Tuorein sisältö

Willow-sarjan luoja elättelee yhä toivoa 2. kaudesta, joka on jo kirjoitettu

17.03.2023 klo 22.00 | Luettu: 715 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Tällä viikolla uutisoitiin, että Willow-sarja on lopetettu 1. kauden jälkeen. Uutislähde Deadline sanaili hieman epämääräisesti, että Willow on yhä tärkeä brändi, jonka pariin saatetaan palata myöhemmin. Tarjolla on nyt tarkennuksia.

2. kausi tosiaan on peruttu toistaiseksi. Näyttelijät on vapautettu sopimuksistaan, eivätkä kuvaukset jatku ainakaan seuraavan 12 kuukauden aikana.

Sarjan luoja Jonathan Kasdan on "suhteellisen varma", että jos asiaa kysytään häneltä tai Lucasfilmin edustajilta, lopetuspäätös ei ole lopullinen.

Kasdan on optimistinen. 2. kausi on kirjoitettu, ja hän uskoo sen näkevän päivänvalon lopulta. Hän muistuttaa, miten paljon aikaa monien muiden sarjojen kausien väliin on jäänyt.

Kasdanin mielestä ei ole reilua pitää näyttelijöitä sidottuna, kun he saattavat löytää muita hommia. Hän myös huomauttaa, että 2. kausi tarvitsee sellaisiakin näyttelijöitä 1. kaudelta, joilla ei ollut voimassa olevaa sopimusta.

Esimerkiksi kahdessa jaksossa nähty Annabelle Davis saa enemmän tekemistä 2. kaudella, jos suunnitelma pitää, vaikka hänen sopimuksensa koski vain 1. kautta. Hän on Willow-velhon näyttelijän Warwick Davisin tytär.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Voice Of Finland... Tätä on odotettu - p... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova