Tuorein sisältö

Seuraavat Sonic- ja Turtles-leffat olivat jo kalenterissa, mutta tulossa on lisääkin

Tänään klo 16.30 | Luettu: 131 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Paramount Pictures -studion elokuvat Sonic the Hedgehog 4 ja Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutant Mayhem 2 valmistuvat vuonna 2027. Tämä on vanhaa tietoa.

Viime kuussa puhetta oli siitä, että Paramountin uudet pomot ovat tyytyväisiä Sonic-saagaan mutta eivät Turtles-saagaan. Sonic-tuottaja Neal H. Moritz värvättiin kehittelemään uutta Turtles-elokuvaa, jossa nähdään jälleen oikeita näyttelijöitä ja tehosteita.

Tuoreen tiedon mukaan näytelty Turtles-elokuva ja viides Sonic-universumiin sijoittuva elokuva valmistuvat vuoden 2028 loppupuolella. Jälkimmäinen leffa ei ole "Sonic 5", vaan päähenkilöksi saattaa nousta esimerkiksi kulttihahmo Shadow the Hedgehog, joka oli mukana kolmannessa osassa. Jatkumon ensimmäinen sivupolku oli Knuckles-minisarja.

Mutant Mayhem -elokuvaan perustuvia leluja on myyty valtavasti, mutta leffa itsessään ei ollut yhtä iso hitti kuin Sonic-leffat. Mikään ei ole varmaa, mutta Mutant Mayhem -fanien on loogista varautua siihen, että kakkososa päättää saagan. Leffojen väliin sijoittuva tv-sarja on jo lopetettu. Sen viimeinen kausi julkaistaan tässä kuussa.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Käärijän kanssa duet...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova