Tuorein sisältö

Super Farmari

Kati Alha

12.11.2013 klo 12.18 | Luettu: 11500 kertaa | Teksti: Kati Alha

Vuoden Perhepeli ei vakuuta
Pelaajia: 2-4
Ikäsuositus: 7-107
Kehittäjä: Karol Borsuk
Julkaisija: Granna / Amo


Super Farmari palkittiin Suomessa Vuoden perhepeli 2013 -tittelillä, mutta sen historia ulottuu paljon pidemmälle, aina toisen maailmansodan Puolaan. Vuonna 1943 varsovalainen matemaatikko, professori Karol Borsuk, kehitti lautapelin nimeltä “Pieni maatila”. Sodan aikaan Borsuk jäi työttömäksi Varsovan yliopiston sulkeuduttua, ja rahapulassa professori alkoi vaimonsa kanssa valmistaa maatila-peliään. Pelistä tuli yllättävän suosittu, mutta vain vuotta myöhemmin lähes kaikki pelit tuhoutuivat Varsovan palossa. Kaikeksi onneksi yksi kopio pelastui ja palautui myöhemmin kehittäjälleen, ja tästä jäljelle jääneestä kopiosta on jatkokehitetty myös nyt käsillä oleva Super Farmari.


Mää mää siellä ja...


Pelissä jokainen pelaaja toimii farmarina, jonka elämäntehtävänä on kasvattaa eläintensä määrää ja tulla superfarmariksi ennen kilpailevia tiloja. Tämän saavuttamiseksi pelaajan tulee hankkia vähintään yksi kutakin farmieläintä samalla varoen kanoja vieviä kettuja ja kaikkia eläimiä jahtaavia susia. Susilta ja ketuilta voi suojautua hankkimalla koiria tilaa turvaamaan.

Ensimmäinen eläin, jonka pelaaja saa hoteisiinsa on kani, ja niitä kertyy pelin aikana helposti isot kasat, nopeita lisääntyjiä kun ovat. Muita kerättäviä eläimiä ovat lampaat, siat, lehmät ja hevoset. Jokainen pelaaja heittää vuorollaan kahta 12-sivuista noppaa, joiden jokaisella sivulla on eläimen kuva. Jos noppa näyttää sellaista eläintä, joita pelaaja jo omistaa, saa samoja eläimiä lisää sitä enemmän mitä enemmän kyseisiä eläimiä tilalla jo on. Jos molemmat nopat näyttävät samaa eläintä, saa sellaisen, vaikkei niitä entuudestaan omistaisi.


Eläimiä voi vaihtaa markkinoilla toisiin eläimiin: kuusi kania voi vaihtaa yhteen lampaaseen, kaksi lammasta yhteen sikaan, kolme sikaa lehmään, ja lopulta parilla lehmällä saa hevosen. Myös koiria voi hankkia farmieläimillä; pieni koira on lampaan arvoinen, iso lehmän. Vaihtoja saa tehdä vain yhden per vuoro, mutta se voi olla monimutkaisempi kuin yllä olevat vaihdokset. Kaneja voi vaihtaa esimerkiksi suoraan sikaan tai vaikka lehmään. Jälkimmäiseen tarvitaan jo vähän enemmän porkkananpurijoita; lukija voi laskea yllä olevien vaihtoarvojen avulla itse kuinka monta, sillä se on yksi pelin pointeista – laittaa pelaajat laskemaan.

Turhautumista ja tuuria


Harmi että vaikka sinänsä laskutoimitusten harjoittelu hauskalla tavalla on lapsille aina suotavaa, itse peli ei ole kovin kummoinen. Vaikka se sisältää kevyttä strategisointia siitä, milloin eläimiä kannattaa vaihtaa mihinkäkin, tuurin merkitys on huomattavasti merkittävämpi. Peli voi sujua jo hyvin, kun noppa osuu suden kohdalle ties kuinka monennen kerran. Jos iso koira puuttuu, tarkoittaa tämä lähes aina laudan tyhjenemistä kaikista eläimistä. Kun lauta on tyhjä, on mukaan pääsy vielä hankalampaa kuin alussa, sillä pahimmillaan on odotettava useita kierroksia, että heittää nopilla tuplat. Se kun on ainoa tapa saada itselleen eläimiä tyhjällä laudalla.

Kun hukan kohdalle osuminen vähintään jossain kohtaa peliä on melko suuri, tulee pelistä helposti turhauttavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Toisaalta, kun sitten pääsee pelissä niin pitkälle, että saa hommattua myös ison koiran eläimiään suojelemaan, on loppupeli huomattavasti helpompaa ja voittokin tässä vaiheessa jo melko todennäköistä.


Peliin löytyi hyvin pian myös joka tilanteessa kannattava strategia, joka piti sisällään nopeaa kanimäärän kasvattamista, koirien hankkimista heti kuin mahdollista ja muiden eläinten hankkimista suoraan kaneja vaihtamalla. Kaneja kannatti pitää aina isoa määrää, sillä koska puolet noppien sivuista on kaneja, oli hyvin todennäköistä että kaneja tuli joka kierros reippaasti lisää. Tosin jopa kahden hengen pelissä kanit loppuivat tällä taktiikalla nopeasti kesken.

Viihdyttävä visuaalisuus


Visuaalisesti peli on komea, vaikka itse pidinkin ehkä ohjekirjassa näkyneestä alkuperäisen pelin vanhahtavasta tyylistä enemmän kuin tästä modernimmasta, värikkäästä toteutuksesta. On myös kiva, että koirat ovat figuureja, jotka voi asettaa laudan reunalle eläimiä vahtimaan. Jostain syystä noppien kuviin ei ole panostettu yhtä paljoa, sillä joitain ikoneita joutui usein katselemaan ja kääntelemään hetken ennen kuin tajusi mitä kuva oikein esittää. Laudoilla on valmiina muutamia paikkoja jokaiselle eläinlajille, mutta varsinkin kaneja tuli väkisinkin huomattavasti enemmän kuin mitä paikkoja oli, ja laudan ympäristökin täyttyi eläinten lisääntyessä.

Hyvää:
+ Laskutoimitukset
+ Visuaalisuus

Huonoa:
- Turhautuminen susiin
- Liian tuuripainotteinen
- Lopulta liian helppo

Lyhyesti: Voi tarjota hetken viihdykettä erityisesti lapsille, mutta jatkuva joutuminen lähtöpisteeseen turhauttaa. Melko nopeasti illuusio strategisoinnista katoaa ja peli paljastuu helpoksi tuuripeliksi.

V2.fi | Kati Alha
< Listasunnuntai #208... Lauantai-illan Kevyi... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.11.2013 klo 12.47 2 tykkää tästä

Empä ole tästä superfarmarista paljoa positiivista kuullut, nimenomaan ton turhauttavan tuuripelin takia, joka varsinki lapsilta syö sen peli-ilon ku yhtäkkiä voi menettää kaiken.

Yhdeltä lautapelejä enemmänki "fanittavalta" kaverilta saanu varsinki tulikivenkatkuista palautetta siitä, että tämä oli surkein veto vuoden perhepeliksi pitkään aikaan.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.11.2013 klo 13.42 1 tykkää tästä

Viime aikoina näitä Perhepelin ja Lastenpelien palkintoja ovat tuntuneet saavan tällaiset ihmeelliset nopparallit, jotka luottavat puhtaasti tuuriin, eivätkä niin mihinkään muuhun.

Vuoden Lastenpelin palkinnonhan sai Rapelli, joka ei myöskään ole mitään muuta kuin tuuripeli, jossa on kaiken lisäksi harvinaisen epäselvät säännöt.

Tuntuu siltä, että 2013 ja 2012 on palkinnot menneet aikalailla vääriin osoitteisiin.

Vuoden Lastenpeli mallia 2008 on silti varsin mainio. Eläinpyramidi on tuntunut toimivan mainiosti myös aikuisten kesken.
lainaa
paps

12.11.2013 klo 14.46 4 tykkää tästä

Törkeää, 108 vuotiaat eivät saa pelaa!
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

13.11.2013 klo 15.06 1 tykkää tästä

paps kirjoitti:
Törkeää, 108 vuotiaat eivät saa pelaa!

Se on suositus, eikä ikäraja.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova