Syksyn sporttispurtti: NHL 19, NBA 2K19, PES 2019
V2.fi testasi syksyn urheilupelit
NBA 2K19 (PS4)
NBA 2K19 on kuin oppikirjaesimerkki siitä, miten yksi mätä omena pilaa koko sadon. 2K Sportsin pitkäaikaisen korissarjan tuoreimmassa osassa kun on paljon, mistä pitää – sekä yksi ominaisuus, joka tappaa totaalisesti peli-ilon.
NBA 2K19 tarjoilee ainakin minun kasuaaliperspektiivistäni kovin realistisen koriskokemuksen. Peli on selvää simulaatiota, joka näyttää ja kuulostaa hämmentävän realistiselta, ainakin yleensä. Tämä toki tarkoittaa, että myös oppimiskäyrä on jyrkkä, eikä peli valitettavasti edes oikein yritä loiventaa sitä. Tutoriaali on yksi huonoimmista ikinä näkemistäni ja kaikki on käytännössä pakko opetella kantapään kautta, mikä tarkoittaa nyypälle aluksi turhautumisen täyteisiä pelihetkiä. Kun vihdoin pääsee pelin kanssa sinuiksi, pelikokemus on palkitseva. NBA 2K19 mallintaa mainiosti koripallon taktisia kuvioita, pelaajien välisiä vääntöjä ja muita pelin tapahtumia. Toki mukaan mahtuu hämmentäviä hetkiä, jolloin fysiikka tai pelimoottori muuten vain bugailevat oudoin seurauksia, mutta välillä peli näyttää ja tuntuu miltei oikealta korikselta.
Aiempien vuosien pelien tavoin myös pelitilat ovat kunnossa. Yksittäisten matsien ohella voi pelata jos jonkinlaisia turnauksia ja kausia, sekä myös lähteä joko nostamaan omaa fantasiajoukkuettaan liigan huipulle, tai hypätä urheilupelien parhaisiin kuuluvaan uratilaan. Siinä seurataan entisen yliopistostaran yrityksiä potkaista kesken jäänyt NBA-ura uudelleen vauhtiin Kiinan korisliigan ja alasarjojen kautta. Tarinatila on erinomaisen viihdyttävä ja kaipaisi oikeastaan vain edes vapaaehtoista tutoriaalia. Nyt tuntui aika ikävältä kun ensi kertaa vuosiin pelaava minun odotettiin suoraan pystyvän hyvään suoritukseen, vaikka edes kontrollit – saati sitten pelimekaniikan hienoudet – eivät olleet hyppysissä.
Tähän saakka kaikki siis toimii. Hyvät pelitilat, erinomainen yksinpeli, pelattavuuskin tuntuu mainiolta. Mikä sitten meni metsään? Viime vuoden peliä kokeilleet arvaavat jo!
NBA 2K19 edustaa valitettavasti mikromaksuvetoista pelisuunnittelua suunnilleen pahimmillaan, sillä se yrittää aggressiivisesti pumpata pelaajaltaan rahaa vähän kaikesta mahdollisesta. Esimerkiksi oman pelaajan ominaisuuksia kasvatetaan oikealla rahalla ostettavilla mikromaksukolikoilla, joiden kertymisvauhti puhtaasti pelaamalla on suorastaan etanainen. Jo alasarjoissa on tuskaa yrittää pärjätä 60:n keskiarvon pelaajallaan, saati sitten NBA:ssa. Pelit menevät perseelleen eikä mikään onnistu, joten mitäs jos sen tuntikausien grindaamisen sijaan pistäisit pari kymppiä palamaan ja oikaisisit parempaan pelikokemukseen? Kohteliaasti peli tarjoaa mahdollisuutta ostaa virtuaalivaluuttaa joka mahdollisessa ruudussa niin kovin helposti. Eivätkä sen käyttömahdollisuudet rajoitu vain ominaisuuksiin, ei toki!
Jos haluaa pelaajalleen parempia asusteita, näyttävämpiä donkkeja tai komeampia harhautuksia, ne tietenkin ostetaan oikealla valuutalla. Keskeisessä Blacktop-pelitilassa liikkuminen pelialueena toimivassa kaupungissa on selkeästi tehty superärsyttäväksi ja hitaaksi, ellei sitten halua maksaa nopeammasta liikkumisesta muutamaa euroa. Samanlainen suorastaan haistattelulta tuntuva rahastaminen tulee vastaan kaikkialla, miltei jokaisessa ruudussa ja jokaisessa kontekstissa. NBA 2K19 onkin selvästi peli, joka on suunniteltu pumppaamaan pelaajaltaan rahaa sen sijaan, että muutenkin sujuvaa ja mukavaa pelikokemusta voisi oikoa vielä enemmän halutessaan.
Niin ikävää kuin se onkin sanoa, tämä hyperaggressiivinen mikromaksujen tyrkyttäminen ja koko pelin orjuuttaminen niiden taakse tappavat tehokkaasti peli-ilon. Itse peli on mainio, ehkä jopa suorastaan loistava, mutta minkäs teet kun olo on koko ajan kuin lypsykoneeseen kytketyllä lehmällä?
Teksti: Miikka Lehtonen
NHL 19 (X1)
En ole sinänsä NHL-pelien jättifani, mutta työpaikan tauoilla ja silloin tällöin muutenkin sitä tulee pelattua, joten NHL 18:aakin on takana varmaankin toistasataa tuntia. Lisäksi puolihuomaamattakin puolustelen pelisarjaa keskustelualueilla niille, jotka väittävät, että mitään uudistusta ei vuosittain tapahdu ja EA vain rahastaa uudelleen ja uudelleen. Okei, ehkä sitten olenkin NHL-pelien fani - siitä syystä NHL 19:n otin itselleni kokeiluun, vaikka alkusyksyn kalenteri näytti jo ikävän täydeltä.
NHL 18:aa kutsun vakimatsikaverini kanssa “pääsit väliin -Änäriksi”, koska suurin muutos edellisistä versioista pelillisesti tuntui olevan se, että kiekkoihin pääsi helposti väliin, laukauksia sai blokattua ja kiekonriistot sekä taklaukset pysäyttelivät yllätyshyökkäyksiäkin. Tuloksena oli enemmän pelitilanteita, hektisempää menoa ja tiukkaa vääntöä. Samalla linjalla jatkaa onneksi 19:kin, nyt vain vauhtia ja vaarallisia tilanteita on vielä entistäkin enemmän. Luistelijat liikkuvat ja reagoivat liukkaammin, animaatiot ovat jopa uncannyvalleymaisen hämäävän realistisia, eikä edelliseen versioon verrattuna ole töpeksitty. Välillä tuntui siltä, että joka toinen änäri meni aina parempaan suuntaan, joka toinen huonompaan, mutta nyt on menty jo kaksi kertaa oikeaan päin.
Upeita animaatioita lukuunottamatta graafisesti ei ole juurikaan harpattu eteenpäin. Yleisö on edelleen täynnä puunaamaserkuksia, eivätkä pelaajatkaan komeampia ole. Maalivahdin häirinnästä ei joudu useinkaan tuomiolle, vaan varsinkin tekoälypelaajat tuntuvat aika systemaattisesti rynnistävän molaria päin junan lailla riparia hakiessaan. Selostajien löpinärepertuaaria on vihdoin(!) vähän uudistettu, mutta samalla tuntuu, että entistä enemmän mukana on geneerisiä sanontoja tyyliin “that player sure knows how to skate” tai “he really does have fans”, sen sijaan että pelaaja mainittaisiin nimeltä ja kerrottaisiin jotain spesifisempiä faktoja. Enemmän pidinkin ulkopelien eloisammasta selostuksesta.
Olitpa sitten aloittelija, ammattilainen, yksinpelaaja, verkkopelaaja, turnausten tahkoaja tai fantasialiigojen strategiamestari, NHL 19:stä löytyy älyttömästi sisältöä. En usko, että on montaakaan änäripelaajaa, jotka pelaavat säännöllisesti kaikkea, mitä paketti tarjoaa, vaan useimmille nousee ne pari lempipelitilaa, jotka voikin kätevästi kiinnittää aloitusruutuun. Kaverin kanssa -kaksinpelin lisäksi meikäläinen on tahkonnut aina Be A Prota (joka ehkä alkaisi kaivata pientä piristysruisketta), mutta nyt tuli myös väännettyä muun muassa Pro-Am-haasteita.
NHL-pelit ovat siitä vähän hankalia arvosteltavia, että niitä vuosikymmenet pelanneena on vähitellen juuttunut samoihin tiettyihin pelitiloihin sekä -kuvioihin ja puutteita tai parannuksia alkaa huomata kunnolla vasta kymmenien ja kymmenien pelituntien jälkeen. 19:stä huomasi kuitenkin välittömästi sujuvuuden uuden tason ja tietenkin uudet pelitilat sekä World of Chel -paketin (NHL = eneitsh-chel).
Ovatko viilaukset sitten 60 euron arvoisia? Kuten aina, vastaus löytyy oman sydämesi kätköistä: joillekin ne ovat, joillekin eivät. Minulle ne ovat sitä neljän tähden arvoisesti, mutta eivät aivan viiden.
Teksti: Manu Pärssinen
Pro Evolution Soccer 2019 (PS4)
Konami otti varaslähdön uuteen jalkapallokauteen, sillä jo elokuussa julkaistu Pro Evolution Soccer 2019 saa potkia palloa kuukauden ajan ennen FIFA-kilpailijan vastahyökkäystä. Jokavuotinen julkaisutahti on taannut tähän asti PES-sarjan tasaisen laadun kentällä, mutta viheriön ulkopuoliset asiat ovat jättäneet toivomisen varaa. Eikä laulu valitettavasti muutu tänäkään vuonna.
Pro Evolution Soccer 2019 tarjoaa tutut pelitilat aina Master Leaguesta Be A Legendiin ja Online Divisionista MyClubiin. Vaihtoehdot eivät yllätä, vaikka tänä vuonna parhaat kokemukset lohkesivatkin verkkoyhteistyöhön painottavassa Co-Op-tilassa. Enintään kahden tuntemattoman seuralaisen kanssa pelaaminen viihdyttää, sillä omaa tyyliään joutuu soveltamaan matsista toiseen. Yhtäällä jannut luottavat tiki-taka-syöttöpeliin, kun taas seuraavassa ottelussa kaveriksi saadut puulaakifutaajat roiskivat palloa pitkänä päätyyn.
Erilaiset pelityylit toimivat pääasiassa erinomaisesti, sillä pallo liikkuu realistisesti ja puolustajien sekä hyökkääjien tasapaino on suurimmilta osin hyvää. Harmillisesti ainoa ongelma tulee vastaan Mbappén, Messin ja Pogban kaltaisten näppäräkinttuisten hyökkääjien kanssa. Taitavat pelaajat voivat kikkailla itsensä pakkien välistä ilman pienintäkään ongelmaa. Peli-ilo on monesti koetuksella, kun verkkomatsiin arvottu jannu sooloilee ensimmäiselle puoliskolle tennislukemat, eikä oma rakentelukaan pääse tolppaa lähemmäs.
Liian taitavat konkarit eivät olisi ongelma, mikäli Pro Evolution Soccer 2019:n palvelimilla olisi vastustajia ruuhkaksi asti. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole, joten peliseuran haku joutuu ensin etsimään vastapuolta minuuttikaupalla, minkä jälkeen kentälle marssii turhan monesti veteraani. Samantasoista vastustajaa vastaan pallottelu on parhaimmillaan silkkaa nautintoa, mutta sen sijaan selkäsaunat eivät jaksa enää tätä nykyä viihdyttää.
Ennakkoon tämän vuoden Pro Evon suurin muutos on päättynyt diili Mestarien Liigan kanssa. Valitettavasti yhteistyö näkyy turhan vahvasti, sillä aiemmin äärimmäisen tunnelmallinen turnaus ei ole saanut riittävää paikkausta tilalle. Vaikka ura- ja manageritilojen peli kentällä on erinomaisella tasolla, harmillisesti tunnelma ei yllä samalle tasolle. Huvikseen pelattu MM-turnaus on hyvä esimerkki, sillä edes finaaliin pääseminen ei saa pelaajia hurraamaan välivideoilla. Satsaus immersioon olisi paikallaan ennen seuraavaa osaa.
Tunnelmaa ei tietysti auta sarjan perisyntikään. Lisenssit ovat olleet Konamin potkupalloilun ikioma Pedro-tarina jo vuosia, eikä tilanne ole muuttunut. Jokainen voi itsekseen pohtia sitä, paljonko omaan kokemukseen vaikuttaa oikeiden joukkueiden ja pelaajien puuttuminen. Arsenalin, Barcelonan, PSG:n ja Liverpoolin kaltaiset isot jengit on mallinnettu huolellisesti erikseen, mutta esimerkiksi Manchesterin kaksikko sekä Real Madrid loistavat poissaolollaan. Samaiset joukkueet toki tunnistaa listalta, mutta ei Man Bluen tai MD Whiten rökittäminen tunnu samalta kuin FIFA-sarjan oikeiden joukkueiden nujertaminen.
Vaikka arvostelussa keskitytäänkin pääasiassa ongelmakohtiin, Pro Evolution Soccer 2019 on parhaimmillaan erinomainen teos. Uratilan parissa viihtyy, verkkoyhteistyö on hauskaa ja etenkin samalla sohvalla pelattuna PES on edelleen illanistujaisten kuningas. Kenttätapahtumat ovat siis kunnossa, mutta ulkopuitteissa riittää Konamilla tehtävää. Ihan kuin samaa laulua olisi tullut viserrettyä aina Pro Evolution Soccer 4:stä lähtien...
Teksti: Markus Mesiä
Keskustelut (1 viestiä)
25.09.2018 klo 08.44
Kirjoita kommentti