Tuorein sisältö

Twilight - Uusikuu kosteutti suomalaisiakin

23.11.2009 klo 14.55 | Luettu: 8466 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Twilight - Uusikuu oli luonnollisesti viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa. Twilight - Houkutuksen saamasta kritiikistä huolimatta sarjan suosio on räjähtänyt länsimaissa: Suomessa 70 000 katsojan raja on ylittynyt. Useat maamme kriitikot ovat käyttäneet käärmeen kieltä. Elokuvaa kuitenkin on kutsuttu ennenkaikkea tylsäksi, ja vain toisinaan arveluttavaksi taiteelliseksi junaonnettomuudeksi. Harvat ja valitut ovat onnistuneet puhumaan fanien kieltä:

"18-vuotiaan Bellan (Kirsten Stewart) ja hiljaista gootticharmia uhkuvan vampyyrin, Edwardin, (Robert Pattinson) suhde kiehtoo romanttisessa mahdottomuudessaan. [...] Ohjaaja Chris Weitz luo elokuvaan hillityn, unenomaisen ja kohtalokkaan tunnelman. Vaikuttavaa ja paikoin komeaakin."
- Me Naiset

Séraphine Louisin elämää kuvaava Séraphine saapui Suomeen kahdella kopiolla ja oli 14. katsotuin elokuva 1 094 katsojan avustuksella. Kriitikoiden mukaan kyseessä on vahva draama herkästä, epävakaasta taiteilijasta, jota tulkitsee kiitettävästi Yolande Moreau.

Kahdella kopiolla esitettiin myös kotimaista draamaa Thomas, joka kiinnosti 220 sielua. Yksinäisestä vanhasta miehestä kertova elokuva on saanut kotimaisilta kriitikoilta perinteistä 3-5 tähteä mahtavuutensa vuoksi, mutta teos on myös ehtinyt menestyä kansainvälisillä elokuvajuhlilla.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija / Elokuva / Katsojia viikonloppuna / (Katsojia yhteensä)

1. Twilight - Uusikuu 69 901 (70 320) - arvostelu
2. 2012 16 977 (68 834) - arvostelu
3. Up - kohti korkeuksia 5 834 (197 337) - arvostelu
4. Saiturin joulu 4 632 (25 806) - arvostelu
5. Paranormal Activity 4 462 (19 114) - arvostelu
6. Michael Jackson's This Is It 2 102 (56 290) - artikkeli
7. Coco avant Chanel 1 885 (13 009) - arvostelu
8. Kunniattomat paskiaiset 1 834 (174 341) - arvostelu
9. Fame 1 718 (61 710) - arvostelu
10. 500 Days of Summer 1 472 (14 511)

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Päivän shokki: ihmis... Valloittaja-Kullin p... >

Keskustelut (7 viestiä)

Jerezz

23.11.2009 klo 16.41

lähinnä nuo naiset antaa new moonille hyviä arvosteluja :D eihä me miehet ymmärretä tollasta paskaa ;D
lainaa
Jack

23.11.2009 klo 18.35

Naurettavaa. Miehenä pidän noista elouvista paljon. Niissä on sitä tunnelmaa.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

23.11.2009 klo 19.15

Siis tuo juur on sellainen leffa mihinkä se tyttöystävä viedään... :P
lainaa
Jep

23.11.2009 klo 19.29

Tuo on juuri sellainen leffa, joka pilaa leffateollisuuden ja uuden sukupolven, kun kaikki "taide" menee vain aivottomampaan suuntaan. Hyi helvetti. En kyllä muista paskempaa leffaa nähnyt, kuin tuo ensimmäinen Twilight, mikä piti ihan mielenkiinnosta katsastaa. Siinä ei vaan mikään toiminut, ei näyttely, ei ohjaus, ei leikkaus, ei.. mikään. No tietääpä ainakin osata vältellä tuota kakkososaa. Ja te jotka siitä pidätte, menkää pois. Ette ansaitse käyttää internetiä.
lainaa
Akaesora

Rekisteröitynyt 18.09.2008

23.11.2009 klo 20.54

"2. 2012 16 977 (68 834)"

Katsoin tätä vähän aikaa kunnes tajusin..
lainaa
Bigtoop

Rekisteröitynyt 04.01.2008

24.11.2009 klo 01.19

Saadaanko arvostelu tuosta 500 Days of Summerista?
lainaa
Juntti

24.11.2009 klo 11.46

Lopun aikoja. Ihmiskunnalla ei ole toivoa...
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova