Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: 140, 100 Ways, Castles (X1)

Manu Pärssinen

06.01.2017 klo 11.44 | Luettu: 2277 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Puzzlea kolmella tavalla, kiitos
140


Kun ensimmäistä kertaa käynnistin pelin nimeltä 140, kutsuin välittömästi paikalle poikani, joka on iPadilla Geometry Dash -nimisen pelin taituruudessa maailmanluokkaa. 140 ei ole aivan samanlainen kuin millisekunnin tarkkaa ajoitusta kerta toisensa jälkeen vaativa, musiikin tahtiin vääjäämättömän armottomasti etenevä Geometry Dash -tasoloikka, mutta kovin kaukana ei kuitenkaan ideatasolla olla. 140 antaa sentään hieman enemmän tallennuspisteitä ja miettimisaikaa.


140 on ulkoasultaan - ja aluksi myös äänimaailmaltaan - hyvin minimalistinen. Pelaaja on geometrinen muoto, joka on neliö paikallaan, kolmio hypätessään ja ympyrä eteenpäin vieriessään. Ympäristö on suorakaiteita, neliöitä ja yksivärisiä pintoja. Pieni pallo pitää löytää ja kuljettaa isompaan puolipalloon, jotta pääsee seuraavalle tasolle. Samalla tavalla jatketaan eteenpäin ja taustalla jumppaava miellyttävän minimalistinen elektroninen musiikki saa etenemisen myötä lisää soittimia - vähän siis esimerkiksi Rezin tapaan. Pientä vaihtelua tulee pelimekaniikkaa muuttavista tasojen lopetuksista, sekä vähän enemmän logiikkapulmien ratkontaa vaativista kohdista.


Nopeasti huomaa, että 140 ei ole rentouttava peli. Jos hermosi menivät Super Meat Boyssa, varaudu samanlaiseen, vaikka ehkä vähän rauhallisempaan, pinnanpalamiselämykseen. Uudelleen yrittämistä uudelleen yrittämisen jälkeen saa kestää, kun ympäristön palasten liikkeiden (ja musiikin) tahdissa ajoitetut loikat eivät onnistukaan halutulla tavalla. Tälle lajityypille on olemassa kärsivälliset faninsa ja 140 on askeettisuudestaan huolimatta ajatuksella toteutettu pieni tasoloikka.



100 Ways


Sata reittiä on logiikkapuzzle, mutta vähän eri tyyliin kuin useimmat. Sen sijaan, että pelaaja liikuttelisi olentoa tai muotoa, lasikuula vain tönäistään liikkeelle. Sitä ennen toki pitää tarkastaa, mitä vaaroja matkan varrella on ja mitä varusteita inventaariosta löytyy. Kentällä olevan pienen mäen päällä oleva lasipallo pitää saada maaliinsa ja edessä saattaa olla koloja, seiniä, tuulettimia, nostokurkia, hidasteita ja muuta ikävää. Pelaajan arsenaalissa on taas pomppualustoja, kuminauhoja, teleportteja ja niin edelleen, muttei tietenkään kaikkea kerralla. Pienen mietinnän - ja ehkä muutaman testiyrityksen - jälkeen pitää siis keksiä, mihin kohtaan kenttää apuvälineet kannattaa laittaa, jotta pallo löytää perille.


Jotain pelin viimeistelystä kertoo, että Xbox Onen käyttöliittymässä sen nimen kohdalla luki “App in LANGUAGE”. Selkeästi peliä ei ole viilattu konsoliohjainta varten, kun joka toinen tekeminen pitää käydä valitsemassa yläreunan valikkoriviltä. Jokainen kenttä muun muassa aloitetaan sillä, että naksautetaan tattia neljä kertaa oikealle, jotta päästään inventaarioon (olisi sillekin ehkä nappi löytynyt). Muutaman kymmenen kentän jälkeen onnistuin saamaan 100 Waysin myös tilaan, jossa se ei enää suostunut asettamaan apuvälineitä kentälle, vaan jäi jumittelemaan ylävalikkoon. Kentän vapaa pyörittely ei myöskään onnistu - ja sitä halusi välillä tehdä, kun asetettava palanen ei oikein näkynyt muiden takaa.


Jos peli olisi mukavampi pelata konsolilla ja vähän hiotumpi, olisin varmasti jäänyt siihen paremmin koukkuun. Graafisesti se on ihan ok, eikä musiikkikaan ärsytä, vaikka äänitehosteet on otettu jostain tuhat kertaa käytetystä ilmaisvalikoimasta. Vastaan tulevat pulmat raksuttavat päätä ihan vängästi, kun palikoista on pulaa ja kaikki perustuu kuitenkin järkevään logiikkaan, vaikka fysiikan lakeja rikotaankin. 100 Ways tuntuu nopealta, puolivillaiselta konsoliporttaukselta, jonka pariin en kokeilemani 50 tason jälkeen välttämättä enää palaa.



Castles


Pyöräytetään trilogia nippuun vielä kolmannella puzzlepelillä. Castles vaikuttaa heti alkuvalikosta sekä -animaatiosta lähtien ystävällisemmältä kuin kaksi muuta ja tarjolla on tarinatilaa, survivalia sekä moninpeliä. Kyseessä on yhdistelmä kahta puzzlegenreä: laatikoiden työntelyä (Sokoban) ja ‘yhdistä kolme’ -tyyliä. Pelaaja(t) seisovat tornin huipulla, johon sataa lisää rakennusaineita. Kun niitä saa kolme yhteen joko niissä olevan työkalun tai materiaalin perusteella, ne häviävät. Ruudun vasemmassa laidassa näkyvät asetetut tavoitteet, joita voi olla vaikka saada yhteen 2 x vasara- ja kerran marmorikolmikko. Sen jälkeen torni kasvaa ja mitä korkeamman tornin saa aikaiseksi, sitä tyytyväisempi kuningas on.


Rakennusaineiden tippumistahti nopeutuu, mitä korkeammalle edetään. Jos yhdistettyä saa neljä tai viisi, saa myös erilaisia välineitä kentän raivaamiseen, esimerkiksi vasaroita tai pommeja. Kymmenen tason välein rakennustyömaata haittaamaan lähetetään myös “pomovihollisia” ja silloin Castlesin isoin kompastuskivi paljastaa kasvonsa: puzzleosuudet tarjoavat hyvin vähän haastetta ja pomot taas ovat turhauttavan ärsyttäviä ja hankalia.


Castles on selvästi moderni peli ja vaikka se graafisesti turvautuukin nykyindiepeleille ominaiseen “vähäisten polygonien visuaaleihin”, sen sisällä sykkii wanhan kunnon pulmapelin sydän. Pienellä taustatarinalla ja torninrakennusteemalla se on saatu erottumaan massasta ja vaikka kontrollit eivät kaikkein kätevimmät olekaan, siihen on myös helppo jäädä ensimmäisen kerran jälkeen jäädä koukkuun. Valitettavasti itseään toistava todellisuus iskee nopeasti, ja muutaman kokeiluillan jälkeen selviää, ettei Castlesin kanssa olekaan niin hauskaa.




V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi testasi: Razer... Pelataanpa: VIC-20, ... >

Keskustelut (2 viestiä)

ASKO78

Rekisteröitynyt 06.01.2017

06.01.2017 klo 14.01 1 tykkää tästä

140 tuli pelattua vihdoin läpi. Ihan hyvä peli.
fafaafa

09.01.2017 klo 09.04

140 on mielestäni yksi 2000-luvun parhaista peleistä. 6/5.

Kirjoita kommentti

15466

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova