Tuorein sisältö

Napapiirin sankareille kansansuosiota kotimaasta

18.10.2010 klo 16.48 | Luettu: 1725 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Napapiirin sankarit oli 43 000 katsojan myötä ylivoimaisesti viikonlopun katsotuin leffa Suomessa. Dome Karukosken neljäs ohjaus on saanut kriitikoilta kolmen ja jopa kahden tähden arvosanoja, mikä Suomen arvostelukulttuurissa tarkoittaa elokuvan olevan eräs vuoden kehnoimmista kotimaisista. Myönteisimmät ovat kutsuneet elokuvaa hyvin näytellyksi, osaavasti ohjatuksi, hauskaksi ja luontevaksi. Kielteisimmät kriitikot ovat kokeneet köykäisen yhdentekevyyden. Maksavien asiakkaiden nettikeskusteluissa öiseen digiboksijahtiin on oltu erityisen tyytyväisiä.

Mainiosti menestyi myös 3D-animaatio Itse ilkimys (Despicable Me), varsinkin jos 22 000 myytyä lippua verrataan 5 000 lippuun, jotka yhtä laajaan levitykseen laskettu Legenda suojelijoista myi edellisviikolla. Adoptiota kokeilevasta superkonnasta kertova sekoiluseikkailu on vedonnut kriitikoihin huumorinsa ja herttaisuutensa myötä. Valikoidusti mutta hyökkäävästi käytettäviä 3D-temppuja on pääasiassa kiitelty.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija / Elokuva / (Katsojia viikonloppuna) / [Katsojia yhteensä]

1. Napapiirin sankarit (43 009) [46 697] - arvostelu
2. Itse ilkimys (22 614) [22 614] - arvostelu
3. Prinsessa (11 986) [195 534] - arvostelu
4. Eat Pray Love – Omaa tietä etsimässä (7 767) [23 678]
5. Toy Story 3 (4 222) [193 926] - arvostelu
6. Wall Street: Money Never Sleeps (3 303) [41 606] - arvostelu
7. Täällä Pohjantähden alla II (2 846) [52 131] - arvostelu
8. The American (2 258) [6 824] - arvostelu
9. Legenda suojelijoista (1 841) [9 676] - arvostelu
10. Mr. Nobody (1 701) [11 438]

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jackass on suosionsa... Zombieleffa Jane Aus... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova