat yhä niin huonoja, että ne ovat jo hyviä. Onnellista.


Keskiarvo 8 jakson jälkeen ja lopullinen arvosana The Addams Family -brändille (kunnes kiukku laantuu):


< Jakso 1-7

Katsottu: Netflix

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Uusi Nightwish-julka... Tuhdimmat Tahdit sii... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova